13. helmikuuta 2017

Hyvin haaveiltu on melkein valmis - potager

RG7A6669
Arvaatte varmaan, että olen ehtinyt tästä kaiken odottelen lomassa vähän jo haaveilemaan. Yhtenä haaveilun kohteena on meidän potager!

Koulun pihalla on suurehko tasainen hiekkakenttä, joka on kuin luotu kauniille keittiöpuutarhalle. Hiekkakentän päätyyn olen suunnitellut joskus rakennettavan ison kasvihuoneen ja sen edustaa tulisi koristamaan puutarha, josta saisi hyötykasveja ja silmänruokaa runsaasti pitkin kesää ja syksyä. Olen selaillut Pinterestistä tiettyjä fiiliksiä ja nyt yhdessä lempiblogissani, Hernepensaskujanteessa oli juttua potagerin suunnittelusta ja tajusin, että pitäisi varmaan miettiä vähän muutakin, kuin fiilistä! Nyt olisi aika suunnitella kasveja, mittailla hiekkakenttää, luonnostella potagerin pohjaratkaisua jne. Eli ihan vielä ei tuota lapiota tarvita vaan ennemminkin voisi tarttua kynään ja paperiin. Kuinka paljon potagerille varataan tilaa, rakennetaanko se yhdessä vai useammassa osassa ja miten se käytännössä toteutetaan ja millaisin materiaalein? Se nyt on ehkä sanomattakin selvää, että tasaista hiekkakenttää ei lähdetä kaivamaan, vaan potagerin istutusalueet saavat nousta kentän pinnasta ylös päin. Aika monta juttua mietittäväksi näin haaveilun lisäksi!

Tällaisena haaveiluun taipuvaisena henkilönä olen ehtinyt haaveilemaan myös siitä jo mainitusta kasvihuoneesta, kuvan oikeassa reunassa näkyvän grillikatoksen kaunistamisesta, punaisen pienen 1914 rakennetun saunan kunnostuksesta ja muun muassa kukkivasta puutarhasta koulun toiselle puolelle. Jep, ei ehkä ihan kaikkea vielä ensimmäisenä kesänä!

4 kommenttia:

  1. Unelmat kantaa vaikka läpi vuorten...ei semmoisia ikinä jaksais tehdä jos se unelma uupuisi...koko elämä aikaa toteuttaa...Mie oon miettiny tuota teidän unelmaa...älytön homma mut lopputulos on sen väärtti...ihana talo se on pito ihan guuflata...niinku äiti sanoo😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Milla niin oikeassa, älytön homma :D Todellakin mutta toivon mukaan sen arvoista <3 Ja onneksi on tosiaan koko elämä aikaa!

      Poista
  2. Tää kuva kertoo hyvin sun unelman vahvuudesta :D Hyvää ystävänpäivää!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, otin tämän kuvan juuri sellaisella päättäväisellä ajatuksella, että tähän se tulee ja sillä selvä :D

      Aurinkoista viikon jatkoa sinulle :)

      Poista