30. kesäkuuta 2014

Kuulumisia

Pahoittelen blogihiljaisuutta! Ollaan koko ajan sen verran työn touhussa, ettei kameran tai tietokoneen esiin ottaminen ole pahemmin mielessä käynyt. On ollut todella mukavaa ja välillä todella hajottavaa. Tänään on taas parempi fiilis ihan kaikin puolin ja erityisesti rempan suhteen :) Puhelin on ollut käden ulottuvilla kameran ja tietokoneen edestä, joten instagramiin on tullut päivitettyä päivien tapahtumia varsin tiiviisti. Käykää siis siellä kurkkimassa viimeisimmät kuulumiset :) 

Ehkä näin kesän aikana teilläkään ei ole aikaa samalla tavalla blogeissa notkua, joten en nyt stressaa itseäni sillä, että päivitystahti on näin satunnainen.

Mukavaa viikkoa ja instagramissa nähdään :)

24. kesäkuuta 2014

Sydämessä

Mulla on ollut aikaa ajatella, seinäpaneleiden vanhaa maalia poistaessa ja hormiseinää tasoittaessa. Olen miettinyt, mihin mä uskon, mistä saan voimaa. Eilen illalla, pikkusisko nukkui sylissäni, kuuntelin hänen rauhallista hengitystään ja painoin poskeni hänen pehmoista poskeaan vasten. Sillä hetkellä tulin siihen tulokseen, että mä uskon itseeni, mun sydämeen, siihen miltä musta tuntuu.

Ja arvatkaa miltä mun sydämessä tuntuu? Ihan mielettömän hyvältä. Kaikki on juuri niin, kuin pitääkin.

Meillä sataa ihan taivaan täydeltä. Se ei haittaa, ei sitten yhtään. Sateista mutta hyvää tiistaita teillekin!

23. kesäkuuta 2014

Sitä samaa

Arvatkaa mitä!? Mulla ei ole kauheasti mitään kerrottavaa tai sanottavaa. Ollaan rempattu sekä haettu tarvittavia remppavälineitä ja muita sadasta eri paikasta. Ja ollaan rempattu, kerroinko sen jo?

Tuleva viikko tulee sisältämään ainakin, noh, sitä remonttia. Ja yhtenä päivänä olisi tarkoitus suunnata myös Helsinkiin.

Nyt mä syön parit karkit ja painun keittiöön tasoittamaan hormiseinää. Ja taidan kuulkaa pyytää isäntää hakemaan kellarista mulle omppusiideriä, jos siiderilasin kuvat silmissä jaksais paremmin, heh ;D

Vitsit, kun tämä bloggeri säätää tämän kuvan värit ihan pilalle! Kuvitelkaa, että tämä on tositositosi tummanpuhuva kuva, josta siniset kurjenpolvet loistavat pilvisenä iltana :)

Ja edelleen, hitusen nopsempaa päivittyviä kuulumisia löytyy instagramista @aamuomenatarhassa.

Mukavaa viikkoa teille :)

19. kesäkuuta 2014

Juhannuksena keittiössä :)

Kaikki ovat varmaan jo sen verran juhannuslaitumilla, ettei varmaan blogeihin juuri ennätä poiketa. Siitä huolimatta laitan teille tänne jo valmiiksi nähtäväksi pari kuvaa keittiöstä. Ja ties vaikka joku vielä täällä ehtisi ennen juhannusta poiketakin :)

Se on kuulkaa sellainen juttu, ettei mun tarvitse enää joka päivä vetää vesiä saunaan ja muistaa laittaa pataa tulille. Eikä ainut mahdollinen tiskiaika olekaan iltamyöhä, kun tytöt on jo nukkumassa.

Voin tiskata ihan päiväsaikaan ja vaikka monta kertaa päivässä. Mulla on nimittäin keittiössä ihan käyttövalmis tiskiallas! Sain sen eilen käyttöön ja samalla, kun hain verstaalta väliaikaisen sivupöydän, oli ihan pakko hakea päivänliljapenkistä vähän kukkia keittiöön :) Aika juhlafiilis :)

Nyt jää enää nähtäväksi toteutuuko mun yksi pahimmista peloista remppaan liittyen ;) Alkoi nimittäin tuo saunassa tiskaaminen ärsyttämään tätä tiskaamista rakastavaa emäntää niin kovasti, että pelkään etten enää pidäkään siitä! No ei, kyllä mä viimeistään siihen mennessä sitä taas rakastan, kun saadaan muutkin arjen osaset takaisin keittiöön.

