12. marraskuuta 2013

Valoa tunnelin päässä

Edelliseen aiheeseen liittyen voin ilolla kertoa, että valoa on tunnelin päässä näkyvissä! Eikä mitenkään häilyvästi vaan, niin että häikäisee. Ollaan nimittäin ihan tunnelin suulla! Perjantainen lääkärikeikka ja sen jälkeinen lääkitys on alkanut vaikuttaa ja kerrottakoon, ettei jäänyt epäselväksi onko kyse nyt refluksista vai ei. Kyllä on! Ja lääkkeet auttaa! Nähtäväksi jää miten homma etenee mutta nyt voin sanoa, että ero on kuin yöllä ja päivällä.

Kuten viimeksi tulikin mainittua, aihe on sellainen jota pitäisi avata ihan levälleen, jotta siitä saisi tänne blogiin oikean kuvan. Enkä ajatellut pureutua tähän aiheeseen tämän syvemmin. Mutta jos kaipaat tietoa tai vertaistukea aiheeseen, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan "Hei meillä valvotaan"-blogiin. Muitakin refluksiblogeja on mutta tämä on se, jossa itse käyn säännöllisesti vaihtamassa kuulumisia ja puklaamassa refluksiharmituksia.  

Kuvissa muuten vintin käytävän talvivalot. Ei siis todellakaan mitkään jouluvalot, vaan sellaiset, jotka valaisevat pimeää käytävää öisin läpi koko pimeän ajan :)

Ai vitsit, että on hyvä fiilis! Vaikka kokemuksesta jo tiedän, että tasaista arkea ei refluksin kanssa yleensä kauaa tarvitse viettää, niin nyt nautin ja murehdin tulevaa vasta sitten kun se tulee! Nyt pakahdun onnesta, että pienimmällä on hyvä olla ja muukin perhe keräilee voimiaan pikku hiljaa <3

34 kommenttia:

  1. Voih, mä olen niiiiin onnellinen pikkuisen (ja tietysti koko perheen) puolesta! <3

    Meillä diagnosoitiin silent ger ohjelmointipäällikön ollessa muistaakseni 4kk. Pikkuiselle ruoka-aineita käy vain kourallinen ja itsekin olen edelleen tiukalla imetysdietillä. Yöt ovat tosin lääkityksestä huolimatta edelleen tosi rauhattomia. Vertaistuen lisäksi hyvällä lääkärillä on ihan mahdottoman suuri merkitys. Ja te olette ilmeisesti sellaisen löytäneet, onnittelut siitä:)

    Toivotaan tasaisempaa arkea ja hurjasti onnea tästä uudesta käänteestä! Se antaa toivoa meille muillekin asian kanssa kamppaileville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Sun postauksista olen ajatellutkin, että refluksia teilläkin saattaisi olla. Harmi, että yöt on vieläkin rauhattomia! Meillähän tuo isosisko on rauhoittunut vasta nyt 4,5 vuoden iässä öisin, kun saatiin viljat kiinni pahanteosta. Toivottavasti teillä rauhoittuisivat yöt paaaaljon aikaisemmin!

      Tsemppiä teillekin <3

      Poista
  2. Todella ikävä sairaus tuo refluksi...mies siitä kärsinyt vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan on! Meillä koko naisväki kärsii tuosta mutta onneksi kaikilla on nyt tilanne jollain tavalla hallinnassa :)

      Poista
  3. On kyllä hyväfiiliksiset kuvat kerrassaan!
    Joo refluksitauti on tutuhko asia, hyvä että valoa jo tulvii :))
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Toivotaan, että valo on ja pysyy ja vielä voimistuu :)

      Poista
  4. Voi miten "tuntemattoman" perheen puolesta voikaan olla näin iloinen :-)!! Aivan mah-ta-vaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos skribentti :) Tiedän, että siellä aidosti iloitaan <3

      Poista
  5. Mahtava juttu kun saitte apua refluksiin! Meillä myös kolmanen kanssa oli samaa vaivaa, lääkkeet saatiin ja refluksi helpottui. Ajattelin usein, että mahtaako tyttö oksennella läpi elämänsä mutta onneks se yleensä helpottaa iän myötä. Meillä taisi refluksivaiva loppua tytön ollessa 9kk. Tsemppistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jonna! Onneksi meilläkin nuo lääkkeet helpottivat oloa lähes välittömästi. Nähtäväksi jää, miten paljon refluksista on allergista, kuten isosiskollakin. No, asia kerrallaan :) Mutta toivo elää, jos tällä kertaa päästäisiin vähän "kevyemmällä" versiolla :)

      Poista
  6. Ihan mahtavaa, että asia ratkesi ja lääkkeet auttaa!! Helpottaa varmasti koko perheen arkea ainakin suurimmalta osalta. Hienoa! Tsemppiä ja jaksamista päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Helpottaa todella arkea! Olen saanut tänään tehtyä enemmän asioita, kuin viimeisen viikon aikana yhteensä! Ei ole tarvinnut koko päivää kantaa pientä lanteilla ja toisella kädellä selvitä kaikesta muusta. Kyllä taas "kevyempää" vauva-arkea osaa arvostaa :) Toivottavasti hyvä tilanne jatkuu!

