Nähdään taas ensi vuonna, nyt annetaan tilaa maaliskuulle <3 |
29. helmikuuta 2016
27. helmikuuta 2016
Näkymätön? (menneen viikon ajatuksia)
Ihminen usein kaipaa vastauksia kysymyksiin, ratkaisuja ongelmiin. Ennen kaikkea ihminen kuitenkin kaipaa tunnetta ymmärretyksi tulemisesta. Ilman sitä on helppo tuntea itsensä näkymättömäksi. |
22. helmikuuta 2016
Day one
21. helmikuuta 2016
Inspiraatioviikko
18. helmikuuta 2016
Vähemmän on enemmän
Tänään on mielessä erityisesti vaatekaapin karsiminen, sillä olen menossa illalla ystävän luo vaatekutsuille. Ja tarkoitus ei siis ole hankkia uutta ja luopua vanhasta, vaan mietinnän alla on ennemminkin ollut vaateasioiden järkeistäminen entisestään. Olen joitakin vuosia sitten lukenut (moneenkin otteeseen) Rinna Saramäen kirjan Hyvänmielen vaatekaappi ja saanut siitä paljon apua kyseisen asian kanssa. Vaatteita minulla ei paljoa ole ennestään mutta haluaisin vaatevalikoimasta entistä toimivamman (täällä muuten näkyy viimeisimmät kuvat mun vaaterekistä). Nyt kiinnostuksen kohteena olisikin rakentaa itselle ns. Capsule Wardrobe, joka varmasti onnistuu myös Saramäen ohjeilla. Onko teillä raikastus- tai karsimiskuurit menossa? Ja onko Capsule Wardrobe jo tuttu asia tai jopa omasta vaatekaapista löytyvä asia? |
16. helmikuuta 2016
Auringon ihmeitä
15. helmikuuta 2016
Mielessä se on
14. helmikuuta 2016
13. helmikuuta 2016
Kaikelle on aikansa
12. helmikuuta 2016
Upea tunne
Näyttely on nyt siis kaikelle yleisölle auki 27.2 asti, kurkatkaa tapahtumasivuilta aukioloajat. Näyttelyssä on minun lisäkseni mukana 14 muuta valokuvaajaa. Menkää kurkkaamaan ja hyppäämään tunnelmasta toiseen erilaisten kuvien myötä. Ja huikatkaa hei mulle, jos olette menossa!!! Yritän päästä itsekin paikalle, jos vain mitenkään on mahdollista, olisi kiva nähdä teitä <3 |
9. helmikuuta 2016
Kodin kuvalehden sivuilla
Kiitos Mari ja Vesa, kun saimme tulla tutustumaan teidän kotiinne ja maailmaanne! Hyvää tiistain jatkoa! |
7. helmikuuta 2016
Rohkeudesta
5. helmikuuta 2016
Viikonloppuja!
1. helmikuuta 2016
Hei hei tammikuu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)