12. syyskuuta 2013

Hulluksi tulemisesta (äitinä olemisesta)


 Joskus tuntuu siltä, kuin olisin tulossa hulluksi (kirjoitinko todella JOSKUS, kun oikeasti ajattelen, että lähes joka päivä). Kotona vallitsee sellainen kaaos, että en voin kuin hengittää syvään ja hyväksyä se. Kaiken paikoilleen laittamiseen saisi nimittäin kulumaan useamman tunnin, lasten samalla luodessa kaaosta lisää. 

Mun ärsytyskäyrä on usein suoraan verrannollinen sotkun kanssa! Isosiskokin tänään kyseli, että "miten se taas menikään, että millä jalalla kannattaa aamulla nousta sängystä?". Viitaten todennäköisesti äidin nyrpeään olemukseen.

Tällaisena päivänä ei auta muu, kuin ottaa jalat alle ja lähteä pitkälle kävelylle (siis lasten kanssa).
Harmi vain, että kävelyn jälkeen sama kaaos on edelleen olemassa. Pieni otos keittiön pöydältä...kynät, tammenterho, kerhotossu ja teroituspurut...näitä kaikkia kuulemma tarvitaan sateenkaaren piirtämisessä.

Muutama päivä sitten neiti pyysi "pliis pliis äiti, saanko suodatinpussin leikkeihin?" Nyt on sekin mysteeri selvitetty, mihin sitä tarvittiin.

Joskus harvoin meidän lapset leikkivät ihan leluillakin. Silloin levitetään kaikki lattialle samaan aikaan ja kun lähes kaikki on koreista ja laatikoista ulkona keksitään, että "mä haluan sittenkin leikkiä junaradalla". Senhän voi rakentaa vaikka keittiöön, kun välihuoneen lattia on jo täynnä.

Lasten touhutessa omiaan äiti laittaa lounasta, hernekeittoa, sitä purkkiversiota! Neiti on pitkään kärttänyt hernekeittoa, kun vanhassa hoitopaikassakin se oli niin hyvää. Muutamat keitosyritykseni ovat saaneet neidin kakomaan lautasen äärellä ja eilen päätin luovuttaa ja etsittiin kaupasta sitä purkkiversiota. Tänään sainkin kehuja, kun oli niin hyvää ruokaa, kuulemma ihan saman makuista, kuin siellä hoidossakin! Itse en mitenkään rakasta hernekeittoa enkä varsinkaan sitä purkkiversiota, onneksi oli sentään luomua. Mutta jos neitiin on uskominen, niin purkkiversio voitti 6-0 mun tuntikausia kypsytetyn version :D

Nyt tätä postausta kirjoittaessa sohvalta kuuluu pieni kolahdus ja neiti huutaa "voi ei, kaikki teroitusroskat levisi pitkin lattiaa"...

Taidanpa sulkea sanaisen arkkuni tänään tähän jättäen teidät siihen uskoon, että tässä oli kaikki mistä halusin tänään avautua. Täytyypä huomenna oikein keskittyä, kun nousee sängystä ylös, että nousee varmasti sillä oikealla jalalla!

On mulla hyviäkin päiviä ollut, esimerkiksi täällä ja täällä...silloin on varmaan ollut hiukan siistimpää :D

44 kommenttia:

  1. Hauskasti kirjoitettu. :) Meillä ei ole sentään lapsia sotkemassa, mutta silti kotona odottaa aikamoinen sekasotku siivoojaa. Joten älä huoli, kyllä sitä kaaosta muillakin välillä on. :) Mikä on muuten tuo kaunis liina tammenterhon ja teroituspurujen alla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, eikö Elsa siivoa, kun olette poissa :D Toivottavasti ei myöskään sotke :)

      Liina on Kaunisteen Sokeri-kuosi, ihana <3

      Poista
    2. Onneksi ei sotke mutta ei kyllä siivoakaan. :D

      Kiitti tiedosta. Kovin tutulta liina näytti, mutta en saanut nimeä millään mieleen.

      Poista
  2. Tuttua varmaan kaikille äideille :) Mutta hei, kävelylenkin aikana kukaan ei ainakaan ehtinyt tehdä LISÄÄ sotkua!

