Ensimmäisenä eteisestä pääsee tyttöjen yhteiseen huoneeseen ja siitä seuraavana on tuleva telkkarihuone. |
26. helmikuuta 2017
Tervetuloa meille, eteinen
21. helmikuuta 2017
15. helmikuuta 2017
Jotain kaunista
13. helmikuuta 2017
Hyvin haaveiltu on melkein valmis - potager
Arvaatte varmaan, että olen ehtinyt tästä kaiken odottelen lomassa vähän jo haaveilemaan. Yhtenä haaveilun kohteena on meidän potager! Koulun pihalla on suurehko tasainen hiekkakenttä, joka on kuin luotu kauniille keittiöpuutarhalle. Hiekkakentän päätyyn olen suunnitellut joskus rakennettavan ison kasvihuoneen ja sen edustaa tulisi koristamaan puutarha, josta saisi hyötykasveja ja silmänruokaa runsaasti pitkin kesää ja syksyä. Olen selaillut Pinterestistä tiettyjä fiiliksiä ja nyt yhdessä lempiblogissani, Hernepensaskujanteessa oli juttua potagerin suunnittelusta ja tajusin, että pitäisi varmaan miettiä vähän muutakin, kuin fiilistä! Nyt olisi aika suunnitella kasveja, mittailla hiekkakenttää, luonnostella potagerin pohjaratkaisua jne. Eli ihan vielä ei tuota lapiota tarvita vaan ennemminkin voisi tarttua kynään ja paperiin. Kuinka paljon potagerille varataan tilaa, rakennetaanko se yhdessä vai useammassa osassa ja miten se käytännössä toteutetaan ja millaisin materiaalein? Se nyt on ehkä sanomattakin selvää, että tasaista hiekkakenttää ei lähdetä kaivamaan, vaan potagerin istutusalueet saavat nousta kentän pinnasta ylös päin. Aika monta juttua mietittäväksi näin haaveilun lisäksi! Tällaisena haaveiluun taipuvaisena henkilönä olen ehtinyt haaveilemaan myös siitä jo mainitusta kasvihuoneesta, kuvan oikeassa reunassa näkyvän grillikatoksen kaunistamisesta, punaisen pienen 1914 rakennetun saunan kunnostuksesta ja muun muassa kukkivasta puutarhasta koulun toiselle puolelle. Jep, ei ehkä ihan kaikkea vielä ensimmäisenä kesänä! |
11. helmikuuta 2017
Miten tänne päädyttiin
Muistan lapsuudessa ihailleeni kyläkoulua, joka oli matkan varrella isovanhempieni luo. En muista ihailinko itse rakennusta vai olinko vaikuttunut sen tarinoista. Isäni nimittäin oli käynyt kyseistä koulua ja aina ohi ajaessamme hän kertoi, että tuossa koulussa hän lapsena kävi. Luulen, että taisin jo silloin rakastaa tarinoita. Muistan, kuinka isä kertoi, että oli pienenä vannonut ettei ikinä mene kouluun, armeijaan eikä naimisiin ja muistan, kun hän kertoi talvella hiihtäneensä kovassa pakkasessa kouluun. Sitä en muista oliko matka molempiin suuntiin ylämäkeä (;)) tai oliko lunta puoli metriä vai metri mutta muistan olleeni vaikuttunut tarinoista.
Asuin lapsuuteni 80-luvun omakotitalossa enkä koskaan muista haaveilleeni vanhasta talosta. Muistan kyllä, että isovanhempani asuivat vanhoissa taloissa maaseudulla ja siellä oli aina ihan oma maailmansa ja tunnelmansa. Noin kuusi ja puoli vuotta sitten kävin katsomassa vanhaa taloa ja rakastuin. Me ostimme sen mieheni kanssa ja aivan uusi maailma avautui meille. Vanha talo ja 25 omenapuuta <3 Paikka, joka myös synnytti tämän blogin.
En muista missä kohtaa aloin haaveilla vanhasta koulusta vai oliko asia ollut mieleni sopukoissa ihan lapsuudesta asti mutta joskus kolmisen vuotta sitten olin ystäväni kanssa lenkillä ja siinä tulevaisuuden haaveiden kerronnan lomassa paljastin, että haluaisin joskus asua vanhassa koulussa. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa Lohjansaaren koulusta. Ystäväni tiesi, että sen ja muutaman muun kyläkoulun lakkauttaminen oli juuri ajankohtainen kaupungin päätöksenteossa. Tuskin silloin vielä ajattelin haaveen voivan joskus toteutua ja asia jäi siihen.
Asia kuitenkin nousi pintaan vielä samana talvena, jolloin ajoin Lohjansaareen ensimmäistä kertaa. En tullut koulun takia, vaan Paavolan tammen takia. Ajoin ensimmäistä kertaa pitkää siltaa pitkin. Aurinko paistoi jostain peltojen takaa ja sai kuuraisen kaislikon kimaltamaan niin, että henki salpaantui. Aivan käsittämättömän hieno tunne valtasi minut ja saavuin koulun pihaan voimakkaassa hyvän olon tunteessa. Ihastuin saaren luontoon, koulun lähellä olevaan metsään, saaren poikki mutkittelevaa tietä ympäröiviin peltoihin ja kouluun. Muistan edelleen sen, kun saavuin takaisin kotiin, avasin koneen ja aloin selvittää mikä tämä tällainen koulu oikein olikaan. Pian paljastuikin, että juuri muutama päivä aikaisemmin Lohjan kaupunki oli päättänyt koulutoiminnan lakkauttamisesta seuraavasta syksystä lähtien. Selvitin koulun tarinaa niin syvällisesti, kuin se nykytekniikalla on mahdollista. Todellisuudessa löysin muutaman lehtiartikkelin koulun lakkauttamisesta ja muutaman kuvan koulun sisältä. Seuraavien kuukausien ajan koulu oli mielessäni lähes joka päivä. Kuljin sitä ympäröivissä metsissä ja tunsin olevani kotona. Pian löysin myös tietoa koulun historiasta ja siitä, kuinka kyläyhteisö halusi vaatia rakasta kouluaan takaisin käyttöönsä. Koulu tuntui olevan tärkeä jokaiselle kyläläiselle, jokainen oli tavalla tai toisella juurtunut siihen vuodesta 1898 lähtien. Toisaalta koin surua kyläläisten menetyksestä, toisaalta etsin jatkuvasti kaupungin sivuilta myynti-ilmoitusta koulusta. Toisaalta itkin, miten ikinä voisin luopua ihanasta kodistani ja toisaalta paljon myöhemmin näin koulun tarjoamat mahdollisuudet työlleni ja harrastuksillemme.
