Kyllä mullakin joskus...

...on huonoja päiviä. Sellaisia, jotka voisi lakaista maton alle ja unohtaa mahdollisimman pian. Sellaisia, jotka harmittavat melkein aamusta asti ja jotka tuntuvat vain kestävän, kestävän ja kestävän... Sellaisia, kun toivoisi vain yön tulevan, että sitten aamulla voisi aloittaa alusta.

Loppuviikko ei mennyt ihan suunnitellusti, tuli pari muuttujaa ja sellaiset ihan oikeat hommat mitä piti tehdä ovat kyllä aivan puolitiessä. Mutta ei siinä mitään, nyt on onneksi viimein perjantai ja huomenna suuntaan Tampereelle siskon luokse. Meinaan poiketa matkalla parit kirppikset ja perillä viettää arvokasta aikaa siskon ja hänen perheensä kanssa.

Sunnuntaina jatkankin matkaa vielä keski-Suomeen, kuvaamaan yhtä todella kaunista kotia <3 Niin kaunista, etten millään malttaisi odottaa, että pääsen hommiin. Kamera jo vähän kuumottaa tuolla laukussaan :)

Ja kerrankin voin sanoa, ettei teidän tarvitse odottaa kovinkaan kauaa, että tekin näette kuvat!!!

Oikein mahtava viikonloppu on siis luvassa!

Voi olla, että nähdään täällä blogissa seuraavaksi vasta ensi kuun puolella mutta siihen saakka toivottelen teille mukavaa viikonloppua. Tehkäähän tekin siitä hyvä, ei sellaista, jonka haluaa lakaista maton alle heti sen alettua ;)

Hassua...

...että aina, kun kotiin tulee jotain "uutta", niin kaiken alkaa näkemään vähän eri tavalla. Tänään oli pakko siirtää työpöytää ikkunan edestä vähän sivuun ja siirtää nojatuoli kaapin eteen. Pieni muutos mutta ihan kiva sellainen :) Saa nähdä siirtyykö tämä muihinkin huoneisiin, yleensähän muutokset tuppaavat vähän leviämään...ainakin täällä meillä.

Toivon kuitenkin, että jos rymsteeraus ottaa taas vallan, niin se tapahtuisi vasta ensi viikon jälkeen :D Olisi nimittäin vähän muutakin hommaa!

Loppuviikko menee työasioihin keskittyen, tämän ja ensi viikon juttuja ideoidessa ja suunnitellessa. Viikonloppuna on taas mielenkiintoiset kuvaukset ja pääsen samalla vähän reissaamaan täältä etelästä hiukan keskemmälle Suomea. Ja pääsenpä samalla myös siskon luokse yökylään <3

Mukavaa tiistai-iltaa!

Uskomuksia

On asioita, joihin uskon ja asioita, joihin en usko. Okei ja sitten on varmaan vielä jotain muitakin asioita. Aloitetaan siitä, etten usko säilytystilojen lisäämiseen silloin, kun ongelmana on tarpeettoman tavaran paljous. Mihin sitten taas uskon, niin jos tavara onkin oikeasti tarpeellista ja säilytystilaa on lisättävä, niin uskon vanhan huonekalun olevan aina (itselleni) paras ratkaisu.

Olen tässä pikku hiljaa kasvattanut työpöytäni viereen kertyvää valokuvausvälineistökasan kokoa ja viime viikolla, kun askartelin itselleni lightboxin, niin harmittelin sen hauraan olemuksen kohtaloa jo valmiiksi. Ajattelin, ettei se ehkä kovin pitkään pysyisi ehjänä kasan päällimmäisenä ja jos ei lapset kävisi sitä vahingossa keppihevosen kanssa moukaroimassa, niin varmasti itse lävistäisin sen vahingossa salamajalustalla.

