Omenatilanne

Instaseuraajat ovatkin jo ajantasalla meidän omenatilanteesta ja, kun tuo omena-sana ihan blogin nimessäkin keikkuu, niin kai omenasta täytyy edes pikkuinen tilannekatsaus blogiinkin tehdä. Aikaisempina vuosina lukijat ovat ihan totaalisesti kypsyneet koko omenatouhuun, mutta tänä vuonna taidatte päästä aika helpolla. Sato on nimittäin vaatimattomin viiteen vuoteen. Kylmä, sateinen ja tuulinen kukintakausi tekivät pölyttymisestä jo aika haastavaa ja kylmän ilman jatkuminen jätti omenat pikkuruisiksi. Tietysti tällä puumäärällä omenaa tulee aina mutta tänä vuonna se on pikkuista ja lisäksi huonolaatuista runsaan pihlajanmarja(?)koivuoden ansiosta. 

Eilen tehtiin pieni mutta työläs hillosatsi, joka ehkä jää tämän kauden ainoaksi. Muutama piirakka toki tehdään mutta loput omput lähtevät suoraan mehupuristamolle siideritarpeiksi. Onneksi kellarissa on vielä viime vuoden hillojakin! Ja olen kuullut, että kaupassakin on hillohylly (!!!!) jos niin hullusti käy, ettei omat hillot riitä ensi syksyyn saakka :D

Ja hei! Kuka tietää missä on mun balettitossut!? Huomenna alkaa taas aikuisbaletti <3 Kivaa!

Kuuntelen

Istun sohvalla ja alkuun kuulostaa siltä, kuin olisi aivan hiljaista.

Selaan hetken lehteä, ihan vain paikallani istuen. Kuulen kuinka pikkusisko huokaa syvään unissaan välihuoneen sängyllä. Kuulen kuinka pyykkikoneen rumpu pyörii keittiössä. Kuulen kuinka vesipisarat koputtelevat hiljaa ikkunoihin. Kuulen kuinka ränni pitää tasaista rytmikästä ääntä laskiessaan vettä alas. Kuulen kuinka lehden sivu kääntyy. Kuulen kuinka auto ajaa tiellä talon ohi. Kuulen kuinka lintu visertää ikkunan takana.

Ajattelen keittäväni lisää kahvia. Ajattelen klapien hakemista.

Äänet alkavat kuulostaa kuin rentouttavalta musiikilta ja tekee mieli laittaa silmät hetkeksi kiinni.

Istun hetken vielä ja kuuntelen, sitten lisää kahvia ja ne klapit verstaalta. Illalla kakluuni tulille.

Rentouttavaa viikonloppua teillekin <3

Jotain hyvää

Jokaisessa päivässä.

Jokaisessa hetkessä.

Jokaisessa ihmisessä.

On jotain hyvää.

Jotain kaunista.

Kun muistaa vain katsoa.

Ja nähdä.

Mustikkapannarit videolla

Hiukan erilainen reseptipostaus luvassa! Mustikkapannarit videomuodossa, jee!

Mustikkapannarit 7-10 kpl

1 kananmuna

1 dl paksua jogurttia

0,5 tl suolaa

1 rkl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1-1,5 dl vaaleita jauhoja (esim. vehnä, riisi tai tapioka)

1 dl mustikoita (tuoreita tai pakaste)

Loppu selviää videolta :)

Mitä meinaatte tällaisesta reseptimuodosta?

Filmille

Mitä teidän lauantaihin kuuluu?

Meillä on ikuistettu päivän puuhia filmille :D Mulla on ollut vaarin vanhat objektiivit jo useamman vuoden ja hänen vanha kamerarunko löytyi alkuvuodesta. Tai oikeastaan en ole ihan varma, onko kamera objektiiveineen alunperin vaarin vai mummun isän. Pitää kysyä mummulta. Joka tapauksessa kävin jo silloin alkuvuodesta ostamassa filmiä ja päätin harjoitella vanhan järkkärin käyttöä mutta niin se vaan on jäänyt muun kuvaamisen jalkoihin.