Voin kertoa ajatelleeni koulua lähes jokaisena päivänä kuluneen kolmen vuoden ajan ja viime vuoden toukokuussa sitten viimein alkoi tapahtua. Tapasin yhtä henkilöä ensimmäistä kertaa ja koulu tuli ihan sattumalta puheeksi. Hän oli juuri kuullut, että kaupunki oli edellisenä päivänä päättänyt koulun myymisestä.
Olimme tietysti mieheni kanssa keskustelleet koulusta sadat kerrat. Mies ei oikeastaan siihen päivään mennessä ollut sanonut asiasta juuta eikä jaata. Mutta nyt hän sanoi, että jos olen näin pitkään ajatellut koulua, niin kyllä sitä on käytävä katsomassa. Pyysimme myös välittäjän arvioimaan kotiamme ja teimme kaikki mahdolliset myyntiin liittyvät työt kuntoon. Samana päivänä, kun koulu tuli virallisesti myyntiin, myös meidän kotimme ilmestyi etuoveen. Tässä kohtaa emme siis olleet vielä koskaan käyneet koulussa sisällä.
Olimme tietysti mieheni kanssa keskustelleet koulusta sadat kerrat. Mies ei oikeastaan siihen päivään mennessä ollut sanonut asiasta juuta eikä jaata. Mutta nyt hän sanoi, että jos olen näin pitkään ajatellut koulua, niin kyllä sitä on käytävä katsomassa. Pyysimme myös välittäjän arvioimaan kotiamme ja teimme kaikki mahdolliset myyntiin liittyvät työt kuntoon. Samana päivänä, kun koulu tuli virallisesti myyntiin, myös meidän kotimme ilmestyi etuoveen. Tässä kohtaa emme siis olleet vielä koskaan käyneet koulussa sisällä.
Mies lähti selvittämään koulun asioita kaupunginarkistoon ja pian pääsimme myös kouluun sisälle käymään. Koulu myytiin suljetulla tarjouskaupalla ja viimeinen tarjouspäivä oli 12.8, syntymäpäiväni. Koko kesää varjosti jatkuva ahdistus siitä, olisiko koululla muita kiinnostuneita, saisimmeko oman kotimme myytyä ja hyväksyttäisiinkö meidän tarjous. Blogikin näyttää päivittyneen kesällä lähinnä kuvien muodossa, sillä en halunnut kirjoittaa ajatuksiani ja paljastaa missä todellisuudessa mennään, ennen kuin kaikki olisi varmaa. Blogista kuitenkin löytyy viitteitä asiasta jo pitkältä ajalta aika monessa postauksessa, ainakin tässä marraskuun 2014 postauksessa puhun nimenomaan koulusta.
Tuntuu aivan uskomattomalta kaiken tämän jälkeen, että olemme viimein täällä. Ja olen niin iloinen, että pystyn jälleen tuomaan ajatuksiani ja elämääni tähän blogiin ilman mitään rajoitteita. Kiitos, kun olette täällä ja koette näitä hetkiä kanssani blogin kautta <3
Aamun valo
Oikein kaunista ja inspiroivaa lauantaita teillekin! |
7. helmikuuta 2017
Keittiön kaunistusprojekti
Keittiöremonttia meillä ei ole luvassa vielä pitkiin aikoihin. Voi hyvin olla, että saan katsoa keittiötä tällaisenaan vielä kymmenen vuotta, joten aloitin pienen keittiön kaunistusprojektin. |
(ennen) |
(ennen) |
4. helmikuuta 2017
Lauantain puuhia
Kyllä se vaan niin on, että ihmisen on metsässä hyvä olla. Tai ainakin, jos allekirjoittaneelta kysytään, niin se on paras paikka mihin tahansa hetkeen. Lapsuudenkotini takaovelta pääsi suoraan metsään ja olen viettänyt siellä lukuisia hyviä hetkiä elämäni varrella. Lapsuudessa leikin siellä parhaan kaverini Jaanan kanssa ja aikuisiällä olen viettänyt siellä aikaa yksin, perheen ja ystävien kanssa, usein myös toisen metsän kasvatin kanssa, siis siskoni. Melkein siitä asti, kun muutin lapsuuden kodistani pois, olen kaivannut mahdollisuutta lähteä metsään suoraan omalta pihalta. Ja nyt se on jälleen mahdollista <3 Metsän lisäksi käytiin kurkkaamassa läheinen luistelukenttä ja sumuinen kylätie <3 Lämmitettiin myös pihasauna ensimmäistä kertaa ja nyt luetaan iltasaduksi vanhaa koulukirjaa yöperhosista <3 Onnellista lauantai-iltaa teillekin <3 |
1. helmikuuta 2017
Koulun historiaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)