22. joulukuuta 2017

Joulu nyt (ja vuosi sitten)

RG7A2595
Vuosi sitten elimme jännittäviä hetkiä, kun odotimme, pääsisimmekö jouluksi uuteen kotiin. Tai saisimmeko mahdollisuuden edes tuoda kyntteliköt ikkunoille tai pienen kuusen saliin. Silloin piti malttaa vielä ja ajatella sen ajan tulevan myöhemmin, sillä saimme vasta tammikuun lopussa tänne kouluun avaimet.

Nyt sitten jännitetäänkin sitä, että miltä ensimmäinen joulu täällä tuntuu! Viimeiset työrutistukset on saatettu kunnialla loppuun ja meillä tytöillä alkoi kauan odotettu joululoma. Kuusi on jo vajaa viikko sitten kannettu sisään ja hidastelu ja nauttiminen on jo aloitettu. Meillä on edessä kiireetön joulu, rauhoittumista rankan syksyn jälkeen ja aikaa toisillemme.
RG7A2700

RG7A2611

RG7A2751
Toivotan teille kaikille kaunista ja rauhaisaa joulun aikaa <3 Pysähtykää, hidastakaa, nauttikaa ja antakaa onnellisten hetkien tulla <3

6 kommenttia:

  1. Hidastelun toi tauti ja joulumielen nuoret kotiin rientäessään. Lempeää joulun aikaa! 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Tuija, lempeää joulun aikaa myös sinne teille <3

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa, ja kovin ansaitulta <3 Ihanaa joulunaikaa sinne, Anna!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos samoin Aidafoun, oikein ihanaa joulua myös sinne <3

      Poista