15. tammikuuta 2014

Valoa, pettymyksiä ja itsensä harhauttamista

Ihana valo on saapunut meillekin! Ja keväiset tulppaanit myös <3 Ja ne pakkaset, aika kovat sellaiset.

Ja sitten niihin pettymyksiin. Kokeilussa jälleen imetysdietin höllennys, heikoin seurauksin. Kokeiltu on nyt jo ruis, ohra ja viimeisimpänä maito. Kaikilla sama tulos. Kolmessa päivässä iloisesta, virkeänä päikkäreiltä heräävästä, joka paikkaa innoissaan säntäilevästä, nauravaisesta, reippaasti ruokailevasta ja höpöttäväisestä pikkusiskosta kuoriutuu tyytymätön, itkuinen, kitisevä, pätkänukkuva, kaarelle itsensä vetävä, äidin paitaan takertuva ja ruuasta kieltäytyvä tapaus.

Nautin kolmen päivän ajan ruokalusikallisen laktoositonta luonnonjugurttia ja tulos on tämä. Siis yhden ruokalusikallisen per päivä. Ja siis refluksilääkitys on jatkuvasti huipussaan. Päällimäinen tunne on pettymys ja suru siitä, että pienelle saadaan heti huono olo aikaan, kun ollaan edellisestä takapakista päästy ns. normaaliin tilanteeseen. 

Murehdin asiaa eilen aika tavalla, kunnes vahingossa harhautin itseni ajattelemaan jotain mukavaa. Lyhyiden päikkäreiden aikana istuin hetkeksi alas ja surffailin netissä ja jotenkin ajauduin haaveilemaan kesän keittiöremontista (tai en itse remontista, vaan siitä lopputuloksesta). Siitä, miten talvella isäntä on heittänyt pari klapia keittiön puuhellaan ja me tytöt vasta heräillään lämpimään keittiöön <3 Mielikuvasta tuli jotenkin niin lämmin ja hyvä olo, että mieli oli taas keveämpi lopun päivää. Vaikka yleisesti ottaen olenkin sitä mieltä, että kaikille tunteille pitää antaa tilaa ja aikaa, niin eilen tuo itseni vahingossa harhauttaminen tuli kyllä ihan oikeaan saumaan!

Ja tänään olen jo sitä mieltä, että imetysdietti jatkukoon nykyisellään kunnes imetys vähenee huomattavasti tai loppuu kokonaan. Tärkeämpää on nyt, että saadaan pidettyä pieni murunen oireettomana oman ruokavalioni puolesta ja yritetään saada hänen omaan ruokavalioonsa lisää ruoka-aineita nykyisen kuuden sopivan lisäksi. Olisi aika mahtavaa, jos saataisiin vaikka joku öljy tai liha sopimaan!

Pikkusisko on ollut päikkäreillä jo 45 minuuttia, ehkä tilanne alkaa taas hiljalleen rauhoittumaan. Nyt parkkeeraan hetkeksi isosiskon kainaloon sohvapäikkäreille, ollaan varmaan molemmat vähän halin tarpeessa <3

Kaunista keskiviikkoa!

20 kommenttia:

  1. Mä lähetän täältä halit teille kaikille. <3 Hyviin asioihin keskittyminen ja haaveileminen auttaa hyvin viemään sen pahimman murheen yli. Yritä olla armollinen itsellesi. Pärjäät hienosti. Odotan kanssa innolla teidän keittiörempan valmistumista. Sitä ja kesää odotellessa yritetään nauttia tästä valosta ja kaikesta mahtavasta ympärillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana <3 Sait mun silmät kostumaan niin empaattisesta kommentista, kiitos!

      Poista
  2. Isosti zemppiä imetyspuuhien kanssa. Kurjaa kun tulee moisia juttuja. Mutta ihanasti osasit myös kääntää ajatukset hyvään tulevaan <3. Kauniit tulppaanit!

    VastaaPoista
  3. Voi kurjuus :( Osaan niin kuvitella sun tunteet. Mä täällä kans just jännään, että aikooko Pikku herätä ennen aikojaan päikkäreiltä, kun vähän siltä kuulostaa... Ja kokemuksesta jo tiedän, että se ei lupaile hyvää, kun "sattumalta" alkaa unet häiriintyä juuri kun aamulla aloitettu uus hammastahna kokeiluun... Toivoisin todella, että jo löytyis sopiva.

