10. toukokuuta 2016

Eilen ja tänään

4K7A6094
Muistin taas eilen, että kaikella on puolensa. Olen tässä jo jonkin aikaa tuskaillut sen asian kanssa, että koti on koti ja sen lisäksi myös työpaikka. On aika puuduttavaa, että ensimmäinen huone, johon eteisestä astuu, on työhuone. Ja on aika puuduttavaa, ettei töitä pääse fyysisesti kovinkaan kauas karkuun. Olenkin tässä ihan tosissani pyöritellyt ajatusta erillisestä työtilasta ja asia toivottavasti etenee syksyllä. Mutta siis, kaikella on puolensa, varsinkin kesällä!

Eilinen työpäivä alkoi aamupalalla rintamasuunta kohti paistetta.
4K7A6083
Aamupalan jälkeen kuljin kostealla ja kylmällä nurmikolla paljain varpain ja mietin, mihin toimeen tarttuisin, kun ollaan taas kotimoodissa.
4K7A6077
Kun kävin sisälle koneen (ja erään työn alla olevan videon) ääreen huomasin, että jalat olivat pihan tutkailusta aika likaiset. Laskin lämmintä vettä vatiin ja otin jalkakylvyn samalla, kun leikkasin videota.

Voin kertoa, että koko työpäivä sujui aika mallikkaasti tällaisen seesteisen alun jälkeen :)
4K7A6133
Tänään taas ollaan oltu vähän vähemmän seesteisissä tunnelmissa, nimittäin tänään juhlittiin 7-vuotiaan kaverisynttäreitä!
4K7A6125
Tytön sanoin, tämän vuoden tärkein päivä :) Onneksi ihan onnistunut sellainen :)
4K7A6134
Aika helpolla linjalla mentiin koristelun ja tarjoilunkin suhteen, pahviastiat ja -jätskikakkua :) Herkuttelun jälkeen käytiin pihalla heittämässä vesi-ilmapalloja maalitauluun. Ja tytön toiveiden mukaan jokainen sai sen jälkeen askarrella itselleen kaulakorun hamahelmistä :) Lopuksi oltiin aarrejahdissa pihalla ja mies oli piilottanut aarteet niin hyviin paikkoihin, että melkein tytöillä iski pieni epätoivo aarteen olemassaolosta :D Onneksi aarteet lopulta löytyivät :)
4K7A6206
Ja lopuksi äidin fiilis oli aika lailla tämä :D Väsynyt ja... väsynyt... Ensi vuonna taas uudestaan!

6 kommenttia:

  1. Ihanan pehmeitä kuvia. Synttärijuhlat kuulostaa huipulta, voisinkin kopioida vesi-ilmapallojen heittoidean joihinkin kesäjuhliin, sopii myös aikuisille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Eilen oli niin lämmintä, että ajattelin pihapuuhastelun olevan ihan hauskaa ja niin se olikin :) Yhdessä täytettiin palloja ja heitettiin tytön tekemään pistetauluun. Pisteillä ei tietysti ollut niin väliä, hauskinta näytti olevan se, jos pallo meni heitossa rikki :D

      Poista
  2. Kuulostaa ihan maailmanparhaalta työpäivältä! Ja missä miljöössä. <3 Niin kauniit kuvat jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä ja tuottelias työpäivä :) Lempeyden ja pysähtymisen kautta <3

      Poista
  3. Jos näitä sinun kuviasi olisi iso kirja täynnä, sivu toisensa jälkeen, en kyllästyisi ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 <3 <3 <3 <3 Kiitos Elisa <3 Kiitos <3

      Poista