11. toukokuuta 2015

Mekkotehtailua (kirja-arvonta)

Siitä on nyt kolme vuotta, kun pyysin äitienpäivälahjaksi silloin uunituoreen Mekkotehdas-kirjan. Tilasin sen ihan itse varmistaakseni, että sen todella saan ja taisin "vahingossa" pari mekkoa ommella jo ennen äitienpäivää :D Jos en ihan väärin muista, niin olin vielä niin itsekäs, että ompelin ensin itselleni mekon kirjan ainoasta naisten mekosta ja tytär sai mekkonsa vasta sen jälkeen.

Kirjaa on käytetty ahkerasti, tietysti mekkojen ompeluun mutta myös inspiraation lähteenä. Nyt en ihan tarkalleen muista missä kohtaa kuulin, että uusi mekkotehdas-kirja on taas tulossa, olisiko ollut vuodenvaihteessa. Jo silloin ilmoitin miehelle, että tämän kirjan haluan äitienpäivälahjaksi. Mies pääsi tällä(kin) kertaa helpolla, kun sain kirjan jo kauan ennen äitienpäivää uunituoreena suoraan painosta.
Kirjaa lähdettiin hakemaan tyttöjen kanssa postista päiväkävelyn yhteydessä ja isosisko oli koko matkan kuin tulisilla hiilillä. Kirja on nimittäin tällä kertaa aikuisille ja tyttö oli vähän huolissaan, jos siellä ei tosiaan olisi yhtään hänelle sopivaa mekkoa. Rauhoittelin tyttöä pitkin matkaa, että kyllä siellä varmasti se yksi mekko on myös tytöille, kun tyttöjenkin kirjassa oli se yksi mekko aikuisille. Ja riemuhan oli ylimmillään, kun tyttö selasi kirjaa ja sieltä löytyi myös yksi mekko tytöille. Enää odotetaan sopuisaa päätöstä siitä, mikä mekko ensimmäisenä tehdään ja kuka sen saa :D

Myös joku teistä saa kirjan itselleen, sillä sain samassa paketissa kaksi kirjaa. Laitetaan siis kirja-arvonta käyntiin! Voit osallistua kommentoimalla tätä postausta blogissa, facebookissa tai instassa (pelkkä tykkääminen ei riitä!).  Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 17.5 asti. Muistakaa jättää kommenttiin myös s-postiosoite, niin saan voittajaan yhteyttä!


Arvatkaa muuten mitä pyysin mieheltä lahjaksi, kun hän ei tosiaan kirjaa päässyt hankkimaan!? Perheen yhteistä aikaa pihalla :D Ja ihan vähän myös omaa aikaa kukkapenkeissä ;) Eli täsmälleen samaa, kuin arkenakin <3

Onnea arvontaan!

Mekkotehdas aikuisille: Kirsi Etula, Sunna Valkeapää-Ikola, Krista Keltanen.

Kirjat saatu blogin kautta.

82 kommenttia:

  1. Oijoi, olisipa mahtavaa voittaa tuo kirja, mekkoihmisenä kun minut tunnetaan.

    VastaaPoista
  2. Tämän tahtoisin 💛

    pienilintu at gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti mukaan arvontaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti mukaan arvontaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Voi, oispa ihana kirja! Mukana arvonnassa.

    hansun.laatikko@netti.fi

    VastaaPoista
  6. Tästä en tiennytkään. Se lasten kirja on ollut kovassa käytössä. Tosi päädyn melkein aina ompelemaan sen yhden suosikkimekkoni eri värisenä :D
    100outdoor@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Tähän(kin) arvontaan täytyy osallistua! Olen vakaasti päättänyt alkaa lämmitellä uudelleen suhdettani ompelukoneeseen, inspiraatio vain puutuu! Vahvasti epäilen, että jos saa tämän opuksen käteensä, inspiraatiosta ei ainakaan ole enää pulaa :D

    kempautus@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Voi vitsit, mie niin kovasti toivon että arpaonni osuu nyt kohdalle! :)

    VastaaPoista
  9. Multa löytyy pikkutyttöjen Mekkotehdas-kirja ja se on aivan ihana! Odotan jo, koska meidän pikkuinen olisi hieman isompi, niin pääsisin ompelemaan sen kaavoilla mekkoja hänelle. Odotellessa sitä voisi olla hauska ommella mekko itselle. Joten mukana arvonnassa. :)
    pilviraitti@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihana kirja! Mukana :)
    mailipiho@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tämä pitäisi saada, saisi lisää mekkoideoita.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Oi, tämä olisi ihana! Eka kirja ollut ahkerassa käytössä (ja sen myötä syntyneet mekot myös), joten tämä olisi ihana jatkumo.
    keski.blogi@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukaan arvontaan!
    morsiosorsa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana!
    kristiinarauhala@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana! =) Rinsessa täytti tänään juuri vuoden, ei vielä ole kovin montaa mekkoa hänellä =D piia-sa@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa. Tässä olisi kirja juuri minulle, sillä olen taas pitkästä aikaa innostunut ompelemisesta.

