30. toukokuuta 2013

Pihalla

Täällä ollaan niin pihalla, ettei blogiinkaan meinaa ennättää :) Kahden ja puolen viikon kuluttua olevat ristiäiset ovat kovasti suunnitteilla. Mähän unelmoin ristiäisistä omenenkukkien aikaan mutta eihei, ei meidän puut silloin enää kukassa ole. Kauniin ilman tilaus voisi kyllä pysyä voimassa, koska olisi ihana pitää puutarhajuhlat!

Pihalla olisi muutama juttu tehtävä ennen juhlia. Muun muassa viime viikonloppuna pahan rengasrikon kokenut päältäajettava ruohonleikkuri olisi kiva saada pois keskeltä pihaa näkymää kaunistamasta ;) Ja miljoonat omppupuiden leikatut oksat olisi silputtava. Nämä nyt ehkä ne tärkeimmät... Ja olihan meillä ne 10 kuutiota klapia verstaaseen roudattavana mutta niitä nyt on turha ajatellakaan ennen juhlaa :D Tai oikeastaan mehän voitais juhlien lomassa järjestää vaikka pienimuotoinen klapisouvi :D

Tytöt nukkuvat <3 Taidan itsekin ottaa nokoset ja miettiä sitten noita juhlia uudemman kerran :)

Onkos teillä muilla ihania kesäjuhlia järjestettävänä?

14 kommenttia:

  1. Ristiäiset ja puutarhajuhlat yhdessä, ihana suunnitelma sulla on : ) Itseä ne tekemättömät
    hommat aina häiritsee, mutta tuskin ne vieraat
    teidän klapeja edes huomaisi. Varmaan vaan
    ihastelisivat teidän kaunista puutarhaa ja
    suloista vauvaa : )
    Meillä ei tänä kesänä ole isoja juhlia
    järjestettävänä, mutta välillä jo mietiskelen
    kolmen vuoden päästä olevia esikoisen
    rippijuhlia! Ihana olisi pitää nekin juhlat
    puutarhajuhlina : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tosiaan taitaa olla että itseä häiritsee asiat, joita vieraat eivät edes huomaa :) No rennosti on joka tapauksessa tarkoitus ottaa!

      Muistan, että mun rippijuhlissa oli ihana ilma! Toivottavasti kaikille juhlijoillle suoraan hyvät kelit tänä kesänä ja kolmen vuoden päästä ;)

      Poista
  2. Ihania kuvia sinulla :) Kumpa voisikin päättää pitää puutarhajuhlina kesäiset juhlat, vaan aina hiukan pelottaa, jos sääherra onkin toista mieltä... rippijuhlaa itsellä ja vieraaksi pääsen vielä ristiäisiinkin, tosin syksyllä . Juhlia on kiva suunnitella ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taina :) Mukavia juhlia teille, toivottavasti puutarhassa kauniissa säässä :)

      Poista
  3. Meillä omenankukat jo tippuivat... erittäin harmittavaa, kun ne niin hetken pihaa kaunistavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan harmittavan lyhyt tuo omenan kukinta-aika! Meillä on vielä muutama puu kukassa :)

      Poista
  4. Ihania juhlasuunnitelmia, pidän peukkuja säätoiveelle! Kauniita nuo ompunkukat, täytyy nauttia niistä nyt, kun ne ovat parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti säät suosisivat! Mulla on varmaan miljoona kuvaa noista kukista, voi vaikka koko talven niillä fiilistellä :D

      Poista
  5. Hei!
    Olen selaillut blogiasi ja ajattelin alkaa tutustua siihen paremmin :)
    Voisiko tämän blogin saada myös mobiiliversioksi? Itse ainakin luen blogipostauksia mielelläni kännykällä :)

    Mukavia juhlavalmisteluja! :)

    -Iina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Iina! Kiitos kommentista, kyllä blogin voi muuttaa mobiiliversioksi...täytyy ottaa asiaksi :)

      Tervetuloa tutustumaan blogiin tarkemminkin!

      Poista
  6. Upeasti kukkiva omppupuu teillä. Meillä kukinta pikkupuussamme vasta aluillaan. Tänä vuonna säästymme juhlien järjestelyiltä, seuraavat ovat joko lasten lasten ristiäiset tai sitten omien lastemme häät. Muut isot juhlat on jo juhlittu, mm meidän molempien viiskymppiset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoja juhlia teillä sitten luvassa seuraavaksi! Nauttikaa pian alkavasta kukinnasta :)

      Poista
  7. Huh, kyllä siinä varmasti hommaa on :) Kokoajan huomaa jonkun uuden paikan, minkä haluaisi kuntoon ennen juhlia.. :D Meillä olisi erään ystäväni vauvakutsut perjantaina ja siihen mennessä haluaisin puutarhan ja talon sisältä kuntoon, mutta not gonna happen :D Jotenkin on vielä tarkempi kun vieraat eivät ole mun kavereita tai tuttuja, vaan tämän tulevan mamman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaan koko ajan huomaa jotain uutta mitä olisi kiva saada kuntoon! Olen ollut pari viime päivää pihalla ja tekisi mieli istuttaa kuukapenkkeihin täydennystä ja vaikka mitä :D Ehkä yritän hillitä itseni, ehtii sitä myöhemminkin :) Kivoja kutsuja teille!

      Poista