Mieletön viikonloppu takana

Suurta inspiraatiota on taas omenatarhan Anna täynnä, sillä perjantaina ja lauantaina oli aika istua koulun penkkiin. Ideoita, ideoita, ideoita. Hyvää fiilistä ja tekemisen meininkinä. Sitä olisi saanut jatkua vielä vaikka pidempäänkin, mutta se loppui nyt se koulussa istuminen...ainakin toistaiseksi.

Jotenkin hurjaa, miten nopeasti aika kuluu ja todella ihmeellistä miten isoon porukkaan ja yksittäisiin ihmisiin tutustuu, vaikka vain harvakseltaan ollaan nähty. Ikävä tulee, sekä koulua ja oppimista mutta erityisesti niitä ihmisiä. Onneksi ihmisiä voi nähdä muuallakin, kuin koulussa ja onneksi oppimista voi jatkaa vaikka ihan itsekseenkin. Nyt on kuitenkin valokuvaajan tutkintopaperit hyppysissä!

Tästä alkaa uusi aikakausi...sanokaa mun sanoneen. Tästä alkaa jotain tosi makeeta!

Mielen Melodiat vk1

Mielen Melodiat verkkovalmennus on jo hyvässä käynnissä ja on aika kertoa ensimmäisen viikon teemasta, joka on läsnäolo ja rentoutus. 

Tällä viikolla olen kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa ja stressipäiväkirjaa. Kiitollisuuspäiväkirjaa olen kirjoittanut ennenkin mutta Mielen Melodiat tuo siihen uuden ulottuvuuden, jota en ainakaan itse ole aikaisemmin kokeillut, nimittäin kehotuntemuksen. Miltä jokin kiitollisuuden tunne tuntuu kehossa. Stressipäiväkirja on itselleni aivan uusi tuttavuus ja rehellisesti sanoen kuulosti alkuun aika karsealta. Otin sen kuitenkin avoimin mielin vastaan. Rentoutusta olen harjoittanut erilaisten video- ja äänitallenteiden muodossa (lempparini on Mielen Melodiat Marin hengitysharjoitus) ja ne ovat toimineet hyvinä "keskeyttäjinä" työn tai arjen keskellä. Lisäksi välihengitys on tullut tutuksi ja hyvin toimivaksi myös todettu.

Kokonaisuudessaan koen, että olen viikon aikana pysähtynyt enemmän. Pysähtynyt kuuntelemaan itseäni ja muita, ollut enemmän läsnä. Myös molemmat työpäiväni kotoa käsin olen osannut kuunnella itseäni enemmän ja toimia sen mukaan. Muistatte varmaan, kun juuri hetki sitten kirjoitin itseni pakottamisesta johonkin tiettyyn kalenterissa olevaan muottiin. 

Tällä viikolla olen ollut aika tyyni ja tiskaushetkiä, joissa siis yleensä selvittelen ajatuksiani, en ole tarvinnut niin paljoa. Toki ne tiskitkin on hoidettu mutta ei aivojeni selvittelyn sivutuotteena. Yleensä siis haen "nollaamista" erilaisten kehotuntemusten kautta, keskittymällä siihen miltä lämmin vesi tai puinen tiskiharja tuntuu, miltä kuulostaa kenkien jalkaan vetäminen takaovella samaan aikaan, kun pidän metallista kompostiastiaa käsissäni. En tiedä kuulostaako tämä teidän korvaan ihan sekopäiseltä, mutta tällaisten asioiden kautta haen itse rauhaa (onkohan se sitten juuri sitä läsnäoloa ja kokemusta siitä, että on todellinen kun tuntee ja koskettaa). 

Stressipäiväkirjaa en olisi ikinä lähtenyt itse toteuttamaan, sillä se kuulostaa mielestäni aika kamalalta. Huomasin, etten saanut montaa asiaa kirjattua, mikä on ehkä (?) aika hyvä asia. Olen jo aikaa sitten päässyt suurimmaksi osaksi irti sellaisista stressin aiheuttajista, joihin en itse voi vaikuttaa. En juurikaan stressaa sitä, miten siskoni handlaa uuden työnsä. En sitä, miten erityisherkkä lapseni selviää eskarin äänimaailmassa (tiedän hänen sanovan häiritsevästä metelistä). En stressaa sitä, miltä työrintamani näyttää. Teen itse parhaani näiden asioiden eteen, sen enempää en voi. Ja uskon myös, että kun tietää mihin suuntaan on menossa, niin oikeat asiat tulevat vastaan...kunhan muistaa olla mieli avoinna. Stressilista jäi siis yllättävän lyhyeksi. 