Nyt olen kuvaillut pari päivää ja olen aivan koukussa!

Kuvien ottaminen tuntuu todella hämmentävän erilaiselta, kun tulosta ei näe heti ja 24 kuvan rullaan ei viitsi kuvata 24 erilaista kuvakulmaa jostain tietystä jutusta. Kuvia tulee miettineeksi todella paljon tarkemmin jo kuvatessa ja jännitys kuvien onnistumisesta säilyy kehittämiseen asti. Myös manuaalitarkennus tuo oman mielenkiintoisen lisänsä varsinkin liikkuvien kohteiden kuvaamiseen. Kutkuttavan jännittävää, eikö?!

Olen kuvannut nyt 16 kuvaa enkä malta odottaa, että saan koko rullan täyteen ja kehitettäväksi! Sittenhän sen vasta näkee tajuanko tästä filmille kuvaamisesta mitään :D Jos tajuan, niin ostan mustavalkofilmiä ja alan systemaattisesti ikuistamaan erityisiä hetkiä filmille. Jos kuvat on surkeita, niin sitten pitää vaan harjoitella lisää ja alkaa systemaattisesti ikuistamaan niitä erityisiä hetkiä filmille joka tapauksessa :D Ja kun tämän todennäköisesti 60-luvulta olevan kameran hallitsen, on tuossa treenijonossa yksi vieläkin vanhempi kamera harjoiteltavaksi. Jännää!

Filmille kuvaaminen onkin mulle entuudestaan todella vieras asia. Mulla ei ole ikinä ollut omaa filmikameraa enkä muista kuvanneeni koskaan perheeni kamerallakaan. Oikeastaan päällimäinen muisto filmille kuvaamiseen liittyy lapsuuden ajan naapurin perheeseen, joiden kanssa oltiin joskus jossain isossa tapahtumassa. Perheen isä räpsi ahkerasti kuvia ja päivän päätteeksi huomattiin, ettei kamerassa ollutkaan filmiä :D

Mä jatkan noiden filmikameroiden fiilistelyä ja toivottelen teille leppoisaa viikonlopun jatkoa!

Nyt mun on pakko kertoa

Olette ehkä huomanneet, että mulla on ollut pieniä vaikeuksia kirjoittaa. Se johtuu siitä, etten ole omasta mielestäni jotenkin osannut tuoda ajatuksiani riittävän läpinäkyvästi teidän eteenne. Olen halunnut kirjoittaa fiiliksistäni niin, että jokainen voisi varmuudella päästä ajatuksiin sisään eikä väärintulkinnan riskiä juurikaan olisi. En vain ole tiennyt miten sanani laittaisin. Suurin pelkoni on ehkä ollut se, että lukijat kokevat asian olevan jotain päälleliimattua tai feikkiä. Sen vuoksi päätin, että kirjoitan asian ihan niin, kuin se on, kiertelemättä ja kaartelematta, selvällä suomen kielellä. Ja tässä se nyt tulee.

Olen niin onnellinen, etten ole ikinä ollut. Olen vaan. Sydämeni pohjasta.

Onnellisuus on näissä mun vanhoissa ilta-auringon kuivaamissa ponilakanoissa...

...näissä tänä syksynä meidän puutarhassa poikkeuksellisen harvinaisissa hedelmissä...

...näissä tuikkivissa silmissä, joiden kantaja lähti vielä pihalle nakuilemaan iltapuuron jälkeen...

...näissä kuivahtaneissa kurjenpolvien siemenkodissa.

Onnellisuus tuntuu olevan jokaisessa paikassa missä minäkin olen...

Juuri tänään tajusin, ettei se olekaan missään näissä edellä mainituissa, vaan se on MINUSSA.