Lauantaina sitten sainkin ajatuksen, että olisi ehkä ihan aiheellista ja perusteltua hankkia valokuvausvälineille ihan oma kaappi. Surffasin Tori.fin tarjonnan ja kuinka ollakaan täydellinen kaappi oli ollut myynnissä jo kesästä saakka ja vieläpä aika lähellä. Sunnuntaina haettiinkin leidi (kaappi siis) jo kotiin ja on se vaan niin kaunis. Ja painava! Olin ajatellut, ettei niin painavaa kaappia olekaan, etteikö me miehen kanssa saataisi sitä kahdestaan sisään...ja siis saatiin kyllä mutta enää en ajattele samalla tavalla, sen verran ovat hauikset turvoksissa :D

Kaapista hilseilee hiukan maalia mutta hilseilköön nyt hetken ihan rauhassa, lian alta paljastui kaunis kerman sävy <3

Ja muuten toinen asia mihin en usko, on kymmenen eri E-ainetta runebergin-tortussa mutta ajattelin silti tuosta lautaselta yhden vetäistä kahvin kanssa. Sen jälkeen pyöräytänkin nopeasti sämpylätaikinan (ilman E-aineita), sämpylöihin uskon aina. Ja sitten haen isomman tytön kavereineen eskarista. Sellaista askaretta täällä omenatarhassa :)

Mukavaa ja touhukasta viikkoa teillekin!

Vapaa

Mies kävi tyttöjen kanssa aamulla baletissa ja kun he tulivat kotiin sanoin "Ajattelin pitää vapaapäivän!" "Ai milloin?" kysyi isosisko. "No tänään tietysti!" vastasin minä.

Sehän ei onneksi tarkoita sitä, ettei kameraan saisi tarttua ja päätettiin tytön kanssa kuvata jo viikon ajan suunnitteilla olleet talvikuvat pihalla.

Olin ajatellut auringonpaistetta tai lumisadetta...ei saatu kumpaakaan mutta eipä tuo haitannut :)

Ajattelin heittäytyä niin hulluksi, että pidän huomennakin vapaata! Mitähän ne siihen sanovat :)

Mielen Melodiat vk8

Luovuus, lempiaiheeni <3 Mielen Melodiat viimeisen viikon materiaali alkaa seuraavasti:

"Luovuus tarvitsee rauhoittumista ja pysähtymistä. Luovuus ja ideat voivat syntyä yllättäen, kun ihmisen mieli on oikeassa tilanteessa ja olosuhteet ovat otolliset luovuudelle. 

Luovuus ei kukoista kiireessä. On tärkeää antaa lepoa, palautumista ja rauhoittumista itselleen.

Aivot erityisesti vaativat palautumista kuormituksesta. Kuormittuneet aivot eivät pysty tuottamaan uutta tai ideoimaan."

Olen nyt jo jonkin aikaa saanut tehdä luovaa työtä, joka todella on minua varten. Jo tämän varsin lyhyen kokemuksen jälkeen pystyn samaistumaan joka ainoaan lauseeseen materiaalissa, sillä olen pohtinut luovuutta lähiaikoina todella paljon. Luovuus on kyllä ihmeellistä, se tulee ihan itsestään eikä sitä voi pakottaa...pakottamalla se ei tule.

Koen että luovuuden tasoja on monia ja ne toimivat eri tavoin. Minulla ainakin tuntuu olevan aivan erilaiset luovuuden tasot esimerkiksi suunnittelulle tai kuvaamiselle. Kuvamaailmoiden suunnittelu, kuvasarjat ja niiden yksityiskohtien suunnittelu luonnistuu hyvin silloinkin (ja ehkä parhaiten juuri silloin), kun tehtävää on paljon. Voisin melkein sanoa, että mitä enemmän suunniteltavaa minulla on, sitä enemmän saan mielestäni hyviä ideoita. Kaikki suunnittelemani asiat kuitenkin ovat sellaisia, joita haluan tehdä...pääsen siis jonkinlaiseen positiiviseen ideoiden ryöppyyn kiinni.

Kuvaaminen sitten taas ei toimi lainkaan samalla tavalla. Sitä en pysty tekemään (tai pystyn toki painamaan nappia...mutta tulos harvoin on sitä mitä haluaisin) kiireessä tai pysähtymättä. Vaikka minulla olisi loistava idea ja suunnitelma taustalla en pysty toteuttamaan sitä pysähtymättä. Kameran kanssa pitää päästä sellaiseen tilaan, että jollain tasolla kaikki sen ulkopuolella oleva sulkeutuu pois. Ja tämä ei ole ainakaan itselleni ole mahdollista ilman aikaa, pysähtymistä, läsnäoloa ja päänsisäistä rentoa tilaa.

