![]() |
Taas kiireinen viikko alkanut... Jo maanantain jälkeen sellainen olo, että olisi jo perjantai :/ Onko teillä muilla koskaan maanantaisin sama fiilis? |
30. tammikuuta 2012
Maanantai
28. tammikuuta 2012
Valokuvaus osa 2 (osa yksi löytyy joulukuun lopusta)
![]() |
Olen hankkinut muutaman uuden valokuvausvälineen. Tärkeimpänä jalusta, jonka ansiosta pystyy ottamaan kuvia huomattavasti pidemmällä valotusajalla. |
![]() |
Toisena hankintana loittorengas, jonka kanssa pääsee TODELLA lähelle kohdetta! |
![]() |
Kuvauskohteena tulppanit. Apuvälineinä käytetty sekä jalustaa, että loittorengasta. |
![]() |
Canonilla on käsittääkseni kaksi erilaista loittorengasta (jotka sopivat kameraani). Omani on niistä se pienempi, toisella pääsisi vielä lähemmäs kohdetta. |
![]() |
Loittorenkaalla saa vain lähikuvia. |
![]() |
Voi olla, että puutarhassa otetaan jokunen lähikuva tulevana kesänä :) |
27. tammikuuta 2012
Hyvä kiertoon
![]() |
Lipaston ylimmässä laatikossa oli "salalaatikot" sisällä, jotka siirsin lipaston päälle. |
![]() |
Lipastossa ei ollut avaimia eikä vetimiä. |
![]() |
Vetimet hain Kasvihuoneilmiöstä. |
![]() |
Kiinnitin vetimet pinkopahvinauloilla, koska sopivia ruuveja ei ollut. Ihan hyvin toimii näinkin. |
![]() |
Erityisesti ihastuttiin lipaston jalkojen muotoon, joka on aika sama, kuin... |
![]() |
...makuuhuoneen toisessakin lipastossa. |
![]() |
Raikasta ja energistä viikonloppua kaikille! |
25. tammikuuta 2012
Vanha talteen
![]() |
Makkarin muutokset toivat esiin vanhat tapettikerrokset. Vasemmassa yläreunassa oleva vihreä tapetti on ollut ensimmäinen pinkopahvin päällä. |
![]() |
Vaalea tapetti viimeisin. Sen päälle oli vedetty valkoinen maali. |
23. tammikuuta 2012
Hups, ihan vähän vain...
![]() |
Ruskean lautalattian lisäksi saatiin esiin myös vähän tällaista... |
![]() |
...ja tällaista... |
![]() |
...ja vielä tällaista... |
![]() |
...ja tällaista! |
![]() |
Oho, vahingossa purettiin koko vaatehuone! Alta paljastui lautalattian lisäksi paikka kaakeliuunille! |
![]() |
Yhdestä seinästä jouduttiin ottamaan pinkopahvi usean vanhan tapetin kera pois :( Pinkopahvinaulat kuitenkin jätettiin. |
![]() |
Ja palaset vanhoja tapetin riekaleita saavat ainakin toistaiseksi roikkua kattolistan tuntumassa. |
21. tammikuuta 2012
Pihalla
![]() |
Puutarha on viimein päässyt kunnon talvilevolle. |
![]() |
Pihan vasemmalla reunalla on pitkä rivi luumupuita. |
![]() |
Luumupuut jäävät kuvasta vasemmalle. Loput rivistä on kirsikkaa, etualalla omenapuita. |
![]() |
Luumu- ja kirsikka-aidanne toimii rajana meidän ja naapurin pihan välillä. |
![]() |
Omenapuiden malli selkenee lumen myötä. Tämä on Åkerö. |
![]() |
Pian edessä oleva kevätleikkaus ei aiheuta läheskään yhtä paljon päänvaivaa, kuin viime keväänä...tai ei ainakaan vielä, kun en seiso puun vieressä oksasakset kädessä. |
![]() |
Toivottavasti keltainen luumupuu antaa taas runsaan ja maittavan sadon :) |
![]() |
Täytyy sanoa, että tuntuu aivan mahtavalta, kun tietää minkälaista hedelmää mistäkin puusta ja pensaasta tulee ja missä järjestyksessä hedelmät ovat parhaimmillaan :) |
![]() |
Verstaan edessä kohoaa pihan korkein omenapuu, jota me kutsutaan vanhaksi rouvaksi. |
![]() |
Saunan nurkalla oleva patsas on valmis paksumpaankin lumipeitteeseen. |
![]() |
Suurin osa kriikunapuista jää talon etupuolelle. |
![]() |
Tämä (ja lintujen ihana viserrys) on lupaus keväästä ja syreenintuoksuisesta kesästä :) |
20. tammikuuta 2012
Äiti ja tytär
![]() |
Ihan heti ei ole valmista tulossa, koska maalipinta hilseille jonkin verran. Näyttäisi ikkunoissa olevan vanhat puutapit naulojen virkaa toimittamassa :) |
![]() |
Myös kitti hiukan hilseilee ja helat ovat ruosteessa. |
17. tammikuuta 2012
Alkuviikko
15. tammikuuta 2012
Projektia pukkaa
![]() |
Meillä on menossa aika monta projektia, osa jo työn alla ja osa vasta suunnitteilla. Parhaillaan meillä tehdään ilmaisia purkutöitä, jos nyt ilmaisia purkutöitä on olemassakaan. |
13. tammikuuta 2012
Uusi aluevaltaus
![]() |
Eikö vuoden alussa kuulu aloittaa joku uusi harrastus? |
![]() |
Yleensä se on kai joku sellainen, joka sitten kevään edetessä jää... |
![]() |
Nyt luulen tehneeni niin hyvän valinnan, että innostus säilyy... |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)