7. helmikuuta 2017

Keittiön kaunistusprojekti

RG7A6627
Jos ollaan rehellisiä niin, tämän koulun keittiö ei kuulu lemppareihini. Siis se ei ole missään nimessä ihan älyttömän ruma mutta ei se nyt ole silti lähelläkään sellaista, jonka itse tekisin. Ja tämä nyt on selvää, koulun keittiöllä ja kotikeittiöllä on vähän erilaiset lähtökohdat. Yhteistä niillä on se, että molemmissa tehdään ruokaa mutta siihen ne yhtälaisyydet taitavat jäädä ainakin tämän keittiön ja haaveideni keittiön kohdalla. Keittiö on kyllä ihan käyttökelpoinen ei siinä mitään. Miinusta tulee vain toimivuudesta ja visuaalisesta ilmeestä mutta onneksi kaikki on siistiä, ehjää ja neutraalia.
RG7A6624
Keittiöremonttia meillä ei ole luvassa vielä pitkiin aikoihin. Voi hyvin olla, että saan katsoa keittiötä tällaisenaan vielä kymmenen vuotta, joten aloitin pienen keittiön kaunistusprojektin. 
RG7A6491
(ennen)
Keittiössä on aika hulppeat määrät säilytystilaa, josta suuri osa on meille aivan turhaa, joten aloitin neljän ison kaapin (vasemmalla) ja vanhan pakastimen poistamisella ja toin tilalle pienen puisen hyllykön, joka odotti tyhjänä yhdessä luokkahuoneessa. Tilaa tuli varmaan muutaman neliön verran ja tässä suht pienessä, käytävämäisessä keittiössä muutos tuntuu isolta. 
RG7A6490
(ennen)
RG7A6489
(ennen)
RG7A6612

RG7A6618

RG7A6608

RG7A6606

RG7A6610

RG7A6603
Jotain pientä muutakin kaunistusta on mielessä ennen, kuin päästään ottamaan alkuperäinen katto madalluksen alta esiin, moukaroimaan yksi wc tieltä pois, johon on lohkaistu muutama neliötä keittiötä, kaivautumaan muovimattojen ja lastulevyjen alle, ehkä fiksaamaan alapohjaa ja palauttamaan lankkulattiaa ja toivon mukaan palauttamaan myös puuhellan omalle paikalleen.

Tällä pienellä muutoksella päästiin ihan kivaan alkuun, katsotaan mitä seuraavaksi keksitään :)
 

8 kommenttia:

  1. Loistava aloitus! Hylly on kaunis. Kätesi jälki selkeästi tunnistettavissa. Elän hengessä mukana! Samantapaisia vaiheita elimme me tässä vuosikymmeniä leirikeskuksena toimineessa talossa. Keittiö oli remontoitu muovimatto, loisteputki -tyyliin. Voimahalaus! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovimatto ja loisteputkityyliä täältä löytyy jokaisesta tilasta :D Onneksi muutamissa tiloissa on myös alkuperäistä näkyvissä ja monissa tiloissa alkuperäinen löytyy näiden uudempien kerrosten alta.

      Ihana ajatella, että teidänkin koti on ollut joskus aivan toisenlainen! Siitä saa uskoa ja voimaa tähän omaankin järjettömän kokoiseen projektiin <3

      Poista
  2. Wau, pieni muutos saa suuria aikaiseksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, muutos on yllättävän suuri! Vielä, kun saisin muutaman muun kohdan keittiössä hiukan kivemman näköiseksi, niin köökki olisi jo ehdottomasti voiton puolella siihen saakka, kunnes päästään sitä varsinaisesti remppaamaan :)

      Poista
  3. Nyt minä pystyn jopa kommentoimaankin paremmin kun Hoo toi mulle uuden näppäimistön läppäriin. Tästä kuule tunnistaa sut, siis tuosta hylly kuvasta. Jos se laitettaisiin nenän eteen ja kysyttäisiin kenen ottama ja kenen kodista se kuva on sanoisin heti ANNA<3. Mä seuraan tätä kyllä niin suurella innolla, joten toivottavasti tässä olisi vuosiksi aamulukemista. On ihana seurata ja nähdä kuinka tämä talo muuttuu teidän kodiksi ja just teidän näköiseksi kodiksi. Halauksin, Mi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että seurailet innolla mukana Mi <3 Ihan joka aamuksi en lupaa luettavaa mutta jos tulevaa remonttimäärää miettii, niin aiheita pitäisi riittää tosiaan vuosikausiksi eteen päin :D

      Ihanaa aurinkoista päivää sulle <3

      Poista
  4. Mukavia uudistuksia. Pienilläkin muutoksilla ja tuunauksilla sai kivaa uutta ilmettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tosi pienet muutokset voivat saada ihmeitä aikaan ja etenkin oman viihtymisen suhteen niillä voi olla hyvinkin suuri merkitys.

      Poista