On myös hetkiä, jolloin en pysty kumpaankaan, suunnitteluun enkä kuvaamiseen. Ne hetket ovat yleensä kuvauskeikkojen jälkeisiä päiviä. En pysty olemaan luova, en pysty suunnittelemaan, en pysty oikein edes olemaan sosiaalinen. Olen oppinut, että silloin on turha yrittää. Kuvauspäivien jälkeen teen usein jotain helppoja kuvankäsittelyitä, sillä se ei niin paljon vaadi luovuutta, rauha riittää. Mutta usein joudun kuitenkin palaamaan kuviin vielä uudestaankin. Nyt mietinkin, olisiko ehkä viisaampaa pitää silloin kokonaan vapaampi päivä ja lähteä lasten kanssa (tai ihan yksin) vaikka metsään? Varmasti olisi! Palautuminen olisi varmasti nopeampaa ja hyvään luovuuden tilaan pääsisi ehkä nopeammin.

Loppuviikosta huomasin myös, ettei luovuus tule vain metsään menemällä. Lähdin metsään ihan sillä ajatuksella, että pääsisin taas luovuuteen kiinni. Pää oli täynnä ajatuksia, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi oivaltaa, mitä pitäisi luoda. Jo lähtiessä taisin tietää, ettei luovuus ehkä hyppääkään selkääni metsässä...ei kyytiin mahtunut muiden aisioiden painaessa mieltä. En pystynyt päästämään irti, en pystynyt olemaan läsnä. Ei ehkä turha reissu, kun tuli samalla vähän ulkoiltua mutta en silti saanut sieltä sitä, mitä menin hakemaan. Ehkä se "hakeminen" olikin se ongelma? Hyviä ideoita alkoi kuitenkin tulla seuraavana päivänä, kun olin tyttöjen kanssa kävelyllä ja vedin pulkkaa perässäni. Kävelylle ei ollut muita odotuksia, kuin käydä pienellä happihyppelyllä ja poiketa samalla lähiapteekissa. Tunsin pulkan painavana takanani, kuulin lumen narinan kengän alla jokaisella askeleella, näin kuinka kauniin pastellinen taivas oli puiden latvuksien lomassa ja ihailin, kuinka pieni tuulen vire sai kevyen lumen tanssahtelemaan puiden oksilta kevyesti alas. Ja siinä kohtaa ideoita alkoi tipahdella. En siis ehkä tarvinnutkaan metsää, vaan tarvitsin läsnäoloa ja tilaa, josta en "hakenut" mitään.

Itsensä kuuntelemista ja oman toiminnan analysoimista. Sitä tämä Mielen Melodiat verkkokurssi on itselleni ollut. Ja koen saaneeni siitä todella paljon ajateltavaa, oivalluksia ja myös ihan käytännön työkaluja itsensä ymmärtämiseen, läsnäoloon, rohkeuteen ja luovuuteen. Vähän jo ehdin hätääntyä, että tämä oli nyt tässä. Haluaisin jatkaa tätä matkaa vielä eteen päin. Onnekseni kuulin, että verkkokurssin materiaali on käytössäni vielä vuoden, joten pystyn varmasti sen avulla jatkamaan matkaani vielä pidemmälle.

Kiitos, kun jaksoit lukea tähän asti :)

Kiitos teille innolla matkaa seuranneille lukijoille kommenteista <3

Ja iso kiitos Mielen Melodiat, että sain lähteä tähän mukaan <3

Viikonlopun toivotukset

Tulin toivottamaan teille ihanaa viikonloppua näiden pehmoisten kuvien myötä <3

Olo on juuri näin kepeä, kuin kuvat antavat ymmärtää. Ihan todella mahtavia työkuvioita on taas edessä. Ihana päästä suunnittelemaan ja järjestelemään! Vaihe, josta todella pidän sillä silloin on vielä kaikki mahdollista :) Ja toteuttamaankin päästään ihan pian :)

Viikonlopun aikana postaan vielä viimeisen Mielen Melodiat viikon mietteitä mutta muuten ajattelin vähän pitää vähän vapaata. Tai siis lupasin miehelle etten tekisi töitä ainakaan lauantai-iltana, joten siihen ainakin tähtään!