Huomasin kaksi asiaa, jotka stressasivat minua enemmän, kuin muut, sotku ja jatkuvat keskeytykset. Sotkusta olen puhunut viimeksi täällä, jonkun mielestä sotkusta/kaaoksesta stressaantuminen on naurettavaa mutta itselleni se nyt vain on listan kärjessä... Kirjasin siis stressikokemukset kiltisti paperiini ja heti kirjaamisen jälkeen kävin niiden kimppuun, kuin automaattisesti. Ärsyttävät pikkusotkut saivat kyytiä yhdessä illassa (toki niitä tulee koko ajan lisää) ja keskeytyksiin...no niitä nuo lapset ovat aika hyviä järjestämään. Mietin, miten voisin ratkaista keskeytykset niistä hetkistä kun pitäisi edes vähän keskittyä. "Äiti, mulla ei ole tekemistä" tai "äiti, toisitko sitä ja tätä", näitä meilläkin viljellään aika ahkerasti lasten toimesta. Jaksan sitä sen mukaan, miten hyvin nukuttu yö on takana, miten kuormittava päivä on alla ja miten paljon pitäisi keskittyä johonkin omaan hommaan. Päätin, että kun minun pitää saada olla hetki ilman keskeytyksiä, jotta saan taas palikkani kasaan ja saan kivasti loppupäivän kulumaan (kuulostaako tämä muuten ihan kamalalta?!?), niin minun pitää keksiä lapsille joku juttu, johon uppoutuvat itsekin ja joka ei vaadi tämän, sen ja tuon hakemista. Legot ovat olleet aika varma juttu...toki niiden kanssa on se mahdollisuus, että tytöt alkavat melkein heti tapella samasta legosta :D ...niin ei ole juuri tällä viikolla käynyt niissä hetkissä, kun olen tosiaan ollut siinä tiskiharjan varressa kiinni ja keskittynyt siihen, miltä lämmin vesi käsissä tuntuu. 

Stressipäiväkirjaa tulen varmasti jatkossakin kirjoittamaan, sillä stressitekijän ylös kirjaaminen sai heti miettimään, miten asian voisi ratkaista. Ja kiitollisuupäiväkirja taas...sitä jatkan enimmäkseen ajatuksissani, sillä tuntuu, kuin voisin kirjata siihen miltei jokaisen hetken. Itse asiassa aloitin eskarilaisen kanssa "iltasatuna" omanlaisen kiitollisuupäiväkirjan. Makaamme vierekkäin tytön sängyllä ja molemmat sanotaan vuorotellen yksi kiva asia siitä päivästä tai hetkestä. Iltasin ollaan toteutettu myös kehuhetkeä, joka sekin on ollut tosi tykätty...kuka nyt ei kehuista tykkäisi :)

Kokonaisuudessaan tuntuu, että viikko on ollut todella hyvä. Sen sijaan, että aikaa olisi kulunut valmennukseen jonkun muun toiminnan sijaan, tuntuu, että aikaa olisi tullut lisää ja ns. pakolliset asiat olisivat vähentyneet...Ehkä se tarkoittaa sitä, että olen ollut rennompi ja enemmän läsnä...vai miltä tämä teistä kuulostaa?

Miten 6-vuotias merirosvo liittyy tähän!?

Hetki oli ainakin yksi viikon hauskimmista! Isi taitteli tytöille merirosvohatut sanomalehdestä ja teki silmälaput pumpulilapuista... Tämä siis "mulla ei ole mitään tekemistä"-sanojen seurauksena :D

Pari painavaa ajatusta

Pahoittelut heti alkuun, nyt tulee vähän painavaa tekstiä heti joulukuun alkuun. Tämä on pakko kirjoittaa, ennen en pysty tekemään mitään muuta.

Olen todella huolissani siitä, mihin tämä maailma on menossa. Olen todella huolissani siitä, mihin tämä meidän pieni maamme on menossa. Olen todella huolissani siitä, miten ihmiset voivat. Ja liittyen näihin kaikkiin edellisiin, olen todella huolissani siitä, mitä ihmiset tekevät toisilleen. Mitä ihmisille on tapahtunut, kun niin monet voivat huonosti? Mitä ihmisille on tapahtunut, kun he eivät tiedä miten toisten ihmisten kanssa ollaan?

Tämä näkyy kaikkialla, ihan jokaisessa paikassa. Miten voi olla, että esimerkiksi oman kotikaupunkini facebook-ryhmä on sellaista luettavaa, etten voi avata enää ainuttakaan kommenttikenttää? Miten voi olla, että joka paikka tursuaa negatiivisuutta ja muiden kimppuun hyökkäämistä?

Ja ihan kaikista eniten olen huolissani siitä, mihin tämä kaikki tulee johtamaan. Millainen maailma on sitten, kun meidän lapsemme ovat meidän saappaissamme?

Ja mitä ihmettä me voimme tehdä? Mitä ihmettä minä voin tehdä?

Onneksi voin mielestäni tehdä paljonkin, todella tärkeitä asioita ja vielä todella helposti! Voin aloittaa kaikista tärkeimmästä ja katsoa itseäni peiliin. Voin olla itse lähtemättä mukaan tämän maailman menoon ja pitää huolen siitä, että ainakin minä kohtelen muita ihmisiä hyvin. Ihan näissä jokapäiväisissä ihmisten kohtaamisissa ja myös niissä muissa kohtaamispaikoissa kuten facebookissa. Uskon, että oma käytökseni/tekemiseni monikertaistuu niiden ihmisten kautta, joita kohtaan. Voin opettaa ja ohjata lapsiani muita kunnioittavaan käytökseen ja kertoa mikä on oikein ja mikä väärin. Ja ennen kaikkea muistaa, että olen lapsilleni roolimalli ja että he imevät minusta vaikutteita KOKO ajan.

Sanotaan, että tulevaisuus on lapsissa. Niin on...sen vuoksi meillä onkin suuri vastuu. Meidän pitää muistaa toimia itse niin, että tulevaisuus näyttää valoisalta.

Kiitos, että luit <3