30. tammikuuta 2012

Maanantai

Taas kiireinen viikko alkanut...
Jo maanantain jälkeen sellainen olo, että olisi jo perjantai :/
Onko teillä muilla koskaan maanantaisin sama fiilis?

28. tammikuuta 2012

Valokuvaus osa 2 (osa yksi löytyy joulukuun lopusta)

Olen hankkinut muutaman uuden valokuvausvälineen. Tärkeimpänä jalusta, jonka ansiosta pystyy ottamaan kuvia huomattavasti pidemmällä valotusajalla. 

Toisena hankintana loittorengas, jonka kanssa pääsee TODELLA lähelle kohdetta!
Kuvauskohteena tulppanit. Apuvälineinä käytetty sekä jalustaa, että loittorengasta.

Canonilla on käsittääkseni kaksi erilaista loittorengasta (jotka sopivat kameraani). Omani on niistä se pienempi, toisella pääsisi vielä lähemmäs kohdetta.
Loittorenkaalla saa vain lähikuvia.

Voi olla, että puutarhassa otetaan jokunen lähikuva tulevana kesänä :)

27. tammikuuta 2012

Hyvä kiertoon

Makuuhuoneen muutostyöt jatkuvat ja saattaa olla ettei vähään aikaan täällä muusta puhutakaan, niin suureksi tämä homma paisuu (jos joku ei tiedä missä mennään, kannattaa kurkata muutama postaus taakse päin) :) Meidän onneksi joku oli vienyt kauniin lipastonsa meidän lähikirppikselle! Miehen kanssa molemmat pidetään siitä kovasti ja se tuo vähän lisää säilytystilaa vaatteille. Missään nimessä tarkoitus ei ole saada "uusilla" kalusteilla samaa määrää säilytystilaa, mitä vaatehuoneessa oli, sillä kaikkihan sen tietää, että oli säilytystilaa miten paljon tahansa, se täyttyy aina! Siis myös meidän tarkoituksena on laittaa hyvä (siis vaatteet) kiertämään kirppikselle tai johonkin keräyskohteeseen.
Lipaston ylimmässä laatikossa oli "salalaatikot" sisällä, jotka siirsin lipaston päälle.
Lipastossa ei ollut avaimia eikä vetimiä.
Vetimet hain Kasvihuoneilmiöstä.

Kiinnitin vetimet pinkopahvinauloilla, koska sopivia ruuveja ei ollut. Ihan hyvin toimii näinkin.
Erityisesti ihastuttiin lipaston jalkojen muotoon, joka on aika sama, kuin...

...makuuhuoneen toisessakin lipastossa.

Raikasta ja energistä viikonloppua kaikille!

25. tammikuuta 2012

Vanha talteen


Makkarin muutokset toivat esiin vanhat tapettikerrokset. Vasemmassa yläreunassa oleva vihreä tapetti on ollut ensimmäinen pinkopahvin päällä.

Vaalea tapetti viimeisin. Sen päälle oli vedetty valkoinen maali.
Tallensin tapeteista pienet palat kehyksiin ihan vaan ihailtavaksi ja mielikuvistusta värittämään :) Kuvassa oleva lipasto on muuten (näin vaatehuoneen purkamisen jälkeen) meidän ainut vaatesäilytyskaluste...ei ehkä saada kahden aikuisen vaatteita kolmeen laatikkoon. Tähän asiaan pitäisi ehkäpä saada joku ratkaisu?!

Lipasto on kulkenut mukanani vajaa kymmenen vuotta, jolloin isäni kunnosti sen, kun muutin pois vanhempien nurkista :)
Puolessa välissä viikkoa mennään. Nyt töiden aika ja illalla entisöinti- ja verhoilukurssille! Kivaa keskiviikkoa!

23. tammikuuta 2012

Hups, ihan vähän vain...


...lähti homma lapasesta! Pikku-neidin kanssa aloitettiin joululomalla mielenkiintoinen projekti. Nimittäin meidän makuuhuoneessa olevan vaatehuoneen (kuvassa vasemmalla) lattian purkaminen. Lattiassa oli samainen ihanan oranssi puukuitulevy, kuin muussakin yläkerrassa aikaisemmin. Tiedettiin siis, että lautalattia löytyy alta.
Ruskean lautalattian lisäksi saatiin esiin myös vähän tällaista...

...ja tällaista...

...ja vielä tällaista...

...ja tällaista!

Oho, vahingossa purettiin koko vaatehuone! Alta paljastui lautalattian lisäksi paikka kaakeliuunille!


Yhdestä seinästä jouduttiin ottamaan pinkopahvi usean vanhan tapetin kera pois :( Pinkopahvinaulat kuitenkin jätettiin.

Ja palaset vanhoja tapetin riekaleita saavat ainakin toistaiseksi roikkua kattolistan tuntumassa.

Seinässä olevat pystylaudat ovat vanhan ulkoseinän pohjalautoja (makkari on siis uudisosan puolta). Hormiin on jätetty tuhkaluukku ja tähtiventtiili ja hormikartoituksen mukaan vanhan uunin tilalle voisi rakentaa uuden vaikka heti. Huoneen purkaminen tosin on jo nostanut huoneen lämpötilaa siinä määrin, että patterit pitää ehkä ottaa pois päältä. Olohuoneen kaakeliuunin hormi kulkee siis samassa piipussa ja sitä kautta makkarikin vähän lämpiää.

Näin meillä näitä lattioita puretaan ;) Ai niin, ei olla jättämässä makkaria tämän näköiseksi mutta ei vielä ainakaan heti ryhdytä lattiaa maalaamaan. Muussa lattiassa oleva maali on Betoluxia (valkoinen maali), joka on uretaanialkydimaali ja se pitää siis poistaa ensin, jotta voidaan laittaa kunnon maalia tilalle!

21. tammikuuta 2012

Pihalla

Puutarha on viimein päässyt kunnon talvilevolle.
Pihan vasemmalla reunalla on pitkä rivi luumupuita.

Luumupuut jäävät kuvasta vasemmalle. Loput rivistä on kirsikkaa, etualalla omenapuita.

Luumu- ja kirsikka-aidanne toimii rajana meidän ja naapurin pihan välillä. 
Omenapuiden malli selkenee lumen myötä. Tämä on Åkerö.

Pian edessä oleva kevätleikkaus ei aiheuta läheskään yhtä paljon päänvaivaa, kuin viime keväänä...tai ei ainakaan vielä, kun en seiso puun vieressä oksasakset kädessä.
Toivottavasti keltainen luumupuu antaa taas runsaan ja maittavan sadon :)

Täytyy sanoa, että tuntuu aivan mahtavalta, kun tietää minkälaista hedelmää mistäkin puusta ja pensaasta tulee ja missä järjestyksessä hedelmät ovat parhaimmillaan :) 
Verstaan edessä kohoaa pihan korkein omenapuu, jota me kutsutaan vanhaksi rouvaksi.

Saunan nurkalla oleva patsas on valmis paksumpaankin lumipeitteeseen.

Suurin osa kriikunapuista jää talon etupuolelle.

Tämä (ja lintujen ihana viserrys) on lupaus keväästä ja syreenintuoksuisesta kesästä :)

20. tammikuuta 2012

Äiti ja tytär

Olohuoneen nurkassa on jo viikonpäivät seisonut kaksi vanhaa ikkunaa. Kannoin ne verstaan vintiltä sisään, koska olen suunnitellut niiden hyödyntämistä. Verstaan vintillä on viitisentoista ylimääräistä ikkunaa, jotka eivät kuulu mihinkään.
Ihan heti ei ole valmista tulossa, koska maalipinta hilseille jonkin verran. Näyttäisi ikkunoissa olevan vanhat puutapit naulojen virkaa toimittamassa :)

Myös kitti hiukan hilseilee ja helat ovat ruosteessa.
Mutta siis asiaan. Viikon ovat tosiaan tuossa seisoneet, eikä Pikku-neiti ole kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Eilen illalla hän kuitenkin kysyi "Tehetäänkö äiti noista ikkunoista ovet?" 


Niinhän olin ajatellut. Niistä tulee ovet vaatekaappiin, johon tulee tanko henkaria vaativille vaatteille. Vaatesäilytyssysteemit ovat kokemassa makuuhuoneessa melkoisen muutoksen (siitä myöhemmin) ja vaatetangolle olisi tarvetta. Samoilla linjoilla tuntuu äidin ja tyttären ajatukset kulkevan ;)


Ihan nopsaa projekti ei etene, koska isäntä lupautui ensin kunnostamaan ikkunat ja sen jälkeen minun olisi tarkoitus väsätä kasaan jonkun sortin kaappi, johon ovet kiinnitetään. 

17. tammikuuta 2012

Alkuviikko

Alkuviikko on ollut aika haipakkaa ja kiire jatkuu loppuviikollakin. Yksi ylimääräinen työpäivä ja yksi opiskelupäivä vähemmän. Yhdessä päivässä pitäisi siis mun laskujen mukaan opiskella kahden edestä:/

Reipasta viikon jatkoa!

15. tammikuuta 2012

Projektia pukkaa

Meillä on menossa aika monta projektia, osa jo työn alla ja osa vasta suunnitteilla. Parhaillaan meillä tehdään ilmaisia purkutöitä, jos nyt ilmaisia purkutöitä on olemassakaan.
Purkutöissä paikat näyttää aina vähän epäsiisteiltä mutta onneksi talossa on muutama kulma, jota voi katsella, jos haluaa unohtaa purkutyöt. Keittiön pieni ruokapöytä tuoleineen ja vanhoine lipastoineen ovat ainakin mun silmiin katseenkestäviä :)

Tässä näkyy suunnittelun alla oleva tila, nimittäin tuon oven takana on meidän suihku! Siinä oli ennen kaakelihella, mutta se on purettu suihkun tieltä pois siinä vaiheessa, kun taloon on tuotu peseytymistilat sisälle. Suihku on tarkoitus joskus vetää matalaksi ja rakentaa kaakelihella uudestaan. Tämä tarkoittanee sitä, että suihkulle pitäisi keksiä uusi paikka ja miettiä koko keittiö uudestaan (muun muassa tiskikone ja tiskiallas ovat suihkun vastaisella seinällä). Ei siis ihan pikku juttu. Suunnittelutyöt siis käynnissä, toteutus jossain kaukaisessa tulevaisuudessa (kun ollaan voitettu lotossa)!

13. tammikuuta 2012

Uusi aluevaltaus

Eikö vuoden alussa kuulu aloittaa joku uusi harrastus?

Yleensä se on kai joku sellainen, joka sitten kevään edetessä jää...

Nyt luulen tehneeni niin hyvän valinnan, että innostus säilyy...

Kyseessä on entisöinti- ja verhoilukurssi! Joka keskiviikolle on varattu ihan oma aika pelkästään tälle aiheelle, JES (ja mikään ei estä tekemästä muulloinkin)! Verhoiltavaksi pääsee kaksi vanhaa ja huonokuntoista nojatuolia, jotka bongasin kirpparilta niin naurettavaan hintaan, etten edes kehtaa kertoa! Seurataan tilanteen etenemistä :)