Paljon on edelleen kesken mutta paljon tuo helpotusta arkeen pelkästään se, että tiskihuolto on melko vaivatonta :) Se on muuten pakko todeta, että aika nerokas ratkaisu laittaa tiskiallas tuohon ikkunan viereen, jossa sen ikkunan puoleinen reuna jää vapaaksi. Tähän mahtuu koko perhe tiskaamaan samaan aikaan! Se testattiin eilen, kun tiskasin isosiskon kanssa ikkunan puoleisessa altaassa ja isäntä tiskasi pikkusiskon avustuksella toisessa altaassa :)

Meillä jatkuu remppa juhannuksenakin :) Pitäkää tekin hauskaa ja tiskatkaa sopivan hetken tullen vaikka suuremmallakin porukalla :)

16. kesäkuuta 2014

Keittiön tiskiallaskaappi

Ihan kuin remontti pitäisi mut jotenkin kiireisenä, kun en meinaa blogiinkaan ennättää oikein ajan kanssa! Instagramin (sen helppouden ja nopeuden vuoksi) puolelle päätyikin jo eilen kuva meidän uudesta tiskiallaskaapista, jonka puuseppä kävi lauantaina asentamassa. I`m in love! Tämä on täydellinen! Näillä näkymin keskiviikkona tai torstaina tulee putkimies laittamaan putket kuntoon ja sitten pääsen tiskaamaan sisällä. Ja jos vaikka pääsisin myös pyykkäämään ihan omassa kodissa. Mahtavaa!

Tiskialtaan oikealle puolelle tulee lopun seinän mittainen alakaappi, johon tulee sisälle pyykinpesukone ja varaus tiskikoneelle. Tiskialtaan yläpuolelle tulee se vihreä vanha kaappi, muistatteko? Ja siitä oikealle avohyllyä. Välitilaan laitetaan lujalevy ja valkoinen kaakeli. Ja kaapit on tarkoitus maalata valkoiseksi.

Kuten näkyy, muuten ollaan edelleen hyvin hyvin vaiheessa. Osa puolipaneelista on irrotettu puhdistusta varten. Tässähän oli ennen hella ja paneelin päälle oli liimattu levyn, jonka päällä oli kaakeli. Katsotaan millä saadaan liima irti, on aika pahuksen tiukassa. 

Ja puuhellan paikka on edelleen tällä tolalla. Lattiaan on kuitenkin jo saatu paikattua entisen tiskipisteen alla ollut lattiaton kohta. Ja lattiasta nousee kupariputkea hellaa varten. Meillä on siis kaasuliesi sähköuunilla. Nurkan puolelle tulee puuhella ja reunaan uuni yhteisen huuvan alle. Sama tyyppi, joka teki tuon tiskiallaskaapin, muuraa myös kaakelihellan. Juhannuksen jälkeen jatkuu toisen kaapin teko ja toivottavasti sitten päästäisiin pian kaakelihellan kimppuun.
Ja hei meillä on jo höyrykaappi paikoillaan ja toiminnassa! Meidän loistava putki/sähkömies on vetänyt kaikki talon vesi- ja viemäriputket uusiksi ja myös vessaan tulee ensimmäistä kertaa talon 90 vuotisen historian aikana lämmin vesi. Aika luksusta!

Pahoittelen, ettei blogi päivity ihan normaaliin tahtiin. En vain kerta kaikkiaan ennätä istumaan tässä koneella ihan hirveästi. Nyt on ajallisesti järkevämpää käyttää tuota instagramia, johon saa nopeasti pikakuulumisia. Ihan vain vertailun vuoksi, tämän postauksen kirjoittamiseen meni näiden muiden perheenjäsenten aktiivisesti "auttaessa" oikeasti tunti kuvien ottaminen mukaan luettuna. Instagrampäivityksen teen muutamassa minuutissa. Tietenkään yhtä informatiivista siitä ei saa...mutta mutta...yritän nyt kovasti puolustella tätä blogin hiljaisuutta jo ennen, kuin kukaan ennättää siitä edes mainitsemaan :) Nähdään siis toivottavasti useammin edes tuolla instagramin puolella, tästä pääset aamuomenatarhassa-juttuihin :)

Kuullaan pian taas :) Mukavaa juhannusviikon alkua!

