23. lokakuuta 2013

Vähän haasteita

Sain jo heinäkuun lopussa Pilviraitin Marjaanalta haasteen kuvata lempipaikkani kotona. Pienen Unelman Kirsi taas haastoi mut ottamaan kuvan jostain uudesta kuvakulmasta tai yksityiskohdasta, jota ei olla vielä blogissa nähty. Kiitos teille molemmille! Näppäränä tyttönä yhdistän haasteet yhdeksi kokonaisuudeksi :)

Lempipaikkaa on aika haastava valita mutta päädyin lopulta olohuoneeseen ja sohvaan. Meillä vietetään aika paljon aikaa olkkarissa. Siellä voi lämmitellä kakluunin kyljessä ja sohvalla istutaan usein myös katsellen isosiskon voimistelu- ja musiikkiesityksiä <3 Sohvalla saa useimmiten jonkun murun kainaloon, isomman, keskikokoisen tai pienimmän ja joskus kaikkikin samaan aikaan :)

Suurin osa meidän nurkista on jo kuvattu yksityiskohtia myöten mutta harvemmin kuvissa esiintyy meitä talon asukkaita, joten äiti ja isosisko kuvissa edustakoot uutta kuvakulmaa ja harvinaista yksityiskohtaa :)


Isosisko kuvaa vanhalla pokkarilla, johon tilattiin vain uusi toimiva akku. Vaarin vanhaa kamerajalustaa todellakin tarvitaan kyseisen kameran kanssa, aika suhruisia kuvia tulee vakaammallakin kädellä kuvattuna. Meillä kuvataan usein sellaiseen aikaan, että yökkäritkin on vielä päällä :)

Takaseinällä taulu vaarista ja Yuri Gagarinista. Myös keittiön astiakaappi pyhäastioineen on välillä siirtynyt olohuoneen puolelle.

Haateen saa halutessaan ottaa mukaansa, tarkemmat ohjeet löytyvät edellä mainituista blogeista :)

Nyt pitää mennä, mun kainaloa tarvitaan sohvalla :)

Palaan edellisiin kommentteihin pian. Ja ihanalle Tarjalle terveisiä, luin kauniin sähköpostisi aamulla ja vastaan siihen sellaisella hetkellä, kun tiedän, että voin keskittyä vastaamaan vain sulle <3

24 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, niistä huokuu todella kodikas tunnelma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Meillä ei olla turhan tarkkoja ryppyisistä sohvatyynyistä tai vinksallaan olevasta peitosta, kotona saa näkyä, että siellä asutaan...vaikkakin kohtuudessa sekin näkyminen saa pysyä ;)

      Poista
  2. Todella kauniita kuvia ja ihana pikkuinen valokuvaaja. :) Mä en sitten millään kyllästy katselemaan teidän kotia. Mielelläni katselisin kuvia jatkossa muualtakin uusista kuvakulmista, vaikka mitään isompia muutoksia ei olisikaan tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana <3 Mulla on mielessä nyt muutama postaus sua ajatellen, katsotaan milloin saan taas kuvattua ja kirjoitettua...mutta mielessä on muhimassa :)

      Poista
  3. Ihanat kuvat!! <3

    Mulla on tuo kuvakulmahaaste myös tekemättä ..hups..ja pari muutakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pieni Lintu <3 Kyllähän se niin on, että kuvat saavat vähän lisää eloa, kun niissä on ihmisiä :)

      Mullakin taitaa pari haastetta vielä olla jossain roikkumassa, pitäis vähän ryhdistäytyä ;)

      Poista
  4. Voi miten valoisaa ja avaraa teillä onkaan, ihanaa! Mutta piti oikein uudelleen katsoa, että missä se äiti oikein on näissä kuvissa, minusta siinä oli vain isosisko ja pikkusisko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anu! Taisit pelastaa mun päivän sanoillasi...kolmenkympin kriisi ja imetyshormonit kiittävät ;)

      Poista
  5. Voi, miten ihana ja hauska kuvasarja <3 olipa kiva nähdä teidät yhdessä ...

    Kirsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi sulle haasteesta, otin vähän omat ohjat käsiin tässä, mutta ei ehkä haittaa :)

      Poista
  6. Kiva postaus ja kauniita tunnelmia! Ja kauniita kuvattavia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina :) Me ollaan molemmat isosiskon kanssa totuttu olemaan enemmän kameran takana, kuin edessä mutta kiva välillä näinkin :)

      Poista
  7. Kiitos kotikuvista. Ihania, ihania!

    VastaaPoista
  8. Siis hetkinen. Eihän se ollu teidän koti uusimmassa joululehdessä? :) Ihana juttu. Siinä oli jotain tuttua, niin mietin heti sinua ja blogiasu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mehän siellä tuon isosiskon kanssa poseerataan (ja pikkusiskokin vielä masussa) :) En ollutkaan varma, että onko lehti jo kaupoissa, kun se lähetettiin meille kotiin...joten kiitos sulle vinkistä, täytyykin pikimmiten pyytää kuvia itsellekin :)

      Poista
  9. Aivan ihana tunnelma kuvissasi <3

    VastaaPoista
  10. Anna, olet loihtinut kuviin niin kauniin tunnelman, todella herkän kauniita!!♥

    VastaaPoista
  11. Huokaus, kauniita kuvia ja ihania tunnelmia :)

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista