22. marraskuuta 2012

Olohuoneen uusi viritys

Kerroin edellisessä postauksessa, että
olohuoneessa on uusi sisustuksellinen viritys. 
Viritys lähti liikkeelle, kun löysin läheisestä
antiikkiliikkeestä vanhan, ehkä 20-luvulta
olevan, naulakon. En meinannut keksiä sille
mitään paikkaa, kunnes hoksasin sen
olevan täydellinen olohuoneen tylsän valkoiselle
tyhjälle seinälle. Olin suunnitellut seinälle
kollaasia vanhoista peileistä, kelloista ja ehkä tarjottimista.
Vanha peili löytyi saunan pukuhuoneesta ja
kaikki muu oli jo valmiiksi olohuoneessa tai keittiössä.
Maalasin naulakon samalla maalilla, kuin
keittiön astiakaapin (koska sitä maalia sattui
olemaan). Ostaessa naulakko oli pohjaväriltään
ruskea, jonka päälle oli maalattu ensin punaisella
ja viimeiseksi valkoisella, eikä siis mitään kerrosta
peittävästi vaan kaikki kerrokset kuulsivat valkoisen
läpi. Maalasin suoraan muiden kerrosten päälle
vihreällä, ihan vaan sen vuoksi, että vanhatkin värit
ovat pinnan alla muistissa (ja koska se oli aika
paljon nopeampaa, kuin maalin rapsutus).
En tiedä kehtaisinko kertoa, mitä tästä
maksoin...no kerron kuitenkin :D Naulakko, jossa
on jonkun käsin veistämät alkuperäiset kiiloilla
kiinnitetyt nupit, maksoi 10 euroa!!!!!! Ihan oikeasti!!!!!!

Ja naulakossa on hyllykin, jonka päälle voi
laittaa vaikka ihanat hyasintit kupeissaan :)

Hylly asuu nyt olohuoneessa valkoisen lipaston
vieressä <3

Emäntä on hyvin hyvin tyytyväinen :)

14 kommenttia:

  1. Voi että mikä hylly, mä niin oon kauan jo haaveillut moisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin upea! Mulla on toinenkin, mutta paljon paljon pienempi, makuuhuoneessa <3

      Poista
  2. Oi miten kaunista :) Tykkään kuin hullu puurosta ja sain tuosta käyttöideaa omalla naulakolleni, joka on kyllä paljon uudempi, mutta maalia ja tavaraa kaipaa se, ja seinälle tietysti. Kiitos :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piaa Anneli! Kiva, että sait ideaa oman laittamiseen :)

      Poista
  3. Kaunis naulakko. Kauankohan tuota on joku aikanaan kyhännyt ja sitten myydään kympillä. Mutta onneksi se sai hyvän kodin, jossa sitä arvostetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiina! Varmaan pitkään on mennyt tätä väsätessä tosiaan. Se on meillä jo ihan, kuin kotonaan <3

      Poista
  4. Ihana hylly ! ja tavarat hyllyllä, hieno on viritys , kyllä saa emäntä ollakin tyytyväinen :)
    mieki tein viikonloppuna hyllylöydön :) ja seki sai heti maalia pintaan ja piimää ;)
    käys tsiigaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka :) Emäntä on tyytyväinen :D Piimää?!? Joo, mä tuun kattoo...

      Poista
  5. Meillä on tosin saman oloinen pikku hylly kanssa. Itse asiassa kun näin postauksesi inspiration kuvavirrassa, niin piti oikein katsoa tarkemmin :) Hyvin sopii vihreä maali hyllyyn! Meidän hyllyssä on alkuperäinen maali, ja se on aika lähellä tuota sinun maalisi sävyä. Meillä tosin maali on jo kulunut ja haalistunut.

    Terkut meidän hyllyltä :) http://kotikolmelle.blogspot.fi/2012/11/simple-things-revisited.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista Anne! Olen siinä käsityksestä, että teidänkin hyllyn väri on saatu aikanaan sekoituksena kaikista maalipurkinpohjista ja jämämaaleista. Meillä on muutamassa varastokopissa saman värinen lattia ja se on niin upea, että haluaisin sen jotenkin esiin!

      Poista
  6. Hei, löysin tuolta Annelivian listauksesta blogisi. Voi, miten minulta on tämmöinen herkku mennyt ohi suun? =) Upeita kuvia ja mieletön tunnelma! T: Uusi lukija

    VastaaPoista
  7. Hei ihana uusi lukija ja tervetuloa :) Kiitos kauniista sanoistasi Voikukkapelto!

    VastaaPoista
  8. Todella kaunista ja ihanalta vaikuttaa tuo huone muutekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu! Syksyllä olen tehnyt postauksen olohuoneessa "laajempi kuva"-otsikolla, jossa näkyy vähän laajemmin olohuonetta :)

      Poista