11. huhtikuuta 2013

Kotitekoinen mysli

Siitä lähtien, kun talviomenat ovat loppuneet, ollaan isännän kanssa nautittu aamupalajogurtti/rahka myslin kanssa. 

Mysli on siitä vähän hankala tuote, että täytyy tehdä perusteellista "tutkimustyötä" kaupan hyllyllä, jos haluaa nauttia mahdollisimman vähän sokeria ja mieluiten luomua. Nyt mieleeni tulikin kokeilla myslin valmistamista itse.

Kotitekoinen mysli, reilu 1/2 litraa

4dl siemeniä ja pähkinöitä
1,5 dl hiutaleita
2rkl vettä
2rkl hunajaa
1rkl auringonkukkaöljyä
1 rkl kookosöljyä
noin 1dl kuivattuja hedelmiä/marjoja (vasta kypsennyksen jälkeen)

Yhdistä kuivat aineet keskenään. Suurimmat pähkinät ja siemenet voi rouhia ensin tehosekoittimessa hiukan hienommaksi. Käytin aineita sen mukaan mitä kaapista löytyi, tällä kertaa cashew-pähkinöitä, kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä, mantelia ja pari kaakaopapua. Huitaleina käytin 1dl ruishiutaleita ja 0,5dl kaurahiutaleita.

Sekoita haalea vesi, hunaja ja öljyt yhteen. Kaada neste siementen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Levitä seos leivinpaperille uunipellille ja paahda 200-asteessa noin 15 minuuttia.
Sekoita seosta kerran paahdon aikana ja ole tarkkana, ettei mysli kärähdä. Lisää kuivatut marjat/hedelmät paahdon jälkeen (nyt kaapissa oli vain rusinoita).

Tuli muuten hirmu hyvää, vaikkakin meidän makuun makeutta oli hitusen liikaa (seuraavaan satsiin riittänee 1 rkl hunajaa)! Itse tehtyyn mysliin voi tietysti valita omat lempparit kuivien aineiden osalta ja halutessaan käyttää vain luomua. Tällä mennään kesään asti, että saadaan taas tuoreita marjoja ja hedelmiä puutarhasta aamupalan joukkoon :) Ja syksyllä voitaisiin kuivattaa osa omenasadosta mysliin lisättäväksi :)

Ei tarvitse kaupan hyllyllä enää tavailla myslipaketin syrjää... jatkossa suunnataankin pähkinä- ja siementarjonnan pariin :)

Maukasta torstaita!

16 kommenttia:

  1. Olen nyt monta viikkoa haaveillut tekeväni itse mysliä. On meinaan noissa kaupan tuotteissa juurikin se vika että niissä on toisena tai kolmantena ainesosana sokeri.. yhden jos toisenkin hetken olen viettänyt kaupan hyllyllä myslipaketteja tiiraillen. No erinäisistä syistä on vielä jäänyt tekemättä, mutta olen jo tehnyt listaa ja hankintoja erilaisista pähkinöistä ja siemenistä joita meinaan sekaan laittaa. Ja mullakin oli ajatuksena että omenoita vois kuivata joukkoon syksyllä! Ajattelin tätä myös vanhimmalle tyttärelleni kalsiumin lähteeksi, kun on huono juomaan maitoa ja kalsiumia saa myös monista simenistäkin. No tänäkään viikonloppuna en ehdi kun olen hunningolla, mutta vielä se sieltä valmistuu! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin valmisteltu on jo puoliksi tehty :) Kivaa viikonloppua hunningolla! :)

      Poista
  2. Hyvälle näyttää teidän mysli! Itse olen tehnyt myös mysliä parinkin reseptin mukaan ja antanut joululahjaksikin ja on ollut tosi suosittua. Omaan makuun en niinkään välitä hedelmistä, joten seassa on erilaisia hiutaleita, siemeniä ja esim. vehnänalkioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea antaa itsetehtyä mysliä lahjaksi! Tää oli mun ensimmäinen kokeiluversio, pitää vähän kehitellä ja miettiä mitä kaikkea sekaan voisi laittaa :)

      Poista
  3. mun on miljoona kertaa pitänyt testata näitä itsetehtyjä myslejä, ehkäpä vielä joskus saan tehtyä ;)

    VastaaPoista
  4. Minä oon kans tehnyt jonkin aikaa myslin itse ja on se kyllä hyvää.
    Enemmän se on meidän aikuisten makuun, mutta kyllä kouluikäiset
    lapsetkin ovat itsetehtyyn mysliin jo tottuneet : )
    Resepti on lähes sama kuin tuo sinun (omani löysin muistaakseni
    Kotivinkistä), mutta kookosöljyä siihen ei tullut. Myöskään kuivattuja
    marjoja/hedelmiä en laittanut.
    Ja totta, kyllä myslillä pärjää kesän marjasatoon saakka : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on tosi hyvää tämä itsetehty mysli :) Ohjeitakin tuntui löytyvän aika liuta. Tuo kookos sopii tosi hyvin mukaan, jos siitä vain tykkää :) Ajattelin seuraavaan satsiin laittaa kookosta hiutaleinakin!

      Poista
  5. Olen suhteellisen vasta löytänyt kauniiseen blogiisi, jota on ollut mielenkiintoista seurata. Ja oh, että tuli ohje nyt hyvään väliin! Mulla on hankala löytää myslejä kaupasta, kun suurin osa sisältää vehnää, jota masuni ei siedä. Vaihtelua saadakseni olen ajatellut jo jonkin aikaa kokeilla tehdä omaa mysliä, joten KIITOS ohjeesta, tää menee testaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :j kiva kun olet löytänyt tänne :) Vehnätöntä versiota voikin tosiaan olla haastavaa löytää kaupasta, tai ainakin useampaa sorttia. Vaihtelua tosiaan näillä kotitekoisilla saa ihan kuinka paljon vaan :)

      Poista
  6. Tätä on kokeiltava. Kuulostaa suorastaan herkulliselta näin myslin suurkuluttajan korviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä Saga, on suorastaan herkullista!

      Poista
  7. Mä olen tehnyt myös itse, aika samanlaisella ohjeella, tein tarhantädeille joululahjaksikin ja laitoin kuivattuja mansikoita sekaan, oi ihanaa! Ihana että sulla on ihana olo nyt loppumetreillä ja onnea tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin muuten hyvä lahja hoitotädeillä tai opettajille, kun saavat varmaan paljon...noh, monenlaista ;) Kuivatuilla mansikoilla maistuis meillekin :)

      Poista
  8. Hyvältä vaikuttava ohje. Onko sinulla mitään käsitystä siitä, että miten kauan kotitekoinen mysli säilyy hyvänä ? Pitääkö se laittaa purkissa jääkaappiin vai voiko säilyttää huoneenlämmössä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on säilynyt huoneenlämmössä. Miten pitkään säilyisi, jos ei syötäisi pois, niin siihen en osaa sanoa :) Meillä menee parissa viikossa tuo satsi.

      Tiiviissä purkissa kuitenkin kannattaa säilyttää, että mysli pysyy rapsakkana. Ja uunista otettaessa kannattaa antaa jäähtyä (ja samalla kuivua) kunnolla, niin mysli ei homehdu.

      Poista