    Suodatinpussia tarvittiin ilmeisesti muuttamaan harja tontuksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sotku ei tosiaan kasvanut kävelyn aikana :D Mulle ei aikaisemmin ihan auennut tuo suodatinpussijuttu, mutta ehkä se olikin tosiaan tonttu...tai siis on edelleen ;)

      Poista
  3. juu mulla oli tuo fiilis eilen---illalla päätin et huomenna eli tänään touhuan vain lasten kanssa...aamulla kärrättiin lasten pikkutraktorilla ja peräkärryllä omppuja puun alta kompostiin.... sit on leivottu ja tehty ruokaa... välissä parivaljakko on kylläkinlevitellyt jos ei vielä ihan...niiin melkein kaiken....yritän pysyä kuulina.....ja ajatella et huomennahan on siivouspäivä :D
    tätähän se on-joskus avautuminen tekee terää! mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla vertaistuesta! Avautuminen helpotti huomattavasti :) Mukavaa loppuviikkoa sinnekin!

      Poista
  4. Kuulostipa tutulta! Eilen mm. jouduin lopettamaan jauhelihan paistamisen kun pikku-ukko 1 vee tuli viereeni astetta mustemmilla käsillä varustettuna! Ei muuta kuin käsien pesuun, siitä imurihommiin ja lattianpesun kautta etsimään lisää teippiä jolla saa uunien luukut pysymään paikallaan! Valmistuihan se makaronilaatikkokin sitten joskus... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, aika monen mutkan kautta meni makaroonilaatikon valmistus siellä :D

      Poista
  5. Hih ihanasti kirjoitettu :D Voin elävästi kuvitella, koska ihan sama meininkin vallitsee täälläkin. Nyt jo sentään ajoittain on siistimpääkin, mutta Pikun ekat puoli vuotta musta tuntui, että ei vaan kertakaikkiaan jaksanut ja ehtinyt siivota, yhtä kaaosta aamusta iltaan. Ja mulla myös kodin siisteystaso korreloi vahvasti mielialan kanssa ;) Onneks aina välillä joku tuli kyläileen, niin tsemppasin, muuten oltais kevääseen mennessä varmaan hukuttu jätekasan alle ;) Purkkihernari ja saarioisten maksalaatikko on täälläkin ruokalistan vakiokamaa, onneks Lilla kans tykkää niistä kovasti. Talvella mua vaan alkoi jo välillä hävettään, kun Lilla oli aina kovin innokas meidän puistomammaporukassa kartoittamaan mitä kenelläkin oli päiväruokana, ja mun vastauksissa pyöri aina ne samat tietyt maailman helpoimmat ruuat :D

    Mutta kovasti voimia arkeen ja aurinkoa päiviin! <3 Kaipa se siistimpi aikakausi vielä koittaa joskus niin siellä kuin täälläkin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi just vieraita, eikä se näy enää missään, että vähän yritin siivota :D Onneksi veivät mukanaan aika läjän omppua, niin ei tarvitse niitä tässä vielä pyöritellä lisäksi! Ihana kuulla, että kohta olisi ehkä helpottamassa, jos teilläkin on ekan puolen vuoden jälkeen hiukan sotkuisuus tasoittunut! Onneksi tuo pienempi on ihan just ryömimisen ytimessä, niin joutuu isosiskokin pitämään aarteistaan parempaa huolta :)

      Kiitos Veera, voimia sinnekin ja siistejä hetkiä <3

      Poista
  6. Tuttua, niin tuttua. Onneksi on päiväunet. Silloin voi siivota tai tehdä kuten minä, lukea blogeja ja säilyttää mielenterveytensä :) Ne sotkut odottaa. Vaikka illan tehosiivousta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ne päikkärit, niistä en ehkä taida enää avautua täällä, menee muuten liian valittamiseksi :D Mutta juu, hyviä päikkäreitä odotellessa...onneksi iltaisin on pieni hetki aikaa hengittää tai vaikka sitten siivota :)

      Poista
  7. Lohduttava tarina! Kirjoitit hauskasti ei niin -kivoista äitipäivistä : ) Minä oon myös tosi huono sietämään sotkua ja levällään olevia tavaroita, pienet pölykoirat tai vähemmän puhtaat ikkunat ei taas suuremmin häiritse. Myös tuo hulluksi tuleminen on niin tuttua! Meillä lapsia on kolme ja nuorinkin jo ekalla koulussa. Eivät enää niinkään sotke ja ovat myös avuksi monissa kotihommissa, mutta voi luoja sitä jankuttamisen ja muistuttamisen määrää ja esiteinien ärripurria ; ) Nyt kun mies on ollut kohta kaksi viikkoa työmatkalla niin olen ottanut aikalisää yksin lenkillä. Sillä on sitten taas jaksanut seuraavat viisi takapakkia : )
    Kiitos tästä kirjoituksesta, oli mukava huomata etten ole ainut hulluksi tuleva äiti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tsemppiä sinne <3 Täällä odotetaan aika kovin joka iltapäivä isukkia töistä! Voin vain kuvitella tuota aikalisän tarvetta mikä sulla siellä on!

      Kiitos sulle, että säkin olet hulluuden partaalla :D

      Poista
  8. Joo kyllä tarttee aina välillä käydä itsekseenkin jossain irrottautumassa, että jaksaa tulematta hullusi :) Tsemiä! Ja onneksi sentään on välillä niitä hyviäkin päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä Anna! Onneksi hyviä päiviä on paljon enemmän, kuin huonoja :)

      Poista
  9. Ihana kirjoitus! Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti AnuElina <3 Toivottavasti sulla oli ihana reissu!

      Poista
  10. Hyvin ja osuvasti kirjoitettu äitinä olemisen ihanuudesta ja vihastuttavuudesta, on niin mukava huomata ettei ole yksin ;)

    VastaaPoista
  11. Nokkela neitokainen! Muutema vuosi, niin veikkaan että näppärästi leipoo jo apuna ja auttaa siskonkin hoidossa. Ettei joku sukulainen tulisi au pairiksi aina välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi isosisko on hyvin hoksaavainen ja auttaa mielellään monis jutuissa <3 Au pair olisikin hyvä ajatus!

      Poista
  12. Just näinhän se lapsiperheessä arki rullaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, välillä enemmän ja välillä vähemmän :)

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Hih, kyllä kuulostaa tutulta :) meidän lapset on 9v, 7v ja 6kk ja olen tainnut jo luopua toivosta, että saisin pidettyä edes jonkinlaista siisteyttä. Nyt äitiyslomalla se jotenkuten onnistuu jos jaksaa kokoajan touhuta jotain pientä ja siistiä kaikenmaailman röykkiöitä... olen yrittänyt oppia katsomaan sotkujakin suopeammin. Ja samalla opettaa muksuja siivoamaan omat jälkensä (koskahan se tapahtuu ilman pyytämistä?). Mutta on todellakin päiviä, jolloin kaaos (ja kaikki muu..) ärsyttää, harmittaa ja ketuttaa kympillä eikä silloin oikein mitään auta. Paitsi ehkä hellyttävä hymy vauvalta tai hali isommalta muksulta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kuvailemasi röykkiöt on niitä pahimpia, mistä niitä oikein tulee :D En tajua, mutta ne mua harmittaa kaikista eniten! Olen myös yrittänyt isosiskoa opettaa, että vanhoja leluja voisi aina siivota pois ennen, kuin levittää uutta...mutta ei ole vielä mennyt perille :)

      Hymyt ja halit kyllä auttavat vaikka kuinka harmittaisi <3

      Poista
  15. Tutulta kuulostaa täälläkin...
    Neljä lasta (2,5,6 ja 15) saavat ihan vaan ohi kävellessään suhteellisen siististä huoneesta kaatopaikkatunnelman aikaiseksi. Ja KOSKAAN kukaan näistä muruista ei ole koskenutkaan tai ehkä edes nähnytkään mitään niistä tavaroista jotka lyhytpinnainen äiti komentaa palauttamaan paikoilleen. Huoh :D. Miehen pinna kestää paljon paremmin kaaosta- ihan on käynyt mielessä järjestää kokeellinen tutkimus aiheesta ja lähteä vaikka viikoksi lomalle ( johonkin lämpimään mielellään :D ) ja katsoa tulisiko sillä välin kenellekään kotijoukoista mieleen minkäänlainen siivousaskare. EPÄILEN.
    Joten, tämän vuodatuksen jälkeen:
    I feel you. Jaksamista!!!

    http://pjapienet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta!!! Mun miehessä on ilmennyt ihan uusia siivoustarpeita nyt, kun mä en ole jaksanut entiseen malliin! Nyt häntä joskus jopa häiritsee levällään olevat tavarat...kehitystä siis näkyvissä ;)

      Ja siis tuota viikon lomaa lämmössä voisin kokeilla minäkin :D

      Poista
  16. Ihana ja lohduttava kirjoitus! <3 Kuulostaa tutulta, vaikka lapsia täällä osoitteessa lapsia on vain yksi. Ja myönnän, että sotkuisuus on helpottanut pahimmista ajoista. Mutta kyllä välillä edelleen on sellainen olo, että tulen hulluksi ja että pieni irtiotto ihan vain itselle tekisi terää... Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni <3 Arkea parhaimmillaan ja pahimmillaan...me ollaan alettu nyt käymään muutamassa perhekahvilassa, kun tuo neiti ei suostu yksin kerhoilemaan ja se on ollut kyllä aika mukava pieni irtiotto kotoa meille ihan kaikille :) Mutta vähän isompikin irtiotto voisi tehdä terää!

