7. lokakuuta 2015

Joskus sitä heittäytyy ihan hulluksi

IMG_8505
Sain eilen illalla aivan hullun idean. Vai sittenkin loistavan? No, joka tapauksessa idean, joka oli ehkä ihan tarpeen myös toteuttaa.

Juuri ennen nukkumaan menoa sanoin miehelle "taidan pitää huomenna vapaapäivän!". Eikö olekin silkkaa hulluutta...vai oliko se kuitenkin silkkaa neroutta!? Päätin, etten tee koko päivänä töitä, en sitten yhtään. Paitsi, (aina on hyvä jättää joku takaportti auki :D) jos saan jonkun todella tärkeän yhteydenoton, niin siihen reagoin tai jos pääsen kameran kanssa johonkin ihan mielettömään flow-tilaan, niin saatan toteuttaa yhdet joka tapauksessa edessä olevat kuvaukset tuosta noin vaan, niiden toteutus kun on vain itsestäni kiinni. 
IMG_8488
Kello lähenee puolta päivää, enkä ole tehnyt yhtään töitä :D (tietysti olen hoitanut nämä kotiäidin työt, isompi on eskussa ja pienempi päikkäreillä :))

Tulin tässä ajan kulukseni ajatelleeksi sellaista asiaa, josta olen kirjoittanut jo monta vuotta sitten (neljä, jos tarkkoja ollaan). Kirjoitin jotakin sen suuntaista, että ihmisten pitäisi tehdä enemmän niitä juttuja, joita haluavat ja omalla kohdallani olin tehnyt päätöksen, että teen joka päivä vähintään yhden asian, jonka HALUAN tehdä. Olen siis jo pidemmän aikaa tietoisesti pyrkinyt pois siitä -pitäis, pitäis, pitäis-ajattelusta. Tämä asia on kohdallani selkeästi aivan eri tolalla, kuin neljä vuotta sitten, sillä oikeastaan kaikki mitä teen, on sitä mitä haluan tehdä. Ehkä tämän päivän asia on ennemminkin se, että tekisin joka päivä jonkun asian, mitä haluan ja joka ei ole millään lailla aikatauluun sidottua.  Olisiko siinä taas sopivaa haastetta seuraavaksi neljäksi vuodeksi?
IMG_8515
Päivän päällimmäisenä ajatuksena siis itsensä kuuntelu, omat tuntemukset ja oma tahto.

Kuunnelkaa tekin, tuntekaa ja tahtokaa <3

Aurinkoista keskiviikkoa!

18 kommenttia:

  1. Fiksuja ajatuksia! Mä oon elänyt jonkinlaisessa flow-tilassa kohta pari kuukautta. Elokuun puolessa välissä jokin loksahti paikoilleen ja ymmärsin, että aina ei pidä tai ole pakko. Olen löysännyt pipoa ja keskittynyt asioihin, joista tulee hyvä mieli. Tietenkin välillä täytyy siivota ja pestä pyykkiä, mutta ne eivät ole enää samanlaista ikävää pakkopullaa, kun en ota asioista stressiä. Sulla on kyllä ihana hyvän mielen blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että täältä tulee hyvä mieli :) Siivoamisesta ja muista kotitöistä tulee ihan kivaa askaretta, kun on saanut toteuttaa itseään jossain muussa jutussa. Ja tosiaan se relaaminen auttaa myös :)

      Kivaa viikon jatkoa teille!

      Poista
  2. Joka päivä asian miettiminen kuulostaa hyvältä, kiitos muistutuksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Katja <3 Samalla, kun itseään muistuttelee, niin voi muistuttaa muitakin :)

      Poista
  3. Loistavaa syksyä Anna! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Samoin loistavaa syksyä sinulle <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Mukava huomata, että olet vielä matkassa mukana siili <3

      Poista
  5. Hih, juuri ennen kuin edes luin tätä, olin kirjoittanut kalenteriini (noh, ainakin henkisellä tasolla) tälle päivälle yötöiden jälkeisen nukkumisen jälkeen pari tuntia ihan pelkästään blogienluku- ja nettisurffailuaikaa :) Tosi harvinaista herkkua ja kylläpä tuli tarpeeseen. Tein tietoisen päätöksen, että en edes yritä tässä välissä - rättiväsyneenä vieläkin - tehdä mitään omia käsitöitä, saati kotiaskareita, vaan ihan rehellisesti vain olen pari tuntia. Nyt vielä koiran kanssa lenkille syksyiseen metsään <3 Jaksaa taas touhuta illan muksujen kanssa.
    Komppaan toisia, ihana hyvän mielen blogi sinulla <3

    Syysterveisin Nunu,
    http://ainalahellani.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kuinka sattuikaan :) Se on hienoa, että osaa kuunnella itseään ja tehdä itselle niitä hyviä pieniä (isoja) valintoja.

      Kaunis kiitos <3

      Ihanaa syksyä sinulle!

      Poista
  6. Upea fiilis, upeat kuvat <3 (ja mulla aina samat sanat sulle :-P)

    VastaaPoista
  7. Olet kyllä ihan KREISI :D hehe! Teksti oli taas niin osuva ja uppoava. Tässä pienten lasten ja työn ja kodin pyörityksen maailmassa kaikkea ei edes aina osaa miettiä, ennen kuin saa ahaa-elämyksen tai joku muistuttaa asiasta. Oli kyse sitten omasta ajasta tai vaikkapa ajasta miehen kanssa kaksin. Tuo periaate on kyllä upea, täytyy yrittää ;)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, selkeästi ihan kreisi :D Yritä sinäkin olla ;)

      Kiitos samoin, hyvää viikonloppua teille!

      Poista
  8. Niin oikein toimittu! Enemmän tällaista hulluutta pitäisi olla ihan jokaisessa - myös minussa itsessäni! Ja tosi kauniita kuvia postauksessa taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Aurinkoista (ja hullua ;)) viikkoa sulle :)

      Poista