6. elokuuta 2012

Paluu arkeen

Onneksi ei sentään vielä töihin! Arki
alkoi sen suhteen, että ollaan neidin kanssa
enimmäkseen kahdestaan. Maisa lähti eilen
kotiinsa viikon kestäneen vierailun jälkeen ja
voi sitä itkua, mikä takapenkiltä kuului, kun
ajettiin neidin kanssa kaksistaan takaisin kotiin :(
Tänäänkin olen monta kertaa kuullut neidin
sanovan "en halunnut vielä olla ilman Maisaa".

Ja isäntäkin palasi töihin tänään. Neidin
kanssa ollaan vielä viikko kotona ja sitten
palataan kevyeen työ- ja hoitoarkeen.
Mä olen kyllä nauttinut kahdestaan olosta,
meillä on kuitenkin täällä ihan omat rutiinimme
neidin kanssa ja jotenkin päivässä tuntuu
riittäävän tunteja loputtomiin.
Omppujen poimimiset jätettiin iltaan.
Kuvassa valkea kuulas, jonka hedelmät
kypsyvät nyt ihan hetkessä!
Ihan talon vieressä on tämän kesän/syksyn
runsain omenasato. Puun lajikkeesta ei ole
tietoakaan, eikä edes muisteta miltä omput
maistuvat, kun viime vuonna tästä tuli vain
pari omenaa. Puun vasemmalla puolella on
muuten tänä kesänä perustamani uusi
perennapenkki, joka sijoittuu ison karviaispuskan
ja omenapuun väliin.
Isäntä ja naapurin ulkorakennus, molemmat
ihania ;)

Ja ei niitä omppuja vielä koko iltaa tarvitse
poimia (niiden säilöminen onkin sitten asia
erikseen ;)), vaan välissä ehtii vähän leikkiä
ja pelatakin :)

Satoisaa viikon alkua kaikille!
 

11 kommenttia:

  1. No on se hyvä, että tuon kokoinen omenatarha ei ihan täystyöllistä! Ihanan näköistä teillä on, kuten aina :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)

      Pahimpaan/parhaimpaan omena-aikaan kyllä tuntuu, että täystyöllistää. Onneksi isäntä on ollut niin fiksu, että jätti ylityövapaaviikon syyskuulle!

      Poista
  2. Voi pikku-neiti parkaa, kun en ole enää leikkimässä hänen kanssaan :( Ja ne kyyneleet, mitä näin hänen silmissään autossa... :'( Mutta luulen, että neidille jäi kuitenkin hyviä muistoja ;) No nyt niitä omenoita sitten sataa, kuin taivaasta :D Hyvää viikonalkua ihanalle omenatarhan perheelle! :)
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä muistoja varmasti jäi! Meidän vierashuoneen nimi on muuten nykyään Maisan huone ;) Täytyy alkaa miettimään sopivaa ajankohtaa sun seuraavalle visiitille, eik vaan?!

      Hyvää viikonalkua myös sulle ja koko perheelle <3

      Poista
    2. Hyviä muistoja jäi myös mulle! :) Jahah, vai että ''Maisan huone'' :D
      No totta totisesti täytyy rupee jo miettimään!! :)
      <3

      Poista
  3. nyyh, meille ei tullu ompun omppua, kukkia oli , mutta siihen se sitten jäiki:(
    ihanat kuvat :)
    ja munki mielestä on ihana palata taas arkeen ja rutiineihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tulee tosi vaihtelevasti omppuja puiden välillä. Selkeästi kukinta-ajan ilmoilla on hirveästi vaikutusta satoon. Ne puut, joiden kukat rankkasade ja tuuli repivät alas, eivät kanna ainuttakaan omppua. Muutamat puut sen sijaan saivat pitää kukkansa pitkään auringon lämmittäessä ja lempeän tuulen puhaltaessa. Silloin pörriäisiäkin oli niin paljon, että suriva vaan kävi :)

      Arki ja rutiinit tuntuvat taas ihanan tutuilta ja turvallisilta <3

      Poista
  4. Voi että, mitä kuvia! Tässähän alkoi ihan tekemään mieli omppoja. Ihana tuo kuvissa esiintyvä kori ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Kori on sadonkorjuukori K-raudasta, siinä metalliset vahvikkeet kauttaaltaan...toimii meillä vaihtelevasti omppukorina tai lelukorina:)

      Poista