Vuoden vaihde on usein se hetki, jossa tulee mietittyä mitä on tullut tehtyä ja mitä haluaa tulevalta. Yleisesti kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas, niin kuin kaikki vuodet varmasti ovat tavalla tai toisella.
Tuntuu, että olen harjoitellut ja oppinut kuluvana vuonna paljon... Tärkeinpinä asioina näen hetkeen tarttumisen treenausta ja läsnäolemista ihan jokaisessa hetkessä. Olen myös oppinut helppaamaan vähän eli relaamaan ja nauttimaan. Eihän mun tarvitse pystyä vaikuttamaan ihan kaikkeen, tai oikeastaan kovinkaan moneen asiaan.
Myös blogivuosi on tuonut tullessaan muutoksia, suurimpana nyt tietysti Indiedays Inspirationiin liittyminen (suurin muutos siinä on se, että mietin hetken ennen kuin kirjoitan ;) Saa toki vinkata, jos te lukijat koette jonkun teille näkyvän asian muuttuneen).
Syksyllä mietinkin tovin jos toisenkin pohdiskellen muutosten kynnyksellä, mitä blogini on ja millainen haluan sen olevan jatkossa. Tämä eniten ehkä sen vuoksi, etten itse kokenut tarvetta muuttaa blogini sisältöä ja myös lukijat toivat esiin pyynnön jatkaa vanhaa omenatarhan linjaa. Mikä siis tekee tästä blogista juuri tämän blogin? Tajusin, että haluan tallentaa tiettyjä asioita elämästämme blogiin, ihan itseni, perheemme ja sukulaistenkin muisteloihin. Kuvaan ja kirjoitan sen hetken juttuja, mielessä olevia asioita ja arjen puuhia. Eli sillä mennään, mitä on...jos ei aina juttu luista, niin sitten voi olla pari päivää hiljaakin :)
Ihanaa, että te lukijatkin olette jaksaneet kiinnostua ja innostua meidän ihan tavallisesta arjesta <3 SUURI KIITOS SIITÄ!
Mitä uusi vuosi sitten tuo tullessaan? Sitähän ei voi vielä tietää, tai ainakaan kaikkea. Jatketaan siis samaa rataa sekä elämän että blogin suhteen (saa toki esitttää toiveita tulevaan bloggailuun, jos sellaisia on) ja annetaan asioiden tapahtua omalla painollaan.
![]() |
Kiitos kuluneesta blogivuodesta ja onnea vuodelle 2013! |