MINÄ olen onnellinen <3

(Huh, sainpas sanottua. Jospa sitä taas pystyisi kirjoittamaan.)

Mielettömän hyvä

Olen edelleen aivan äimistynyt, miten hyvin tämä syksy on lähtenyt rullaamaan eskarin aloituksineen päivineen. Fiilis on ihan mielettömän hyvä!

Isosisko käy eskussa ihan mielellään ja meillä on sillä välin pikkusiskon kanssa ihan omat jutut täällä :) Suurin yllätys on ehkä ollut se, että pikkusisko on aikaistanut päikkäreitään ja nukkuu ne jo isosiskon eskun aikana. Tämähän luonnollisesti tarkoittaa sitä, että mulla on päivässä automaattisesti IHAN OMAA aikaa. Jotenkin aivan järjettömän silmiä avaavaa tehdä omia juttuja ja töitä siinä kohtaa, kun itsellä on vielä energiaa ja pää toimii. Yleensä siis alan töihin klo 20 illalla. Olen päivällä paljon tehokkaampi, eli saan helposti 1-1,5 tunnin päikkäreiden aikana tehtyä saman, mitä iltaisin olen hinkannut monta tuntia.

Eilen illalla istuin sohvalla! En siis työpöydän äärellä! Ja kävin kymmenen jälkeen nukkumaan! Lähes sekopäistä meinikiä ;)

Mielettömän, mielettömän hyvä fiilis! Mitä tässä nyt voi enää muuta sanoa. Juon kahvit rauhassa loppuun ja toivottelen teillekin kivaa päivää!

Tästä alkaa kiva arki :)

Kivaa viikkoa!

Loppuviikon kuulumiset

Loppuviikko on ollut toimintaa täynnä. Mä olen viihtynyt koulussa ja tytöt ovat viihtyneet mamman ja pappan sekä mummun seurassa.

Eilisen studiopäivän innoittamana isosisko suostui aamulla mallikseni <3

Tällä kertaa sai näyttää vakavalta ja epäileväiseltä.

Mutta kuinka ollakkaan, vakavana oleminen olikin aika naurattavaa :D

Seuraava kuukausi onkin sitten kuvausta täynnä! Monta kouluprojektia ohjelmassa sekä yhdet isot kuvaukset. Pari omaakin projektia kutkuttelee mielessä, yhtenä ainakin vaarin vanhojen filmikameroiden kanssa kuvaamisen harjoittelu <3 Todennäköisesti siis blogi päivittyy hyvin kuvauspainotteisesti, toivottavasti kuitenkin suht normaaliin tahtiin :)

Kaunista sunnuntain jatkoa teille <3

On vaan erilaista

Mulla on ollut tämä teksti valmiina jo useamman kuukauden ja miettinyt, julkaisenko sen vai en. Tänään kuulin jotain sellaista, että  tiesin ajan olevan oikea. Lukekaa ajatuksella :)

Olen tässä jonkin aikaa mietiskellyt vertailua. Työn vertailua, vapaa-ajan vertailua, harrastusten vertailua, (öhöm) valokuvien vertailua. Miettinyt lähteekö vertailu tarpeesta arvioida omaa tekemistä, tarpeesta saada kaikki tekemään samaa, tarpeesta pönkittää omaa tekemistään, tarpeesta lytätä muita hiukan itseä alemmaksi vai jostain muusta? Miettinyt kuka määrittelee, mikä on kenellekin parasta; yrittäjyys, kotiäitiys, osa-aikatyö, kokopäivätyö, työttömyys, monen pikkutyön tekeminen vai joku muu? Miettinyt kuka määrittelee, mikä on siisteintä; muotikuvaus, luontokuvaus, sisustuskuvaus, kaiken eteen tulevan mielenkiintoisen kuvaus tai joku muu?

Tiedän, että jotkut vertailevat myös kehittyäkseen itse. Se on ihan ok.