15. kesäkuuta 2014

Instagram ja alekoodimuistutus

Anteeksi, muistutus tulee hieman myöhään, mutta ehkä joku ennättää toteuttaa Lumoan-unelmansa vielä tämän illan aikana. Lumoan alekoodi "Omenatarha" on voimassa vielä tänään sunnuntaina. Koodilla saa 20% alennusta naisten ja lasten vaatteista ja ostoksille pääsee sivupalkin kuvakkeesta.

Ja hei sitten piti kertomani, että mut/meidät löytää myös Instagramista nimellä @aamuomenatarhassa. Sieltä löytyy pikakuulumisia ja muun muassa uuden tiskiallaskaappini kuva! Puuseppä teki ihan mieletöntä duunia, että saatiin kaappi valmiiksi ennen hänen lomaansa. Tiistaina tulee putkimies laittamaan vesiputket kuntoon ja sitten...arvatkaa mitä...taidan päästä ihan sisätiloihin tiskaamaan <3

12. kesäkuuta 2014

Kaikki herkkusuut huomio!

Blogin pitkäaikaiset lukijat tietävät, että olen aikamoinen herkkusuu. Herkuttelua on verottanut pahemman kerran imetysdietti, joka on edelleen maidoton ja ilman kotimaisia viljoja (muitakin rajoitteita on mutta nämä vaikuttavat tuohon herkutteluosastoon eniten). Asiaa ei ole helpottanut keittiöremontin aikainen uunittomuus.

Mutta niinhän se on, että kyllä kova herkkunälkä keinot keksii ja kehittelinkin raparperipaistosreseptin, jonka voi valmistaa myös grillissä! Resepti on siis maidoton, gluteeniton, vehnätön, kauraton, munaton, soijaton...olikohan vielä muuta :) Ja tärkeimpänä, resepti on raparperipaistokselle tyypillisesti rapeapintainen!

Tiedän, että ruudun toisella puolella on paljon muita erityisruokavaliota noudattavia ja tämä resepti sopii kyllä todella monelle ja jos ei sovi, niin on mun mielestä aika helposti muokattavissa :) Maistuu varmasti myös vaikkei rajoitteita olisikaan.

Ja sitten vaan vesi kielellä klikkaatte itsenne tuonne Novelle.fi-sivustolle suoraan mun reseptiin (tästä) ja samalla saa halutessaan klikata sitä Tykkää-painiketta ;). Jos sivusto ei ole tuttu, niin siellä on kasapäin muitakin herkullisia reseptejä sekä muita hyvän mielen juttuja.

Tätä pitää taas tehdä! Isäntä jälleen tiesi, että siirryn seuraavaan reseptikehittelyyn, kun edellinen valmistuu :D Nyt työn alla on suolainen piirakka valurautapannussa grillissä paistettuna.

Maistuvaa viikon jatkoa!

11. kesäkuuta 2014

Kurjenpolvet

Tiedättekö, kun on niitä päiviä, kun tuntuu ettei vaan riitä? Aika ei riitä, oma tahto ei riitä, minä itse en riitä. Ja heti perään tulee sellainen päivä, jollaisia kaikki (tai ainakin suurin osa) voisivat mun puolesta olla. Ehtii sen mitä on suunnitellutkin sekä noin sata muuta asiaa lisäksi ja pelkkään olemiseenkin jää aikaa.

Viime sunnuntai oli juuri tuollainen viimeiseksi mainitun kaltainen. Saatiin suunnitellut remppajutut hoidettua ja perusarki sujuvasti pyöritettyä. Ennätin ihan rauhassa keskelle kukkapenkkiä (useampaakin oikeastaan) ja isäntä keitti meidän saunapanimossa satsin olutta (olikohan se tällä kertaa APAa? Jos ei ollut, niin sitten en ole tarpeeksi kuunnellut :P). Mutta siis panimon kattilat ne tuossa nurtsilla odottavat pesua :)










Tiesittekös, että mä sitten rakastan noita kuljenpolvia?! Tai tiesitte tietysti :)

Kaunista ja hyvää päivää <3

8. kesäkuuta 2014

Pakopaikka

Nyt, kun olemme saaneet välihuoneen taas käyttöön, kokosin itselleni pienen väliaikaisen työpisteen arjen ja rempan pakopaikaksi :) Tässä saan ladattua ja muokattua kuvat sekä raapustettua pari lausetta. Olen tässä nyt muutamana päivänä istunut, kun pikkusisko on ollut unilla ja isosisko on ollut "sohvapäikkäreillä" viereisen huoneen sohvalla. Oma tila on tullut kai meille molemmille tarpeen, mulle ja isosiskolle. Eilenkin kuulin hänen sanovan monta kertaa "Ihanaa, kun saa olla rauhassa!" :D
Valkoiset lautalattiat tuntuvat nyt erityisen hyvältä ruskean suojapahvin jälkeen. Ja myös ikkunasta tulvii valoa ihan eri tavalla, kun ei ole muoveja edessä. Tytöilläkin on tuo oma majansa välihuoneessa ja mukavasti luikertelee jatkojohto keskeltä lattiaa remppapuolelle.

