20. tammikuuta 2014

Olen miettinyt, päättänyt ja luvannut...

Ties miten kauan olen mietiskellyt tarvetta henkilökuvauksen ja liikkuvan kohteen kuvauksen harjoittelulle. No arvatkaa, olenko tehnyt asialle mitään!? No en ole.

Uutena vuotena lupasin itselleni ikuistaa enemmän kuvia lapsista ja arjesta ja arvatkaa, olenko tehnyt sitäkään!? No en ole.

Täällä mulla olisi arki ja kaksi liikkuvaa pientä henkilöä päivät pitkät linssin edessä. Missä siis mättää!? No ehkä siinä, ettei kuville ole "paikkaa", kun täällä blogissakin olen vetänyt sen linjan, etten meitä Omenatarhan asukkaita juuri kuvaisi. Nyt tuntuu siltä, että linjaveto on tehtävä uudestaan, en saa muuten millään toteutettua suunnitelmiani ja pidettyä lupaustani.

Miksi nyt!? No ehkä siksi, että meistä julkaistiin viime vuonna kaksi lehtijuttuakin, joissa oltiin kameran tuolla puolen. Mitään suoria ja selkeitä kasvokuvia ei edelleenkään ole luvassa mutta tällaisiä -sivuprofiilikuvia hiuslenkki suussa vanuhaalari päällä- saattaa hyvinkin blogissa jatkossa näkyä ;)

Lupasin uutena vuotena muuten muutakin. Lupasin olla menettämättä järkeäni lopullisesti kesän keittiö- ja suihkuremontin vuoksi. Ja lupasin olla perustamatta ainuttakaan uutta perennapenkkiä tulevana kesänä, ellei se juuri sillä hetkellä ole koko perheen onnen ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä.

Jos tänä vuonna lupaukset saisi vielä pidettyä! Varmuuden vuoksi jätin ne hiukan tuollaisiksi tarpeen mukaan kierrettäviksi, etten joudu teille sitten myöhemmin selittelemään :D

Mukavaa viikkoa teillekin!

28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Pikkusisko on juuri hoksannut, miten saa kädet vapaaksi liikkumiseen :)

      Poista
  2. Ihana kuva! Teilläkin varmaan vanhassa talossa on talvella vilpoiset lattiat joten vanuhaalari on tarpeen. Mitä kameraa ja linssiä nyt käytät? Entä juuri tässäkuvassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! On aika kylmät lattiat meillä, pienimmällä on näillä pakkasilla bodyn ja sukkisten päällä villa- tai vanuhaalari. Isosisko taas on niin karaistunut, että heiluisi päivät pitkät mekossa, jos en komentaisi enemmän vaatetta päälle :)

      Mulla on nyt Canonin 6D runko, jolla olen kuvannut marraskuusta lähtien. Ja Canonin 50mm F1.4 objektiivilla kuvaan, muita mulla ei olekaan :) Eli kaikki kuvat samalla putkella :)

      Poista
  3. Voi minä niin tykkään sinun kuvien tunnelmasta!

    VastaaPoista
  4. Heips! Sinulla on kyllä aivan suunnattoman suloiset tyttäret, kaunis koti sekä aivan ihana blogi! :) Tämä on lemppareitani! Kiitos, kun piristät arkeani ihanilla kuvilla ja mukavilla teksteillä (jotka on kirjoitettu ihanalla fontilla) :> Mukavaa kevään alkua sinulle! :) Toivoo Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Anni! Kiitos kauniista sanoistasi <3 Ja ihana kuulla, että saat piristystä täältä! Mukavaa kevään alkua sinullekin :)

      Poista
  5. Ihana kuva, mielelläni katselen enemmänkin Omenatarhan väkeä kuvissa. Olin itse eilen valokuvauskurssin ensimmäisellä osalla, lieköhän tässä täytyy avata blogi uudelleen, jotta saa kuviaan johonkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, kiva kuulla :) Voi että, valokuvauskurssi kuulostaa kivalta! Sitten vaan blogia availemaan ;)

      Poista
  6. IHana tuo perennaPenkki lupaus :D joka keväthan on saatava lisää uutta kukkaMaata...luulen ettet pysy lupauksessasi...kunhan keväällä aukeaa puutarhaMyymälät :D ja hei kyllähän niistä on iloa koko perheelle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on iloa koko perheelle, etenkin, kun äiti on huomattavasti "kivempi" kun pääsee pihallakin "luomaan" jotain :D Katsotaan nyt kuinka käy, yritän pysyä poissa puutarhamyymälöistä. Tein lupauksen oikeastaan tulevan keittiöremontin vuoksi...luulen ettei se pitää kiireisenä koko kesän, joten pitänee keskittyä aikaisempien penkkien hoitoon. Mutta katsotaan katsotaan, saatat olla hyvinkin oikeassa Milla, ettei lupaus pidä :D

      Poista
  7. Ihana kuva!! Lupaukset on hyvä pitää lepposina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Nämä on sen sortin lupauksia, että saatan jopa onnistua niiden pitämisessä :D Ja sitten jos en onnistu, niin ei sekään maata kaada...paitsi, jos menetän järkeni lopullisesti keittiöremontin vuoksi :D

      Poista
  8. Kuulostaa hyvältä. Tuo perennapenkki... Lupasin niin myös itselleni, mutta jaa-a. Odotellaan ensin toukokuuta ja katsotaan sitten. 18 istutuaaluetta/kukkapenkkiä vaatii kyllä ainakin muutaman muokkausta joka kesä.. Siinäpä syy myöhentää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että 18 kukkapenkkiä kuulostaa aivan hurmaavalta! Mäkin haluan koko ajan vain lisää ja lisää mutta jos tänä kesänä yrittäisi keskittyä jo olemassa oleviin uusien sijaan :) Niin tai näin, toukokuuta odotellessa <3

      Poista
  9. Todella ihana kuva ja kivoja lupauksia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura :) Katsotaan kuinka mun lupausten käy ;)

      Poista
  10. Kaunis kuva! :) Mä en tehnyt mitään lupauksia. Ei ollut mikään tietoinen valinta, ei vain tullut tehtyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Ei aina tarvitsekaan luvata, sitä paitsi nuo uutena vuotena tehdyt lupaukset oman kokemukseni mukaan unohtuu aika nopsaa :D

      Poista