    Ja on se tosiaan jännä, miten pienistä määristä voi elimistä mennä sekaisin. Meilläkään ei tarvittu edellistä hammastahnaa kuin pieni hammasharjan kärjellinen silloin tällöin, niin johan alkoi mennä ripulille :(

    Ihanaa kuitenkin, että teillä on jo niitä ruokia löytynyt, mitä pikkusisko itsekin voi syödä. Toivottavasti löytyy lihat ja öljytkin! Mutta kovasti voimia sen imetysdieetin kanssa, ei se ole helppoa elää itsekin rajoitetuilla ruuilla! :( Onneksi tuo aurinko antaa kummasti valoa ajatuksiin ja tuollanen keittiöremppa on kyllä hyvä positiivari! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta Veera <3 Toivottavasti Pikku ei ala oireilla uusista kokeiluista! Et muuten usko, kun kerron, että meillä koko refluksihomma (molemmilla siskoilla ja mulla, ollaan siis kaikki vaivan kanssa täällä) räjähti käsiin, kun vaihdettiin tiskiainetta! Siis oikeasti! Aika nopeasti vaihdettiin takaisin vanhaan aineeseen.

      Kunhan meno nyt taasaantuisi taas pian, niin oman ruokavalion kanssakin jaksaisi taas paremmin. Eihän mulla oikeastaan ole pikkusiskon vuoksi pois, kuin kotimaiset viljat ja maitotuotteet mutta itse en pysty syömään sipuleita, paprikoita, voimakkaita mausteita, mitä näitä nyt on, aika paljon kaikkea. Välillä tuntuu, että elän avocadolla ja omenalla :D

      Poista
    2. No ohhoh, mutta uskon kyllä nykyään mitä vaan! Mulla tällä hetkellä epäilys, että Pikku alkoi oireilla (refluksilla) tässä muutaman viikon sisään enemmän, koska lakattiin keittämästä sen korvikevedet ja laitettiin suoraan raanasta kylmää vettä. Niin siksi, että järkeiltiin, että on hölmöä keitellä vesiä, kun se jo juo kuitenkin raanavettä nokkamukista. Ihan varma en nyt vielä ole tästä teoriasta, mutta kummasti alkoi olo parantua, kun alettiin taas keittää vesiä. Ehkäpä ei sitten isoissa määrin kestä vesijohtoveden epäpuhtauksia... Mutta joka tapauksessa nyt on jo muutamaan kertaan käytännössä todettu, että näissä asioissa mitään ei kannata ottaa itsestäänselvyytenä eikä pienintäkään muutosta tehdä, ilman että sen seurauksia seurataan :D Aika salapoliisin hommaa kyllä välillä! Sä sen varmasti tiedät, kun sulla on näistä jo pitempi kokemus.

      Vauvelille parempia oloja ja sulle jaksamisia!! <3 Toivottavasti tosiaan saisit pian jo muutakin syömistä avocadon ja omenan lisäksi :D

      Poista
    3. No on kyllä salapoliisille hommia tässä asiassa! Ja sama juttu, uskon ihan mitä vain! Moneen kertaan on meillä myöskin todettu, että niihin omiin kokemuksiin/tuntemuksiin/aavistuksiin kannattaa luottaa, kukaan ei tunne meidän lapsia yhtä hyvin, kuin me itse.

      Tänään on onneksi jo selkeästi parempi päivä, kuin kaksi edellistä. Nopea reaktio tuli maidosta ja onneksi melko nopea muutos parempaan myös sen pois jättämisestä. Sinne teille myös hyviä vointeja ja tasaista arkea <3

      Poista
  4. Täältä myös valoisia ja tsemppaavia ajatuksia! Tää on just tätä ala- ja ylämäkeä, ikinä ei tiedä mitä kulman takana odottaa.

    Meilläkin oli lyhyt parempia jakso, jolloin jo supertoiveikkaina lähdettiin pienentämään refluksilääkitystä. Vaan alas tultiin ja ryminällä. Päälle viikko sitten iskenyt eka korvatulehdus antibiootteineen + jatkokuureineen, ja ollaankin taas tosi suossa. Onneksi on valoa ja talven kauneutta, kummasti niistä saa lisäenergiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, vielä tuli mieleen öljystä. Ootteko kokeilleet Camelinaöljyä? Kokeiltiin sitä refluksilääkärin vinkistä ja sopi meille ainakin paremmin kuin rypsiöljyt. Vaikka eihän näistä ota selvää, mikä sopii yhdelle, ei varmasti sovi toiselle... Tsemppiä ruoka-ainekokeiluille!

      Poista
    2. Kiitos vertaistuesta <3 Arvaamatonta tosiaan on mutta tasaista arkea kyllä niin arvostaa tämän vuoristoradan jälkeen! Olen jo niin realisti/pessimisti etten usko meidän pääsevän lääkkeistä ihan helposti kokonaan eroon. Isosiskollakin, kohta 5-v on edelleen päivittäinen lääkitys. Oireettomuus lääkkeillä, siitä mä uskallan haaveilla.