      Poista
  7. Jippii, täällä pidetään ainakin peukkuja pystyssä.

    VastaaPoista
  8. Ilo kuulla, että olette saaneet diagnoosin, se kummasti auttaa elämässä eteenpäin! Ihanat nuo käytävävalonne, mulla on myös ollut jo yksi valosarja eteisen yö (ja koko vrk:n läpi) valoina jo pitkään, että lapset näkee yöllä tulla viereen :). Kiva oli myös juttu teistä lehdessä! Mutta huomasin mielestäni kotonanne värikkäämmän lookin kuin minkä vaikutelman täällä blogissa olen kodistanne saanut. Ootko vaihtanut lempivärejä vai muistanko mä vaan jotenkin valikoivasti? Vai onko se vaan sitä kuvien rajauksen taidetta, mitä itse kukin omaa kotiaan kuvatessa tekee :)? Kaunista oli joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä oikeassa, että aika värikkään vaikutelman jutusta sai! Ei ole lempivärit vaihtuneet...ja kaikki lehdessä näkyvä on jopa vielä edelleenkin saman värisiä ;D Se on sitä kuvanrajausta ja sitten sitä, että juttua varten kerättiin juttuja ympäri kotia vähän tiiviimmin...kun meillä on muuten aika tyhjää ja valkoista. Eli muistat ihan oikein :)

      Käytävävalo on näin pimeällä ihan pakollinen, että yölläkin näkee vähän missä kulkee :)

      Poista
  9. Nopeasti vaan tulen kommentoimaan, että ihanaa, että teille on löytynyt apua! <3 Toivotaan paljon niitä tasaisia hyviä päiviä refluksin kanssa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera <3 Muutama päivä on nyt vaikuttanut hurjan hyvältä! Toivottavasti sama suunta jatkuu :)

      Poista
  10. Ihania uutisia. Lämpimiä halauksia.

    VastaaPoista
  11. Mahtava juttu! Toivottavasti elämänne helpottuu pitemmäksi aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina <3 Toivotaan pitkäaikaista vaikutusta :)

      Poista
  12. Voi kuinka hienoa, että saitte diagnoosin ja että lääkkeet auttavat! Se epätietoisuus on aina niin kalvavaa ja voimia vievää. Ihanat, tunnelmalliset kuvat! Tuollaiset käytävävalot onkin tosi tarpeelliset näin pimeään aikaan.
    Jos ehdit kurkata, niin blogissani on sulle "Alusta asti matkassa" -haaste. Unohdin vaan kiireissäni siitä käydä vinkkaamassa : ) Mukavaa viikon jatkoa teille ja toivottavasti rauhallista menoa refluksin kanssa : )

    Täältä löytyy se haaste, klik

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi haasteesta, täytyykin alkaa miettimään mikä on ollut alusta asti matkassa :)

      Muutama päivä on nyt ollut ihanan tasaista, toivottavasti sama meno jatkuu pitkään! Mukavaa viikkoa sinnekin :)

      Poista
  13. Hienoa että selvisi ja saitte lääkkeet! Olen refluksista paljon kuullut tutuilta ja ymmärrän että voi olla tosi rankkaa..

    Toivon teille rauhallisenpaa tulevaisuutta :-)
    Pia

    VastaaPoista
  14. Hienoa että saitte apua!!! Tiedän mitä teillä on läpikäyty, olen kahden allergista refluksia sairastavan lapsen äiti. Lapset ovat nyt 7 ja 4 ja elämä on jo jonkin verran helpompaa. 4v kylläkin edelleen reagoi rajulla refluksilla jos saa jotain mille on kovin allerginen kuten tavallisia viinirypäleitä. Oli annettu päikyssä viime viikolla ja kylläpä sen sitten lapsiressukasta huomasi, arrgghh!!! Teilläkin harrastetaan "luomuelämää" ainakin jossain määrin, meille on löytynyt iso apu luomuruuasta. Suuri osa allergiaa aiheuttavista aineista on pienimmällämme torjunta- väri- ja lisäaineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä tutulta tuo kertomasi! Meilläkin 4-vuotiaalla allerginen refluksi ja täysin vältettävien listalla on nyt maito, gluteenivljat ja soija. Lisäksi vältellään lukuisia muita ruoka-aineita, kuten sipulia, paprikaa, mantelia...ja oikeastaan kaikkea "voimakasta". Ja tosiaan meillä luomuillaan kaikessa missään vain pystyy ja oikeastaan kaikki tehdään itse mahdollisimman puhtaista raaka-aineista....tosin eipä tällä vältettävien listalla mitään valmista kaupasta saakkaan :) Meillä ollaan selkeästi yliherkkä myös noille mainitsemillesi lisäaineille jne. Meillä ei myöskään siedetä, kuin muutamaa tiskiainetta ja siis ihan perus käsintiskauksessa, ei missään muussa tarkoituksessa :D Refluksi ryöpsähtää muutamassa päivässä käsistä, jos vaihdetaan tujumpaan tiskiaineeseen.

      Poista