Suloista viikonloppua teille kaikille <3

Miksi ra-kas-tan tätä

Tässä blogivuosien aikana on tullut monta kertaa pohdittua bloggaamista, mitä se on, mitä se ottaa ja mitä se antaa. On tullut pidettyä muutama pidempi taukokin ja aina olen palannut takaisin. Jossain kohdissa myönnän miettineeni myös lopettamista mutta olen todella onnellinen, että olen aina löytänyt tien jatkaa.

Tärkein oivallus jatkamisen puolesta on ollut se, että olen päättänyt tehdä tätä vain itselleni. Kuvaan tänne niitä juttuja, joita haluan. Kirjoitan niitä asioita, joita haluan. Postaan, kun haluan. Teen juttuja itselleni ilman, että kukaan odottaa minulta mitään. Kirjoitan muistikirjaa, joka ei välttämättä ulkopuoliselle edes näytä muistikirjalta. Tekstien ja kuvien takaa löytyy kuitenkin aina jokin asia, josta ne minua muistuttavat. Iloja ja suruja.

Välillä on kuljettu hyytävävetisessä purossa nilkkoja myöten (jollain tapaahan lähes kaksi kuukautta sitten otettu kuva pitää tähän linkittää ;)) ja onneksi suurimmaksi osaksi on kuljettu kuivin jaloin pölkkysiltaa pitkin. Sen takia pidän bloggaamisesta niin paljon, se kerää itselleni talteen lähes kaiken.

Mikä sitten saa minut ra-kas-ta-maan sitä on se, että tekin saatte tästä kaikesta jotain irti. Saan aina silloin tällöin teiltä henkilökohtaisia yhteydenottoja, kuulumisia, fiiliksiä, kokemuksia, kiitosta. Sain jälleen tänään sellaisen viestin, että liikutuin. Olen tällä omalla muistikirjallani koskettanut, antanut oivalluksia ja luonut uskoa. Saan kiitosta pääni sisällä pyörivistä ajatuksistani ja kuvistani, jotka päätyvät tänne muistikirjaan. Vaikka teenkin tätä itselleni niin siksi rakastan tätä, että tekin saatte tästä jotain.

Kiitos sinulle Marianna <3 

Kiitos teille kaikille <3

Maanantain kuvauksista

Terveisiä eilisistä kuvauksista, joissa tämä pieni palleroinen poseerasi mulle niin upeasti, että olisin voinut jatkaa loputtomiin!

Pääsin kuvaamaan ByPinja -merkin imetyskoruja, joiden idea on antaa pikkuiselle näperreltävää imetyksen ja kantamisen ajaksi. 

Omasta puolestani tekisi mieli kysyä, missä nämä olivat 2,5 vuotta sitten, kun pikkusisko aloitti äitinsä jatkuvan nipistelyn...tai tarkemmin ajatellen, missä nämä olivat 6,5 vuotta sitten, kun isosisko aloitti saman homman?

Voisin kertoa koruista vaikka mitä mielenkiintoista mutta sen sijaan yritän nyt keskittyä tuohon omaan osuuteeni, kuvaamiseen. Täytyy sanoa, että kyllä vaan kuvaaminen on niin mahtavaa, kun kaikilla on selkeä (ja sama) päämäärä ja hommaa tehdään samalla suunnitelmallisesti sekä rennosti. Vähän, kuin olisi käynyt kameran kanssa hengailemassa kaverin luona ja jutustelun lomassa otettu suunnitelmia vastaavat kuvat. Erittäin mukavaa ja palkitsevaa!!!

Kuulette koruista varmaan jossain vaiheessa lisääkin mutta käykäähän sillä välin tutustumassa ByPinjan facebook -sivuihin ja Etsy -kauppaan, niin tiedätte mistä oikein on kyse.