Teen sitä itsekin, vertailen jatkuvasti kehittyäkseni. Yritän tehdä sen itseni kautta, omien tavoitteitteni kautta, nähdä kehityksen ihan omana matkanani. Jollain tavalla en näe, että muiden tekeminen juurikaan vaikuttaisi omaan kehittymiseeni. Jos joku muu tekee jotain makeeta, se ei ole millään tasolla multa pois mutta ei myöskään sellaista, jota mun pitäisi tavoitella sen vuoksi, että toinen osaa sen hyvin. Se on puhtaasti vain sellainen "good for you" -tilanne ja voin olla iloinen toisen onnistumisesta.

Niin, olen vain miettinyt. Näkisin, että kaikki alussa mainitut erilaiset asiat voivat tehdä ihan yhtä onnelliseksi, riippuen ihan siitä mitä jokainen yksilö haluaa. 

Mulla on mielipide, kuten mulla yleensä asioista on. Mun mielipide vertailusta on seuraava: Ei ole parempaa tai huonompaa, on vaan erilaista. Se on ihan hyvä asia. 

Ei kuvaa tällä kertaa. Kuvan puutteeseen tekstin saa lukea vielä vaikka toistamiseen ;)


Hyvää loppuviikkoa teille jokaiselle, erilaiselle/erityiselle yksilölle <3

Hyvin se meni

Tässä se päivä nyt oli. Se päivä, kun mun pieni murunen meni eskariin. Jännitys oli kova mutta hymy huulilla ja vilkuttaen tyttö meni eskun ovesta sisään. Ja äiti jäi kyynelehtimään pihalle. Ei sille mitään mahtanut, ne vain tulivat ihan itsestään. Onnesta, haikeudesta, ylpeydestä ja myös osaltaan luopumisesta. Huoh. Miten voi olla yhtä aikaa jo niin iso mutta silti niin mahdottoman pieni.

Päivä oli hyvä ja eskussa oli kivaa :) Huomenna taas :)

Kuva on yli kolmen vuoden takaa <3

Olen hiukan kauhuissani

Se on kuulkaa sellainen juttu, että tuo meidän isosisko aloittaa ylihuomenna esikoulun! Ja sitähän on maanantaista perjantaihin (jos joku ei tiennyt ;)), siis melkein joka aamupäivä. Esku, kuten tyttö sanoo, tulee muuttamaan meidän kaikkien arjen täysin. Tytön tietysti kaikkein eniten mutten yhtään vähättele sitä muutoksen määrää, jonka pikkusiskokin kohtaa. Olla nyt äidin kanssa keskenään yhteensä 20 tuntia viikossa! On kyllä jännää!

Tänään isosisko on mummun luona kylässä, joten saadaan pikkusiskon kanssa pientä esimakua tähän hommaan :)

Tiskattiin, siivoiltiin ja haettiin pihalta kukkia. Aseteltiin niitä nätisti vaasiin...jatkossa pitänee keksiä vähän muutakin hommaa :D

Onko muilla jännät paikat käsillä esikoulun tai jonkun muun uuden alkavan jutun suhteen? Onnea teillekin muutoksiin :)

Satoja kuvia ja uusia projekteja

Se on hassua miten aina ajaudun mahtaviin juttuihin, tavalla tai toisella. Parhaat jutut lipuvat mun luokse, kuin itsekseen. "Keep an open mind" olen joskus sanonut ja se tuntuu toimivan. Huomaan sen taas. Joitain juttuja jätän nyt taakseni ja muita, tähän hetkeen vielä parempia, tulee eteen.

