7. elokuuta 2017

Sorvin ääressä

RG7A4738
Loma loppui nyt virallisesti ja palasin tänään sorvin ääreen. Toki koko loman ajan töitä oli tasaiseen tahtiin, joten ei tämä kesä nyt huilaamiseksi ole mennyt työnkään osalta mutta tänään olin asennoitunut työpäivään lomalla työskentelyn sijaan. Kaksi keskenään aivan eri asiaa ;)

Koulu alkaa tulevana torstaina ja pienempi tyttö jatkaa perhepäivähoidossa samana päivänä. Luvassa onkin ihan uusi arki, kun koululainen vaihtaa koulua ja siirtyy koulukuljetuksen piiriin. Pienempi siirtyy viidestä lyhyestä hoitopäivästä neljään vähän pidempään (kun ei tarvitse säätää hoitoaikoja isomman lukujärjestyksen mukaan) ja sitä myötä mun työtunnit päivää kohti kasvavat. Mielenkiintoista nähdä miten arki alkaa rullaamaan ja millaiset rutiinit saadaan. Onneksi mies tekee paljon töitä etänä ja onhan meillä täällä myös kolmas aikuinen osan viikkoa, nimittäin mummu asustaa vintin asunnossa. Eli varmasti saadaan homma rullaamaan oikein kivasti.
RG7A4717-Edit
Elokuu on mun lempikuukausi ja olen jotenkin todella innoissani alkavasta syksystä.

Studion remontti etenee ja perjantaina meille tulee rossipohjaan uudet eristeet. Uskokaa tai älkää, aloin tänään suunnitella jo seuraavaa remonttia, vaikka edellinenkin on pahasti vaiheessa! Studion jälkeen seuraavana on vuorossa meidän oman eteisen ja kodinhoitohuoneen/wc:n remontti (ehkä ensi kesänä tai sitä seuraavana, jos ei muuta akuutimpaa ilmene). Se on yhtenäinen L-mallinen tila, jonka alapohjassa on pienehkö (?) vesivahinko käsienpesualtaan ja viemäriliitoksen kohdalla. Tänään mietin ihan ajan kanssa eri toimintojen sijoittumista kodinhoitohuone/wc-puolelle ja seuraavaksi pitäisi hahmotella eteinen. Neliöitä on yhteensä 30, joten ihan heti eivät neliöt lopu mutta molemmat tilat ovat pitkiä ja kapeita ja ikkunoita on yhteensä 3, ovia tulee olemaan neljä. Eteinen tulee olemaan se hankalampi suunnitella, projektin toteutuksesta puhumattakaan. Tilassa on edessä nimittäin täsmälleen samat jutut, kuin studiossa ja pienellä asbestisetillä vielä höystettynä. Onneksi uuden projektin suunnittelusta tulevan energian voi suunnata kesken olevaan hommaan :)
RG7A4045

RG7A4043

RG7A4029

RG7A3994

RG7A3959

RG7A4743
Toivottelen teille oikein ihanaa elokuista viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Minulta löytyy samanlainen teeastiasto kuin kuvassa. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sinikultainen teeastiasto on aivan mielettömän kaunis, omani olen saanut rakkaalta ystävältäni <3

      Poista