24. huhtikuuta 2016

Pöydän äärellä

4K7A5053
Sunnuntaissa on parasta se, ettei ole kiire mihinkään ja voi puuhastella fiiliksen mukaan.

Me aloitettiin aamu keittämällä tilkka puolukkahilloa, kun jääkaapista oli hillo loppu ja pakkasesta sattui pieni purkillinen puolukoita löytymään. Ja isosiskon teki mieli aamupalaksi jogurttia puolukkahillolla, niin sitä sitten tehtiin :)
4K7A5054
Aamupäivällä viihdyttiin pihapuuhissa ja niiden ohessa valmistin meille lounaaksi pinaattikeittoa vuohenputkella höystettynä.  Tytöt katsoivat vierestä, kun kokkailin kattila grillin sivupolttimolla. Isompi pyysi selostusta mitä milloinkin tehdään, olisi halunnut myös videoida kokkaushetken :D
4K7A5105
Lounaan jälkeen siirryttiin sisätiloihin yhteisen projektin äärelle ja saatiin naapurista kaveri lisäavuksi.
4K7A5121
Nyt 10 000 hamahelmeä lajiteltu värien mukaan ja päivää olisi jäljellä vaikka kuinka. Voi olla, että loppupäivä kuluu ainakin omalta osaltani sohvan uumenissa, sillä pari päivää tuntunut kurkkukipu taitaakin muuttua kuumeeksi. Nyt huilaamaan siis.

Mukavaa sunnuntain jatkoa teille!

6 kommenttia:

  1. Ihana päivä teillä lasten kanssa touhuta!
    Paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija, tämä flunssa toivottavasti on ohi parissa päivässä :)

      Poista
  2. Voi kuinka ihanan harmoniset kuvat. Sunnuntain tunnelma välittyy niistä tänne asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mi <3 Ihana kuulla, että tunnelma välittyy :)

      Poista
  3. Kuulostipa sunnuntainne mukavalta!
    Kurkku karhentelee minullakin. Aion kurlata suolalla ja hoivata hunajaisella kamomillateellä. Aikaisin peiton alle: lepo paras lääke.
    Käväisin varta vasten kaupalla hakemassa lehden, josta oli heti ahmittava ihana juttusi kodistanne. Teillä on eteerisen kaunista. Harmoninen koti, jonka pöydän ääressä on ilo lajitella vaikka miljoona hamahelmeä.

    Pikaista paranemista! 💕 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3

      Täällä vaikuttaa flunssatilanne ihan hyvältä, inkivääriteetä kera hunajan on mennyt pannukaupalla ja olen yrittänyt istua ja huilata :) Toivottavasti sielläkin on jo ihan hyvä olo <3

      Poista