      Poista
  17. Hei kuulostaa niin tutulta, meillä täällä 2 ja 4 vee tytöt... Kesä mennyt kivasti kun on oltu ulkona niin paljon kuin madollista mut miten sitä sit talvella pysyy järki päässä? :D

    Välillä tosiaan tuntuu että pimahtaa just nyt heti ja välillä sitä sit vaan pakahtuu rakkaudesta, sellasta se on äitinä oleminen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut kyllä hyvä kesä oleskella ulkona ihan urakalla. Toivottavasti tulee myös hyvä talvi, sopivasti pakkasta ja lunta, niin sittenkin ulkoilu maistuisi :)

      Juu-u, pimahtamista ja pakahtumista vuorotellen :)

      Poista
  18. Täälläkin päätettiin eilen vaan huokasta. Lapsia ei oo ku yks, mutta eläimiä vilisee useampia. Kaiken kruunaa remontti, valkoset lattiat ja syksyn aiheuttama maakosteus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huokaisemalla se helpottaa :) Remontin keskellä tuntuu välillä rankalta, vaikka ei olisikaan lapsia tai eläimiä...teillä varmaan tekemistä riittää! Huh, vähän kauhulla (ja samalla innolla) odotan meidän ensi kesää. Keittiö- ja suihkuremmontti edessä...silloin 1 ja 5 vuotiaat tytöt ja ne valkoiset lattiat, ei keittiötä, ei suihkua...

      Poista
  19. Taitaa ihminen olla aikasta sottaavaista sorttia,
    on se sitten alle kouluikäinen tai yli nelikymppinen.
    Tuo tullessas,vie mennessäs on hyvä ohje.
    Siivota saa aina.Työt ei tekemällä lopu.
    Mutta elämä jatkuu aina vaan!!
    Minusta tuntuu,että vanhemmiten armollisuus alkaa näkymään
    siivoussarallakin.Ei sotkuun ja epäjärjestykseen onneksi kuole.
    Iloa ja tyytyväisyyttä,hetkeen tarttumisen riemua ja kiitosta
    sinne toivottelee:
    Lattiat tänään luutunnut ja pölyt pyyhkinyt mamma.
    P.s:Äläkä kysy koska viimeksi moiset hommat tein.
    =o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tullessas, vie mennessäs onkin aika toimiva konsti...pitääkin toteuttaa sitä entistä aktiivisemmin...jotenkin mulla on vaan kädet jo valmiiksi aina täynnä :D

      Onneksi tosiaan sotkuun ei kuole. Ja onneksi tuo isosisko ihan tykkää siivoamisesta, kun siitä tehdään ihan kunnon missio :) Tykkää esim. imuroida, pestä lattioita ja pyyhkiä pölyjä...pitääkin heti seuraavana hurjan sateisena päivänä ehdottaa suursiivousta :) Ja huomiseksi jo sovittiinkin lelujen läpikäyntisessio, sillä pienempi oppi juuri ryömimään ja isosisko pelkää aarteidensa joutuvan parempiin suihin ;)

      Poista
  20. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Voih, kuulostaa niin tutulta :) Joskus tuntuu, että jos täällä haluaisi olevan siistiä saisi vain siivota ja siivota ja siivota.... se siisteys kestää varmaan sitten 10 min ja taas on kaikki levällään ;) Ei auta, näillä mennään nyt ja pidetään sitten siisti koti kun ollaan vanhoja!

    Iloista ja touhukasta päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaan, sitten kun ollaan vanhoja, niin sitten meillä onkin aina siistiä ;)

      Iloista alkavaa viikkoa sinne!

      Poista
  22. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Voi, oon ollut niin väsynyt valvottujen öiden kans etten ole jaksanut juuri blogimaailmassa pyörähtää... Ois kannattanut! Vertaistuki paras tuki vai miten se meni?! Jaksoin tänään pitkästä aikaa käyttää aikaa tavaroiden siirtelyyn paikasta toiseen... Vaikka eihän tässä kaaoksessa edes huomaa että jotain on tehnyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Tiina, että sulla on ollut jaksamista taas järkkäilyyn! Tekee niin hyvää saada välillä hiukan "ekstravirtaa" sen kaikista välttämättömimmän jaksamisen lisäksi. Levollisia öitä toivottelen <3

      Poista