Tämän on kulunut loppuviikkokin taas todistanut. Olen ottanut hurjan määrän todella erilaisia kuvia ja rakastanut niistä kaikkia. Olen ajautunut yhteen mielettömän kuuloiseen projektiin mukaan, joka tulee varmasti viemään paljon aikaa mutta se ei haittaa mitään. Päin vastoin, rakastan projekteja. Olen myös lähiviikkoina ottamassa sellaisia kuvia, etten meinaa itsekään uskoa todeksi. Niin se elämä vaan tarjoaa ihmeellisiä juttuja <3 Kerron joskus tarkemmin lisää :)

Model: Iris
Style, dress & muah: Jannica Stelander
Photo: Anna Wallendahr

Kävin jo toistamiseen valokuvaaja Luiza Lehtisen luotsaamassa työpajassa. Aivan järjettömän hieno kokemus!

Kävin tapaamassa myös suvun nuorinta <3 Niin suloinen ja pieni <3

Tästä on hyvä jatkaa ensi viikkoon!

Kaunista alkavaa viikkoa teillekin ja paljon positiivisia ajatuksia <3

Miten kuvaan

Multa kysellään aika usein kuvauskalustoon ja muuten kuvaamiseen liittyviä kysymyksiä. Ja kun viimeksi eilen sain kysymyksen, niin ajattelin kirjoittaa kuvaamisesta vähän. Siis omasta kuvaamisestani, enhän muusta edes osaisi kirjoittaa :)

Kalusto on mielestäni kuvaamisessa ehkä kaikkein vähäpätöisin seikka mutta, koska sitä kysytään usein, niin kerron senkin tässä samalla. Kuvaan Canonin 6D-rungolla ja käytössäni on kolme objektiivia. Canonin 50mm f1.4 on palvellut jo vuosia ja se oli pitkään myös ainut linssini. Sillä kuvaan lähes poikkeuksetta sisustuskuvat ja arkikuvat. Sen lisäksi mulla on vajaan vuoden ollut Canonin 100mm f2.8 L makro, jolla kuvaan paljon kukkakuvia ulkona ja lisäksi suurimman osan henkilökuvista. Viimeisimpänä olen hankkinut Sigman 35mm f1.4 Art linssin, jota käytän vain laajempien sisustuskuvien ottamiseen. Mun kuvauksessa tärkeintä on linssin valovoimaisuus eli aukon koko, eli (omalta osaltaan) f-luku. Pidän kuvista, jossa syväterävyys on pieni, eli esim. kuvan taka-ala jää reippaasti sumeaksi. Sen saa suurelta osin aikaan pienellä f-luvulla.

Mutta tosiaan kalusto ei ole mielestäni hyvien kuvien tae, vaan sitäkin tärkeämpää on valaistus, kuvakulmat, sommittelu ja näkemys. Itse pidän siitä, että kuvissa on etu-, keski-, ja taka-alalla jotain, eli kerroksia. Pidän myös siitä, että kuvan kohde ei ole keskellä kuvaa, vaan kuvassa näkyy esim. liikkeen suunta. Pidän hyvin tiukoista rajauksista, kun taas toisaalta pidän hyvin väljästä ja simppelistä kuvasta ja runsaasta tyhjästä tilasta kuvassa. Otan mielelläni kuvat samalta tasolta, missä kuvan kohde on. Kuvaan paljon enemmän maan tasossa, kuin suorilla jaloilla seisten. Ruokakuvat ovat tässä poikkeus, ne kuvaan mielelläni ylhäältä päin. Ja valaistus, se on ehkä kaikista tärkein mulle, sitä kun ei pysty muuttamaan, kun kaikista mieluiten kuvaan luonnonvalossa. Ja manuaalisäädöillä pitää kuvata! Mun kamera ei tiedä valmiilla asetuksilla millaisen kuvan haluan, joten säädän ISOn, f-luvun ja suljinajan aina itse. Ne oppii kyllä, kun niitä vain alkaa käyttämään ja kokeilemaan! Niin mäkin olen oppinut, kokeilemalla :)

Tänäpäivänä myös kuvien jälkikäsittelyä tehdään paljon ja teen sitä itsekin jonkin verran. Ihannetilanne on se, ettei tarvitsisi tehdä mitään, vaan kuva olisi valmis jo kuvattaessa. Kun kuvakulma, rajaus, sommittelu, kameran säädöt ja valaistus ovat kodillaan, mitään ei välttämättä tarvitsekaan tehdä.