Tämä ruutu vielä kruunasi koko kuvauspäivän! Ihan viimeisinä hetkinä napattu kuva, jossa pikkuinen aika satavarmasti ajattelee "Miten ihmeessä saan vielä viihdytettyä tuota kamera kaulassa hengaavaa tätiä, kaikki vakioposeeraukset on käytetty jo..." Vitsit, että lapsia on kiva kuvata!

Lapsista ja kuvaamisesta puheen ollen, sain tässä viikonloppuna aika kivan idean kesäksi. Luvassa olisi lasten kuvaamista yhdessä tosi makeassa paikassa! Kerron tästä myöhemmin lisää ja te saatte kertoa mielipiteenne myös...ja, että innostutteko samalla tavoin, kuin minä ;)

Real sunday

Koti on vähän hyrskyn myrskyn. Lapset hyppivät sohvalla. 

Lounaaksi eilistä jauhelihakeittoa ja pari päivää sitten leivottua piimälimppua. 

Leluja ruokapöydässä. Aurinko paistaa likaisista ikkunoista. Sunnuntait, niitä mä rakastan...kaikilla mausteilla.

Nyt puuhella tulille, seuraavan piimälimppusatsin taikina valmiiksi, ehkä hivenen kodin järkkäilyä mutta sunnuntaihin sopivalla intensiteetillä ja sitten limput uuniin.

<3

Mielen Melodiat vk7

Tämän viikon teemana oli vuorovaikutus itseen ja muihin. Hyvin mielenkiintoinen teema, josta sain itselleni paljon ajateltavaa. Paljon asioita, joita en ollut ikinä tullut ajatelleeksi. Ennakkokäsityksistä, sanattomasta viestinnästä, sisäisestä puheesta, fokuksesta ja aidosta kiinnostuksesta ymmärtää toista.

Niin kauan kuin muistan, olen kokenut haasteita vuorovaikutustilanteissa, varsinkin uusien ihmisten tapaamisessa. Koen usein, että minua pidetään outona tai että juttujani ei ymmärretä. Että ajatuksenjuoksuni on kertakaikkiaan niin erilainen, kuin muilla...joko sanon liikaa asioita tai sitten jätän jotain oleellista sanomatta. Ehkä sen takia mielelläni kerronkin asioita täällä blogissa, kun itsellä on enemmän aikaa asettaa sanansa jolloin virhetulkinnan riski madaltuu...

Yksi itselleni merkittävä asia viikon teemassa oli oma sisäinen puhe. Se vaikuttaa suoraan siihen, millaisia reaktioita saamme vuorovaikutuksessa toisilta. Jos jo etukäteen ajattelen "Miten ihmeessä osaan valita oikeat sanat ja että varmasti minut taas väärinymmärretään" niin menen tilanteeseen aistien ensisijaisesti ajatustani tukevia viestejä. Voisin ehkä keskittyä tämän tyylisen sisäisen puheen sijaan siihen, että luottaisin enemmän itseeni, jännittäisin vähemmän ja olisin ihan vain oma itseni...sillä olenhan kuitenkin ihan hyvä tyyppi :) Voisin yrittää muokata sisäistä puhettani sellaiseen suuntaan, joka ohjaisi minua havainnoimaan positiivisempia ja hyväksyvämpiä viestejä. Avoimin mielin osaan kyllä olla, toimia intuition mukaan mutta koen, että voisin panostaa tilanteissa enemmän myös läsnäoloon ja sitä kautta olla aidommin kiinnostunut myös ymmärtämään sitä toista osapuolta.

Tähän viikkoon ei ole juurikaan mahtunut uusia kohtaamisia mutta innolla odotan millaisia kokemuksia tulen jatkossa saamaan. Ja tietysti tututkin kohtaamiset ovat ihan hyvä paikka harjoitella :)

Tältä näyttää 2,5-vuotias uudessa kohtaamisessa. En usko, että ajatuksiin mahtuu "mitähän rakentaisi legoilla myöhemmin tänään", vaan läsnäolo on 100%. Silmistä näkyy aito kiinnostus toista kohtaan ja lapsi kuuntelee toisen tarinaa ilman ennakkokäsityksiä.

