29. joulukuuta 2017

Pää pyörällä

RG7A2843
Olen vähän hämmentynyt, menikö se joulu tosiaan jo!? Meidän pienempi tyttö sairastui aaton vastaisena yönä ja joulu on vierähtänyt pääasiassa pikkuisen potilaan vierellä sohvalla tai vuoteella. Tyttö on kyllä erinomaisen tehokas sairastaja, kun näin lomalla sairastaa ihan ajan kanssa, niin ei tarvitse sitten olla hoidosta pois. Ja varsinainen konkari jouluna sairastelulle, ikää on neljä vuotta ja tämä on kolmas joulu peräkkäin, kun hän sairastaa. Tällä kertaa saatiin vierailulle vanha kunnon vesirokko ja onneksi viimein alkaa tyttö olla jo oma iloinen itsensä.
RG7A2888
Jouluna on siis toden totta levätty ja huilattu. Sen verran tylsistyin välillä, että pyöräytin makuuhuoneeseen uuden järjestyksen. Se on ihana tai siis se näyttää ihanalta! Nukkuminen sen sijaan on ollut aika haasteellista, vieläkin tuntuu, että pää osoittaa maatessa väärään suuntaan...kauankohan tuohon kestää tottua, vai kääntäisikö sitä vuoteen ihan suosiolla takaisin paikoilleen? Tällaisia ongelmia herkkä ihminen kehittelee, kun päivät huilaa ja yöt valvoo kutisevan ja itkevän lapsen kanssa. Ehkä siis odotan laadukkaampaa unta ja mietin sitten vuoteen kääntämistä, jos pää vielä menee pyörälle :D  
RG7A2903

RG7A2935
Sen verran alkaa jo tytön vointi parantua, että eilen päästiin happihyppelylle ja laitettiin multaan iso kasa tulppaaneita, narsisseja ja laukkoja. Enpä muista milloinkaan ennen istuttaneeni sipuleita joulun välipäivinä. Eikä tarvinnut kaivaa sipuleita pitkälti lumen alle, nimittäin meillä ei ole lunta lainkaan, vain ohut jäätynyt multakerros muhevan mullan yllä. Nyt vain odotellaan kevään saapumista (tai sitä lunta) ja toivon mukaan saamme ihastella kauniita kukkia heti keväällä!
RG7A2952
Mieli alkaa jotenkin automaattisesti hiipiä uuteen vuoteen ja uuteen, joulun jälkeiseen aikaan. Tekisi mieli heittää jo kuusi pihalle ja tehdä kotiin kunnon raikastuskuuri. Ehkä maltan mieleni vielä hetken, sillä pienempi tyttö on sitä mieltä, että kuusi pysyy salissa aina seuraavaan  jouluun asti :D Saa nähdä kumpi taipuu, tyttö vai minä ;)

Oikein kaunista viikonloppua teille kaikille ja säkenöivää uutta vuotta! Kuullaan viimeistään ensi vuoden puolella :)

5 kommenttia:

  1. Voi teidän pikkupotilasta! Tunnelmallinen ajankohta potea kuusen katveessa äidin ja isän kainaloisena. Itsekin sairastin lapsuudessa monia jouluja ja perinnettä jatkoin vielä työikäisenäkin monen monituista kertaa. Sain itseni kiinni ajatuksesta kodin joulun karsimisesta ja uuden vuoden raikastuksesta. Kuusen punaiset saanevat lähteä jo parin päivän päästä. Kuusi itsessään voi loistavasti reilun kastelun myötä. Se on kaunis pelkissä valoissaan tai aivan valoittakin. Haaveilin, että kuusi olisi tullut jo aiemmin juuri tuollaiseksi vihreäksi piristykseksi. Jospa ensi vuonna...

    Minä niin pidän tästä sinun blogistasi. Selkeää, esteettistä ja harmonista. Blogilistani ykkönen ehdottomasti! Sydämellisin ajatuksin, Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta Tuija, voisin itsekin tehdä samalla tavoin, että ottaisin ensin kuusen koristeet pois ja antaisin sille siten vähän lisäaikaa. Meille kuusi pääsi sisään jo kolmantena adventtina ja se tuo kyllä ihan säväyksensä siihen joulun odotukseen ja tunnelmointiin.

      Ihana kuulla, että pidät blogistani <3 Myös minä pidän siitä niin kovin, että yritän löytää sille aikaa, vaikka instagram onkin paljon nopeampi väline tavallaan samaan asiaan. Blogi vaatii ehdottomasti enemmän aikaa ja sitä ei ole kai liiemmin ylimääräistä ollut. Kuka ties, jos ensi vuonna taas olisi mahdollista kirjoittaa enemmän <3

      Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle Tuija ja kaikille läheisillesi <3 Tiedät mistä mut löytää, jos olet täällä päin liikenteessä!!

      Poista
    2. Tämän päivän auringonkurkistusretkellä mainitsin Tammi-retkestä kuskille. Keväämmällä täytyy kääntää nokka siihen suuntaan tai mistä sen tietää vaikka talvemmallakin. Tammi on niin vaikuttava! <3 Tuija

      Poista
  2. Voi harmi, että lapsi sairasti juuri jouluna. Onneksi alkaa jo parenemaan <3 Ihanaa vuotta 2018 teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle <3

      Poista