Eilen oli kaikki kohdillaan enkä tehnyt kuvilleni juuri mitään. Kuvasin nämä kuvat kaukolaukaisemella jalustalla. Kamera oli kasvojeni kanssa samalla korkeudella ja kuvasin suoraan vastavaloon, eli aurinko oli jo matalalla pääni takana. Kuvat on otettu 100mm linssillä. Seuraavassa ovat kuvat arvoineen ennen ja jälkeen kuvan käsittelyn :)

Kuten kuvista näkyy, olen lisännyt niihin vähän lämpöä ja valoa. That´s it. Ja otsarypyn suoristin :)

ISO 320, f 2.8, suljinaika 1/4000.

ISO 320, f 2,8, suljinaika 1/1250.

ISO 320, f 2.8, suljinaika 1/3200.

Toivottavasti tämä vastasi niihin kysymyksiin, joita ainakin muutamilla teistä on ollut. Ja saa tietysti kysyä lisääkin :)

Kiitos vielä tuhannesti teille kaikille eiliseen kommentoineille <3 Suuri kiitos <3

Onko blogi kuollut?

Olen miettinyt tämän blogin jatkamista lähiaikoina todella paljon ja välillä fiilis on ollut se, että blogi on kuollut.

Blogin sisältö muuttuu, se on kai sanomattakin selvää. Bloggaaja muuttuu, se ihminen blogin takana, minä. Lukijoita tulee ja lukijoita poistuu. Välillä kommenttiboksi on ihan hiljainen, välillä se pursuaa teidän ajatuksia. 

Aloitin bloggaamisen itselleni ja jossain vaiheessa lukijoiden lisääntyessä, aloin miettiä enemmän lukijalähtöisesti. Ehkä jotenkin hassua mutta olen alkanut siirtyä taas entistä enemmän itselleni bloggaamiseen, vaikka se vähän nurinkuriselta saattaakin kuulostaa. Olen lähtenyt siihen suuntaan siitä syystä, että osa lukijoista odottaa yhtä ja osa odottaa jotakin muuta. Ja minä taas haluan jotain vielä muuta. Blogin sisältö on elämäni, tai osa siitä. Eihän sitä voi lähteä tekemään kenenkään muun, kuin minun ja perheeni kautta.

Tällä hetkellä tilanne on se, että opiskelen valokuvausta ja yritän kehittyä siinä. Teen kuvauskeikkaa niin paljon, kuin mahdollisuuksia saan ja yritän tehdä sitä jatkuvasti enenevässä määrin, koska sitä rakastan. Ja blogi muodostuu asioista, joita rakastan...jotka ovat elämässäni voimakkaasti läsnä. Ja sitä juuri olen miettinyt, saako tästä kukaan muu enää mitään vaikka itse saankin.

Rakas ystäväni kirjoitti minulle niin ihanan viestin viime viikolla, että on pakko jakaa se teidänkin kanssa. "Arvaa mitä näin aamulenkillä? Suloisia keijunhelmoja...puiden siivilöimän auringonvalon metsänpohjassa...korvia huumaavaa liplatusta ja lumpeita järvellä. Älä koskaan lakkaa jakamasta kuviasi meille muille, ne voivat muuttaa tavan huomioida ympäristöä <3"

Joten en lopeta, vaan jatkan. Itseni ja ainakin Niinan vuoksi <3

Kävin kuvaamassa itseäni tänään koulutehtävää varten. Itsensä kuvaaminen...ei vahvin alueeni mutta sain itseni näyttämään juuri sellaiselta, millaisena itseni näen.

Palataan <3