Vielä viikko valmennusta jäljellä! Onneksi olen kirjoittanut asioita muistiin tänne blogiin, niin niihin on helppo palata myöhemminkin :)

Nyt toivottelen teille mukavaa pian alkavaa viikonloppua!

Flowssa: vanhasta yöpaidasta uudeksi tyynyksi

Siitä on noin kolme vuotta, kun löysin kirppikseltä mitä pehmoisimman vanhan flanelliyöpaidan. Tuohon aikaan hain kirppiksiltä sopivia kankaita/vanhoja vaatteita, joista voisi tehdä imuosia pikkusiskon villavaippoihin. Pienikukallinen kuvio oli niin soma ja flanelli niin pehmoinen, että en kuitenkaan raaskinut leikellä yöpaitaa pieniksi palasiksi, vaan säästin sen myöhemmäksi jotain toista tarkoitusta varten. Ajattelin siitä jopa itselleni yöpaitaa, mutta mies ei jostain syystä oikein innostunut :D

Eilen selasin työasioissa erinäisiä nettisivuja ja inspiroiduin niin, että hain heti automaticin (vanha vihreä ompelukone) hyllyn päältä ja kaivoin yöpaidan kangasvarastosta. Olen monesta luotettavasta tahosta kuullut, ettei tyynyjä voi olla liikaa, joten sellainen siitä tulisi ;) 

Ajattelin tyynyyn heti pyöristettyjä reunoja, vähän kuin muistoksi pyöristetyistä kauluksista. Mieleen tuli myös tummempi terenauha reunaan tuomaan vähän kontrastia. Terenauhaa ei ollut valmiina, enkä ollut sellaista ennen tehnyt eikä mitään nyöriäkään löytynyt mistään. 

Hain kangasvarastosta vielä ohutta trikoota, jonka reuna oli juuri sopivasti rullalla ja leikkasin siitä täytteen nauhan sisään :) Onneksi olin jo aika hyvässä flow-tilassa, muuten en varmaan olisi keksinyt käyttää trikoon valmista rullaa nyörinä.

Samaan aikaan oman flow-tilani kanssa, tytöt olivat omassa flowssaan keittiössä ja tekivät erilaisia kynsilakkayhdistelmäkokeiluja :D Sen jälkeen alkoivat leikit viileänä Venlana (hienosteleva neiti Risto Räppääjästä, jos joku ei tiedä) ja sain ommella koko tyynyn ihan rauhassa.

Flow on parasta <3

Milloinhan tulisi sellainen flow vastaan, että tapetoisin makuuhuoneen seinät haaveilemallani tapetilla!? Jos hankkisi tapetin ensin ja sitten jäisi odottelemaan. Flowta siinä hommassa nimittäin varmasti tarvittaisiin, että selviäisi kaikista vanhan talon vinouksista ja pinkopahvin kupruista :D

Sellainen tarina on tällä tyynyllä. Yöpaidasta lyheni helmasta vasta 50cm, joten ehkä siitä saadaan vielä joku toinenkin tarina aikaiseksi.

Kaikella pitää olla tarina <3

Kaunista viikon jatkoa teille ja antautukaahan tekin flowhun, kun se kulkee ohitse!

Today

Mieletön fiilis

Aivan huikean hieno viikonloppu on takana! Matkustin Pohjanmaalle kuvaamaan kahta kaunista kotia.

Olo on inspiroitunut ja innostunut kaiken sen visuaalisen kauneuden jälkeen. Puhumattakaan kodeissa olevista ihmisistä ja heidän kauneudestaan. Ihmisistä, jotka saavat häkeltymään vieraanvaraisuudestaan ja lämmöstään kohdatessaan entuudestaan tuntemattomia vieraita. Ihmisistä, joiden aitous ja välittömyys on lähes käsinkosketeltavaa.

