1. joulukuuta 2012

Joulun odotusta

Joulukuussa joulun odotus alkaa ihan toden
teolla! Eihän jouluun ole, kuin hetki aikaa!
Nyt viimeistään aloitetaan erilaisten
joulureseptien kokeilu ja testaus. Testaukseen
pääsee uusia herkullisen kuuloisia ruokia ja
herkkuja mutta niiden lisäksi myös vanhoja,
jo kauan mukana kulkeneita, reseptejäkin
pitää vähän testailla etukäteen ;)

Jo vuosia meidän joulussa ja toki muissakin
suurissa juhlissa on kulkenut mukana
saaristolaislimppu, joka maistuu ihan
sellaisenaan, voin, munajuuston tai vaikka
jonkun ihanan kalalisukkeen kanssa <3

Viime vuoden kokeiluista paras oli
ehdottomasti 
olutlimppu, joka varmasti
kulkee saaristolaislimpun rinnalla pitkään mukana.

Vähän herkuttelun puolelle tietysti tällainen
testaus menee mutta se kestettäköön, joulun
takia ;) Jännä nähdä, mitä kaikkea tänä
vuonna tulee kokeiltua ja mitkä päätyvät
jokavuotiselle listalle!
Aika syömispainotteisia meidän kokeilut
yleensä ovat mutta tänä vuonna ajattelin
testata myös muutamia jouluisia juomia.
Jotain sellaista juomaa voisi kokeilla, mikä
maistuisi vaikka saaristolaislimpun tai
suklaan kera ;)

Onko teillä lukijoilla lempireseptejä, jotka
kulkevat mukana joulusta toiseen?

10 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta, täytyy ehdottomasti kokeilla :)

    Minä löysin pari vuotta sitten aivan ihanan kakkureseptin - siitä taisi tulla meidän perheen joulukakku :) En muista yhtään, mistä reseptin bongasin, kun raapustin ohjeen paperinkulmalle (ja siitä reseptikirjaan), mutta kakkutaikinaan tulee mm. suklaapaloja, kirsikoita ja loraus mantelilikööriä... <3
    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaristolaislimppu ja olutlimppu myös ovat niin herkkuja, varsinkin näin kylmänä vuodenaikana!

      Järjettömän hyvältä kuulostaa teidän joulukakku! Mukavaa jouluodotusta sinnekin :)

      Poista
  2. Saaristolaislimppu on aivan ihanan makuinen. Samoin sinun kuvat siitä ovat upeita!
    Äkkiä semmoista tekemään! :D

    VastaaPoista
  3. Oi, kauniita kuvia!

    Tuollaista voisi kokeilla itsekin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!

      Meillä tykätään näistä leivistä kovasti :)

      Poista
  4. Namskis! Ajattelin minäkin leipoa elämäni ensimmäisen leivän ja vieläpä joulusellaisen. Tekee mieli kokeilla ja nyt kuviesi jälkeen vielä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä leivät ovat todella kokeilemisen arvoisia :)

      Poista
  5. Voi nam ! Näyttääpä hyvältä ! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anri :) Pitääkin varmaan leipoa taas leipää, edelliset on taas loppu :)

      Poista