Näin lähellä ollaan toivottavasti pian valmistuvaa uutta suihkuhuonetta. Oi lattialämmitys, kohdataan pian paljain varpain :D

Hiukan laput silmillä tässä pitää istuskella, jotta voisi hetkeksi unohtaa tuon vetoketjuoven keittiön pölyiselle puolelle ;) No eipä se haittaa, pian toivottavasti pöly ja remppa ovat muisto vain ja katse saakin vaeltaa pitkin kaunista keittiötämme. Hehheh, kaunista varmasti...toivottavasti pian!

Aurinkoista alkavaa viikkoa jokaiselle!

7. kesäkuuta 2014

Pikakuulumiset kera laukkojen

Vähän kuulumisia hirveän kiireen keskeltä.

Remontti etenee hitaasti ja varmasti (?). Ollaan saatu jo välihuone käyttöön, mikä tarkoittaa sitä, että meidän elämä on laajentunut aikaisempaan yhteen huoneeseen keskittyen, taas kahteen huoneeseen! IHANAA! Välihuone on siis se huone, josta on käynti uuteen suihkuhuoneeseen. Nyt pölyisimmät hommat on tehty suihkuhuoneen osalta, joten otettiin lattiasta pahvit ja seinistä muovit pois. Myös olohuoneen ja välihuoneen välistä saatiin vetoketjuovi avattua. Vitsi mikä tilantuntu mä sanon! Välihuonetta ei voi vielä kalustaa, koska se on puolillaan vielä suihkuhuoneeseen tulevaa tavaraa mutta onpahan nyt paikka, jonne voin läppärini kanssa mennä ja vetää oven perässäni kiinni :D

Suihkuhuoneen osalta pitää vielä asentaa käsienpesuallas ja peilikaappi (tätä ei vielä edes ole) sekä höyrykaappi ja valaisin (tätäkään ei ole). Sähköt ja vedet on jo vedetty huoneeseen asti. Mutta lämminvesivaraaja ei ole vielä paikoillaan, koska sen tila on vielä hiukan kesken. 

Eilen laatotin (ihan eka kerta tuota hommaa!) lämminvesivaraajahuoneen seinän lattianrajasta. Tänään pitäisi saumata. Huomenna pitäisi laittaa silikonit ja maalata seinät ainakin kertaalleen. Näiden toimenpiteiden jälkeen huoneen pitäisi meidän käsityksen mukaan olla sellaisessa kunnossa, että varaajan voi asentaa paikoilleen. Eli ehkä ensi viikolla päästäisiin suihkuun :D Tai sitten ei, katsotaan nyt.

Hiukan muuten harmittaa, ettei mulla ole, kuin tämä 50mm objektiivi! Olisi niin kiva ottaa teille laajempia kuvia vaikka tästä välihuoneesta mutta tuohon 50 milliseen ei vaan mahdu! Eikä mahdu objektiivi nyt budjettiinkaan, sitä paitsi mulla on kiikarissa seuraavaksi joku ihan muu, kuin laajempi linssi.

Piha taas on ihan heitteillä! Nurmikko, voi taivas se on kamalassa kunnossa. Edustuspenkki, no sekin on kamalassa kunnossa. Mulla on vielä keväällä leikattujen omanapuiden oksienkin silppuaminen kesken. Ja sitten mulla on työn alla viimein, kahden vuoden odotuksen jälkeen, verstaan terassin portaiden rakentaminen. Hiukan olen ennättänyt jo aloittaa mutta sekin on ollut jo vähintään viikon samassa vaiheessa. Isosiskokin jo tänään kysyi, milloin meinaat äiti rakentaa noita portaita lisää? Teki mieli sanoa, että sitten, kun mulla on vuorokaudessa tuplatunnit :D Just pari päivää sitten sanoin siskolleni puhelimessa, että löydän kyllä aikaa kaikelle mitä haluan tehdä (tässä on siis pari uutta melko työllistävää juttua menossa kaiken muun rinnalla). Ties missä positiivisuuspuuskassa sellaista menin sanomaan ;)