Kahden päivän aikana voi kokea niin paljon, hauskoja tilanteita lasten kanssa ja mielenkiintoisia keskusteluja aikuisten kesken. Koteja, joissa voisin käydä uudestaankin. Ihmisiä, joiden kanssa voisin viettää enemmänkin aikaa. Ja kaiken huipuksi tätä kutsutaan työksi. Olo on todella etuoikeutettu. Pääsin myös opettamaan yhdelle nuorelle neidille valokuvauksen saloja <3 <3 <3

Upean viikonlopun kruunaa vielä se, että saa palata omaan kotiin, omien ihanien ihmisten luokse ja saa kaikki ne omat käsivarret ympärilleen <3

Kokonaisuudessaan niin upea viikonloppu, että muutama onnenkyynel vierii juuri silmäkulmasta. Onneksi nyt riittää paljon kuvia editoitavaksi, joten pääsen viikonlopun hetkiin niiden kautta vielä uudestaankin. Ja tekin pääsette jossain kohtaa samoihin hetkiin kiinni <3

Tuhannet kiitokset vielä teille ihanille ihmisille, jotka päästitte vieraan sisään kotiinne ja elämäänne <3

EDIT: Katsoin kuvia koneelta ja pikkusisko istui sylissä. "Minäkin haluaisin tuonne äiti" kuului innokkaasti kuvakriitikon suusta :)

Herkkusämpylät

Leivottiin tyttöjen kanssa välipalaksi sämpylöitä ja niistä tuli niin hyviä, että on itselle pakko laittaa aineiden määrät muistiin :)

Herkkusämpylät 18 kpl

5 dl vettä

1 pss kuivahiivaa

2 tl suolaa

2 rkl siirappia

3/4 dl öljyä

1 dl kaurahiutaleita

1 dl riisihiutaleita

1 dl riisijauhoja

3 dl spelttijauhoja

5-6 dl vehnäjauhoja

0,5 dl kurpitsansiemeniä

Mittaa isoon kulhoon suola, siirappi ja öljy. Mittaa hiutaleet pienempään kulhoon ja lisää niiden joukkoon kuivahiiva. Lämmitä vesi 42 asteiseksi ja kaada se isoon kulhoon suolan, siirapin ja öljyn kaveriksi. Sekoita ja lisää hiutaleet. Sekoita ja lisää jauhoja vähitellen. (Riisinhiutaleet voi tietysti korvata kauralla ja riisijauhot vehnällä tai speltillä.) Lisää lopuksi kurpitsansiemenet. Alusta taikinaa kunnes se alkaa irrota kulhon reunoista. Peittele taikina pyyhkeellä ja laita kohoamaan lämpimään paikkaan. Leivo sämpylät jauhotetulla alustalla ja anna kohta pyyhkeen alla lämpimässä paikassa. Voitele sämpylät vedellä ja ripottele päälle kurpitsansiemeniä. Paista 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, kunnes sämpylät saavat kauniin sävyn pintaan.

Tänään olisi ollut todella paljon järkevämpää syödä kaupan leipää ja olla kuvaamatta, kun olisi ollut vähän muutakin hommaa...mutta tulipahan tehtyä ja tulipahan hurjan hyviä sämpylöitä!

Toivottelen teille kivaa viikonloppua! Blogi saattaa olla pari päivää hiljainen mutta nähdään ensi viikolla taas :)

Mielen Melodiat vk6

Myönteisyys. Koen sanan myönteisyys positiivisuutena asioita kohtaan.

Minut on jo kotona opetettu realistiksi. On opetettu varautumaan pahimpaan ja varovasti toivomaan parasta. Välillä mietin, onko minut sittenkin kasvatettu pessimistiksi, kun parasta uskalsin toivoa vain varoen. Pettymykset ja ne pahimmat toteutumat ovat kolahtaneet aina hurjalla voimalla ja niihin varautuminen on varmaan ollut jonkinlainen keino selviytyä, kun on pystynyt jälkeen päin sanomaan "arvasin, että tässä käy näin". Toisaalta taas on opetettu löytämään niistä kovistakin kolauksista aina positiivinenkin puoli, aina löytyy joku syy miksi näin piti käydä. Ja kolauksen jälkeen löytyy pian joku muu asia, joka nostaa pään pinnalle leukaa myöten.

