19. huhtikuuta 2015

Moi!

Pitkästä aikaa tulen kertomaan ihan vaan kuulumisia! Niin monta peräkkäistä postausta on ollut vaan mun työjuttuja, reseptejä ja kuvauksia, että nyt vaan niitä kuulumisia...jotka kyllä aikalailla sisältävät tällä hetkellä töitä :P


Olen huomaamattani onnistunut buukkaamaan kalenterini aika täyteen, joten aika kova hoppu on ollut. Onneksi mummu on pystynyt olemaan paljon tyttöjen kanssa, en tajua, miten muuten olisin saanut kaiken hoidettua!

Ensi viikollakin mummu saa paljon aikaa tyttöjen kanssa, kun ohjelmassa on kahdet kivat kuvaukset kodin ulkopuolella ja kahdet tai kolmet täällä kotonakin sekä tietysti korutouhuja. Paljon siis myös kuvankäsittelyä luvassa, jota treenailinkin juuri kaksi päivää koulun penkillä :) Myös reseptejä pitäisi vääntää nyt oikein urakalla.

Onneksi kaikki puuha on niin mieluista, ettei oikeastaan edes tunnu siltä, että tekisi töitä :) Ainut vaan, että meinaa tunnit loppua kalenterista :D Mutta ensi viikon jälkeen kuvittelisin vähän helpottavan...ellen sitten buukkaa itselleni vielä lisää jotain hommaa :D Tästä on ollut ennenkin puhetta, nimittäin ein sanomisesta. Mun ystäväni juuri eilen multa kysyi, että pitäisikö hänen tulla pitämään mulle harjoituksia tuon sanan kanssa :D

Viikon päästä juhlitaan myös meidän tyttöjä. Isosisko ennätti jo täyttää kuusi ja samana päivänä irtosi ensimmäinen hammas ja hammaskeijukin kävi ;) Pikkusisko taas täyttää viikolla 2 vuotta! Tajuatteko, mun vauva on ihan kohta jo KAKSI!!!??


Ja heti, kun jostain kohtaa löytyy sellainen hetki, että voin tehdä mitä vaan, niin Mekkotehdas aikuisille-kirja pääsee takuulla tositoimiin <3 Ihana, ihana kirja <3

Eli kiirettä piisaa ja se on kyllä ihan kiva :)

Aurinkoisia päiviä teille ja palataan pian taas <3

2 kommenttia:

  1. Tälleesti kun tekee freelancerina töitä, niin paras ja opettelemisen arvoinen lause on "en ole käytettävissä" :) Alussa sitä aina jakso selitellä ja pahotella vuolaasti ja sitten kumminkin kaiken hässäkän keskellä "no, kyllä mä nyt ton keikan voin vielä ottaa". Kunnes huomas että on mennyt taas kuukausi ilman vapaapäiviä.

    Keikantarjoojatkaan ei jaksa kuunnella sitä selitysvirtaa, vaan haluu vain "kyllä" tai "ei" vastauksen - ei niitä kiinnosta onko mulla mummon kissan nimipäivät juuri sillon vai mitä, ne haluu tietää vaan pystynkö tekee duunin vai en.

    Ja toi "en ole käytettävissä" toimii myös sillon kun haluaa pitää vapaapäivän, mutta ei kehtaa sanoa sitä suoraan työntarjoojall :D Välillä se on haasteellista kun duuni on kivaa, mutta näin seitsemän keikkatyövuoden jälkeen alkaa jo oppia a) työmaailma pyörii ilman muakin ;) b) mun alan työ ei todella lopu tekemällä c) joskus on vaan siistii sanoa se "ei" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitääkin alkaa treenaamaan vaikka peilin edessä tuota "en ole käytettävissä" :D

      Toisaalta, ihan mahtavaa, että töitä on, vaikka olen kuitenkin virallisesti lasten kanssa kotona. Ja toisaalta nyt, kun olen laajentamassa alaa ihan uudelle alueelle, niin tuntuu ettei niistä työkeikoista oikein voi kieltäytyä. Mutta ehkä täytyykin sitten vaan laittaa kalenteria uuteen uskoon aina vaan uudestaan :D

      Poista