Välillä saan jotain aikaan, jopa keskenään tyttöjen kanssa. Purin yhtenä päivänä pikkusiskon päikkäriaikaan höyrykaapin osat laatikoistaan ja sen jälkeen olenkin laittanut tytöt leikkimään laatikoissa, että pysyisivät edes pari minuuttia helposti hallittavissa (remppapuolella olevassa on sopivan korkeat laidatkin :D). Ja sainhan mä pihalla juuri tänään hiukan niitä oksia silputtua ja yhtenä kuumana päivänä tytöt istuivat terassilla pesuvadeissa ja sain suihkutettua kaikki (!!!) omenapuut sillä välin! Meillä on siis jonkun verran puissa toukkien seittejä ja ollaan niitä suihkutettu mäntysuopalioksella, jotta eivät leviäisi. Niin ja siis isäntä on palannut töihin ja tekee vielä tämän ja ensi viikon viikonlopunkin töitä, sen vuoksi mä pyöritän täällä kaikkea. Onneksi mummu tulee taas tänään leikkimään tyttöjen kanssa, niin pääsen taas vauhdilla saumaamaan ja mitä mulla tuossa listalla nyt olikaan.

Olikohan vielä muuta...ei tullut ihan pikakuulumiset..eikä muutenkaan ihan sellainen kuulumispostaus, kun olin ajatellut :D Mutta hei, hyvää kuuluu, hiukan vaan kiireistä hyvää :)

Nyt pitää mennä! Pikkusisko on nukkunut jo tunnin, enää 15-30 minuuttia tehokasta touhuaikaa jäljellä. Hyvää ja touhukasta (tai letkeää, kuinka vaan) viikonloppua teillekin! :)

4. kesäkuuta 2014

Alekoodi Lumoan verkkokauppaan

Eilisen illan postaus on kadonnut, kuin tuhka tuuleen. Uusi yritys siis :)

Lumoan Suvi kuuli toiveenne alekoodista Omenatarhan lukijoille! Eli Lumoan verkkokaupasta saa koodilla "Omenatarha" 20% alennusta naisten ja lasten vaatteista. Naisille löytyy mekkoja, paitoja, huiveja ja pipoja. Lapsille löytyy näitä ihania mekkoja sekä unisex paitoja, bodeja, pipoja ja erilaisia housuja. Itselläni olisi taas yksi (tai kaksi) mekkoa himotuslistalla, Louna-mekko pitää tällä hetkellä kärkisijaa :)

Verkkokauppaan pääset tästä ja lisäksi sivupalkissa olevasta kuvakkeesta. Koodi on voimassa 15.6.2014 saakka. Koodi syötetään verkkokauppaan ostosten esikatseluvaiheessa ja ale tulee tosiaan vaatteista. Sitten vaan lumoavat naiset ruudun siellä puolen, hellemekko-ostoksille :)


Tyttöjen mekot saatu.

2. kesäkuuta 2014

Paremmalla fiiliksellä

Taisi eilinen valivalimeininki auttaa, sillä tänään on ollut aika pahuksen hyvä päivä!

Luulen kyllä ettei se ihan yksistään siitä höyryjen päästämisestä johtunut, vaan suurempaa roolia taisi esittää ainakin aikaisempi herääminen, mummun vierailu ja ihan vain oman asenteen muuttaminen.

Isäntä on ollut viimeiset viisi viikkoa lomalla ja olen saanut lyhentää univelkoja aamuisin, kun hän on noussut tyttöjen kanssa aamutoimille. Niin ihanaa, kuin se nukkuminen onkaan ollut, niin olipa virkistävää saada itsensä kaksi tuntia aikaisemmin sängystä ylös ja päästä myös pihalle aika paljon aikaisemmin (isännän loma siis loppui tällä erää tähän).

Mummu tuli leikkimään tyttöjen kanssa aamupäivällä ja käytin tilaisuuden hyväkseni ja vedin kuulosuojaimet päähän ja leikkasin nurmikkoa :) Mä sitten tykkään tehdä asioita, jotka vaatii kuulosuojaimet ja joissa tekemisen jälki näkyy HETI :)

Ja sitten se oma asenne vielä. Silläkin tuntuu olevan aika iso merkitys. On ihan eri asia työntää (ja vetää) ruohonleikkuria treenimielessä hymyssä suin, kuin otsa kurtussa miettiä, kuinka vihoviimeistä hommaa se on. Aurinkokin sattui paistamaan ja hiki virtasi...tosi jees!
Kuten näkyy, alapiha jäi vielä hoitelematta...hommaa jatkuu siis toisella kertaa.