      Kiitos öljyvinkistä! Ei olla vielä öljyjä päästy kokeilemaan, täytyy vähän tutkia asiaa millä uskaltaa aloittaa. Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  5. Voi kurjuus. Onpa ikävää kuultavaa, mutta onneksi se vahinko harhautus tepsi ;) mieli iloisena vaan, kyllä pieni siitä kasvaa ja vahvistuu. On ehkä hyvä antaa mennä niillä kuudella oikeasti sopivalla ruoka-aineella kun sotkea pienen elämä ihan kokonaan.
    Meillä kasvoi vuosikkaaksi saksanhirvenlihalla, bataatilla, mustikalla ja vadelmalla. Jouduttuun sitten kyllä antamaan vähän lisävitamiineja ja muita tarpeellisia, mutta oltiin lääkärin valvonnassa koko ajan niin ei huolestuttu vähäisistä ruoka-aineista. Nyt tyttö on kolmetoistavuotias laiheliini, mutta kaikki nuo on nyt takanapäin. Toki joutuu olemaan välillä tarkka mitä suuhunsa tai iholleen pistää, mutta tyttö on siinä itse jo niin haka ettei meidän tarvitse niin huolehtia. Vielä kun koulu uskoisi tyttöä eikä nujerra toista löpötyksillään.
    Oletko ajatellut kysyä lihaa esim suoraan metsästäjiltä tai tuolta Lohjan metsästysseuran jäseniltä. kunhan saisitte sellaista hirven tai peuran lihaa joka ei ole käynyt ruokintapaikalla syömässä kauraa. Me aikoinaan ostettiin suoraan sellaisesta paikasta. Tosin kerran saatiin peuranlihaa joka oli siis syönyt kauraa, mutta selvittiin siitä hengissä, tosin sairaalan kautta, mutta kuiitenkin.

    Mimmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimmu, täytyy yrittää pitää mieli iloisena! :) Ollaankin tosi varovasti kokeiltu uusia makuja...tai siis sillä tavalla, että kun on hiukan aikaa hyvää vointia takana, niin ollaan varovasti kokeiltu uutta. Tyttö täyttää viikon kuluttua 9 kuukautta, joten jos tuosta 6 kk alkaen laskee, niin 2 uutta ruoka-ainetta/kuukausi ollaan saatu sopimaan. Jotenkin sitä kummasti painostaa itse itseään (ja ehkä jotain ulkopuolista painetta myös) laajentamaan ruokavaliota, vaikka tosiaan hyvin kasvaa nytkin. Kiitos sulle muistutuksesta, ettei ole hoppu mihinkään! Tuota liha-asiaa ei olla kummemmin vielä mietitty mutta riista tuntuisi ehkä turvallisimmalta.

      Kiitos Mimmu vertaistuesta!

      Poista
  6. Paljon voimahaleja ja pusuja sinne<3

    VastaaPoista
  7. Tsemppihalauksia ja monta positiivista ajatusta sinnepäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nalle <3 Monta positiivista ajatusta ja halaukset vastaanotettu <3

      Poista
  8. Voimia, voimia!!! Jonakin päivänä alkaa helpottaa ja tärkeintä on lapsen hyvinvointi ja sinun jaksamisesi. Itse jouduin tekemään raskaan päätöksen nuorimmaisen kanssa ja lopetin imetyksen kun oli pikkuista vaille 1v. Olin ihan loppu alle 10 ruoka-aineen dieetillä oltuani vuoden. Tätä edelsi puolen vuoden korvikkeen metsästys ja valitettavasti sekin korvike lakkasi täysin sopimasta kun menin kokeilemaan lapselle maissipolentaa. Eli 1v 4 kk iässä lapsi jäi kokonaan riisijuoman varaan. Pääsimme käymään allergiarav. terapeutilla ja hän laski tarkkaan lapsen ravitsemuksen ja pienillä ravintolisillä ravitsemus oli riittävä. Nyt meillä on 4v tarmokas, pieni mutta pippurinen ihana prinsessa joka edelleen laajalla dieetillä, pientä edistystä tapahtuu mutta hitaasti. Koululaisemme taas välttää oikeastaan enää maitoa ja siitepölyaikana ristiinreagoivia.

    Parempia unia pienelle ja äidille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rinnotinto toivotuksista ja vertaistuesta! Apua, miten ihmeessä olet jaksanut noin tiukkaa dieettiä? Multa jäi kesällä viljat pois ja vajaa kaksi kuukautta sitten maitotuotteet ja tuntuu, että oma kuihtuminen on väistämätöntä! Ja tietysti henkinen jaksaminen on myös koetuksella jatkuvan syömisten ja oireiden tarkkailun kanssa.

      Ihana kuulla, että teidän prinsessa voi nyt hyvin ja että hiljalleen dieetin kanssakin päästään eteen päin!

      Kaunista ja onnellista talven jatkoa teille <3

      Poista