Pystyn olemaan todella negatiivinen ihminen. Kyllä, aivan todella helposti ilman mitään ongelmaa. Pystyn helposti myös kaivamaan hyvistäkin asioita huonoja puolia. Kyllä, tämänkin ilman mitään ongelmaa. Voisin myös sanoa, että muutamia vuosia sitten kävin vahvasti myös siellä pessimismin puolella. Ehkä siksi, että negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja, että ympärillä oli myös ihmisiä "joille AINA kävi huonosti". Jossain kohtaa se negatiivisuus alkoi ärsyttämään niin paljon, että aloin tietoisesti kääntämään negatiivisia asioita positiivisiksi, omissa ajatuksissani ja myös läheisten negatiivisuuden kierteessä. Ihan tietoisesti pyrin siihen, etten kaivaisi jokaisesta asiasta sitä huonoa puolta. Kun sain ajatukseni kiinni itse teosta, pidin huolta etten vaan sanoisi sitä ääneen vaan ennemminkin sanoisin ääneen sen hyvän puolen. Ja hiljalleen asiat ovat muuttuneet. Positiivisuus ruokki positiivisuutta ja tänä päivänä voisin jo sanoa olevani hyvin myönteinen ihminen. Kuulostaako jo enemmän minulta? Niin minustakin. Myös tässä blogissa myönteisyys näkyy (näkyyhän?), itselleni se ainakin näyttäytyy ja uskoisin sen näkyvän myös teille lukijoille.

Tähän viikkoon kuului paljon äänitteitä, joita olen todella rakastanut tämän valmennuksen aikana. Ne ovat monta kertaa koskettaneet kyyneliin saakka, saaneet sopivalla hetkellä pään tyhjenemään ja taas toisella hetkellä saaneet mielen täyteen ideoita ja inspiraatiota. Tällä viikolla ihan tosissani mietin, mikä taika näissä äänitteissä on, kun ne saavat aina aikaan juuri niitä oikeita asioita, ihan joka kerta. Toki olen hyvin avoin ja vastaanottavainen kuulija mutta eihän se voi sentään kaikkea selittää. Sitten sen tajusin. Äänitteissä suljetaan osa ulkomaailmasta (häiritsevistä ärsykkeistä) pois sulkemalla silmät. Tämä ulkomaailman sulkeminen aiheuttaa sen, että keskityn kuulemaani, hengitän syvemmin, olen läsnä omassa kehossani ja omissa ajatuksissani. Ja mietin, näinkö helppoa tämä on.

Vähän samanlaista, kuin näiden kuvien ottaminen. Makaan pellolla vatsallani, hengitän, katson linssin läpi, käännän tarkennusrengasta, en ajattele muuta. "Alastiko?" kysyi muuten isoäitini, kun kerroin olleeni vatsallani pellolla :D Ei, kun ihan kunnon paksut toppavaatteet päällä, kun on 20 astetta pakkasta. 

Vähän samanlaista mutta ei sitten kuitenkaan lähellekään.

Myönteisyyden tiellä ei ole tullut vielä yhtäkään negatiivista puolta vastaan. Taidan siis jatkaa samalla polulla.

Ja hei muistakaa hyödyntää viikko sitten annettu alekoodi valmennukseen, se on yhä voimassa!

Kotona taas

Alkuviikko on vierähtänyt reissun päällä, kun ensin oltiin tyttöjen kanssa mamman ja pappan luona yökylässä ja vielä tänään suunnattiin Helsinkiin mummun ja tädin kanssa valokuvanäyttelyyn.

Nyt on aika taas ottaa arjesta kiinni, sillä huomenna alkaa eskari ja minun ja pienemmän tytön arjen pyöritys.

Viikonloppuna suuntaan työasioissa Pohjanmaalle, joten pitkään en ehdi kotona rauhoittumaan. Mutta nämä pari päivää...on ihana olla kotona ja siirtyä arkisiin aikatauluihin.

Viimeisitkin joulun rippeet saavat väistyä ja luvassa on kodin raikastuskuuri, eli taidan vähän siivoilla paikkoja ja miettiä onko meillä jotain ylimääräistä, jonka voisi kiikuttaa kierrätyskeskukseen...ainakin parit pieneksi jääneet haalarit, jos ei muuta :)

Mukavaa viikon jatkoa teillekin ja hyvää arkeen paluuta niille, joilla se on nyt edessä!