Ja nyt, isäntä on laittamassa tyttöjä unille ja mitä mä sitten aion? Lähteä pihasaunaan olemaan yksin ja hiljaa (ja tiskaamaan). Mitä mä sanoin, se on asenteesta kiinni ;)

Kivaa iltaa murut <3

1. kesäkuuta 2014

Melkein valmista, no ei ihan

Mitä mä nyt oikein kertoisin teille?! Sanonko ihan suoraan? Tänään en jaksa kierrellä ja kaarrella, vaan sanonpa vaan, että olen aika *piip* kyllästynyt tähän remppaan. En jaksaisi enää tiskata pihasaunassa. En jaksaisi enää viettää suurta osaa päivästä yhdessä huoneessa kaikkien muiden kanssa. En jaksaisi enää nähdä remppamiehiä (vaikka ihan kivoja ovatkin).

Ei nyt vielä ihan valmiilta näytä, eihän!?

Hoen itselleni jatkuvasti, että kyllä kohta alkaa näkyä tekeminen keittiössäkin...ihan kohta. Tuota "ihan kohtaa" olen odottanut tässä jo tovin. Neljä viikkoa remonttia takana ja paljon tehty, mutta mutta, keittiössä ei MITÄÄN näkyvää.

Paitsi purkamista.

Tervetuloa meidän yhdistettyyn olohuone, välihuone, keittiö-ratkaisuun. Tänään pisti niin vihaksi, että kiukulla siivosin...kuva ei ole otettu siivouksen jälkeen, jos joku niin ennätti ajatella. Neljä viikkoa sitten rempan alussa ajattelin, että onpa näppärää, kun kaikki on käden ulottuvilla. Ja kaikki on kyllä ihan suht toimivaa, vaikkei kovin nättiä olekaan. Nyt ajattelen ennemminkin, että haluan tilaa ja pois täältä! Viimeksi, kun mua ahdisti omassa kodissa oleminen näin paljon, päädyttiin ostamaan tämä talo. Ja edellisenä iltana suutuin isännälle, kun hän ei suostunut harkitsemaan yhden myynnissä olevan kyläkoulun ostamista...että kyllä nyt pitäisi saada vauhtia tähän remppaan, tai kukaan ei tiedä missä me kohta asutaan!

On jotain näkyvääkin onneksi saatu aikaan, muun muassa suihkuhuone alkaa olla tosi hyvässä kuosissa. Ja on tuossa isännässä muutama ihan hyväkin puoli, vaikkei hän näköjään ihan kaikkeen suostukaan ;) Isäntä antaa mun tehdä asioita (ilman, että on koko ajan katsomassa miten sujuu) , kuten saumata suihkuhuoneen seinäkaakelien välit. Olikin eka kerta saumaukselle.

Ja jos nyt positiivisia juttuja tästä kaikesta aletaan oikein kaivamalla kaivamaan (olen yrittänyt kaivaa ja kaivaa), niin olen oppinut remontin aikana moooonta uutta asiaa. Musta on tullut esim. mielettömän hyvä grillaaja! Meillä ei siis ole uunia käytössä, niin grillin kanssa on valmistettu yhtä ja toista. Onnistuin jopa paistamaan meille täydellisiä perunarieskoja grillissä, kun mehän ei edelleenkään voida mitään valmiita asioita syödä, vaan melkein kaikki pitää leivästä lähtien valmistaa itse. Ja pehmeä leipä ilman uunia...niin eipä olla pehmeää leipää syöty. Oli muuten parhaat rieskat ikinä!

Ja sekin on tosi positiivinen asia ihan yleisesti, että isäntä ei jätä vessanpöntön kantta ylös (remppamiehet nimittäin jättää).

Tällaista valivalimeininkiä tänään. Tiedän, mulla on asiat pirun hyvin, kun en tämän pahempaa nyt keksi!

Palataan pian paremmalla tuulella ja taidan vielä hiukan lykätä kommentteihin vastaamistakin samalla verukkeella. Öitä :) (toivottavasti hymiö pelastaa jotain :))