    VastaaPoista
  17. Mukana ollaan. Tuo kirja ois aivan huippu :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa! Tiedän kyllä ketä ilahduttaisin tällä kauniilla kirjalla arpaonnen suosiessa...

    VastaaPoista
  19. Oliskohan tuossa niin hyvät ja yksinkertaiset ohjeet, joilla jopa minä voisin onnistua ompeluhomnmissa? sasuyli@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Tuosta voisinkin löytää sen kadoksissa olevan ompeluinspiraationi, mukana arvonnassa siis (nymana40@gmail.com)

    VastaaPoista
  21. Mekkotehtaan ensimmäinen on ollut meilläkin ahkerassa käytössä js koska tämä uudempi on vielä hankkimatta, niin olisipa hienoa voittaa se arvonnassa! :) Kirjakaupastakin ensimmäinen painos oli jo ehditty myydä loppuun. Huikeat kuvat näyttää olevan tässäkin kirjassa ja sitten ne mekot <3

    VastaaPoista
  22. Ihana arvonta!
    Matilde
    ps.saaskilahti@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Tämä kirja on niin ihana ♥ Itselle kirjan olenkin jo ehtinyt tilata, mutta jos arpaonni suosii niin kirja päätyy lahjapaketiin eräälle ompelevalle ystävälleni!

    VastaaPoista
  24. Pakko osallistua arvontaan, olisi kivaa taas ommella mekko! Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa...
    matkatarmail@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kadoksissa oleva ompelu inspiraatio! Apua! :D
    www.maisa-97@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa. Tahtoisin viimein oppia ompelemaan mekon. :)

    pikkubambinblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Voi taivahan talikynttilät ko mie niin haluaisin tämän kirjan itselleni :)
    Monta kangasta on oottamassa joista on ollut tarkoitus tehä ittelleni mekkoja mutta kun en oikein ole löytänyt passelia kaavaa. No nyt pietän peukkuja lujasti pystyssä!
    kayperemmalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana. Olisipa mukava tekasta mekko pikku neidille...

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa! :)
    annu.pekala@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Jospa opettelisi ompelemaan mekon itselle.Kankaita on varastossa vaikka kuinka...Mukana arvonnassa...

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa! Kiitos inspiroivasta blogista;) minunjuttuni@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Wannabe -mekkotehtailija mukana arvonnassa! 💚💚💚

    VastaaPoista
  33. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Äitini on maailman taitavin ompelija, ja minä hyviä mekon kaavoja vailla.

    VastaaPoista
  34. Todellakin Tahtoo olla Mekkotehtailija! Talokin täynnänsä tyttöjä! satu.a.huhtala@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  36. Mekkohulluna oon mukana! -Iksulicious

    VastaaPoista
  37. Ehdottomasti mukana arvonnassa!! Näyttää houkuttelevalta

    VastaaPoista
  38. Muutama lisämekko ei ois pahitteeksi. Arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  39. Juuri sopivasti ostin viikonloppuna itselleni ompelukoneen. Ei tarvi aina lainata siskon omaa :)
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  40. Arvontaan mukaan :) t.Mimura/ lipsetti at hotmail. com

    VastaaPoista
  41. Kiitos kiitos ihanasta blogista! Jospa kirjan myötä jatkaisin taas ompeluharjoittelua. T.emmaemilia@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Tuo kirja on niin ihana! Se on vielä hankkimatta, joten toivotaan arpaonnea! Mikäpä se olisi kesä ilman mekkoja!

    VastaaPoista
  43. Kiva blogi sinulla; siellä on aina yhtä mukava käydä. Mukana myös arvonnossa. anneli.airola@hotmail.com
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  44. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Ihana arvonta, mukana ollaan :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  47. mukaan arvontaan
    viinikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Näyttää kyllä herkulta;)
    anunpuutarha@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa! :)
    mvartiainen@yahoo.com

    VastaaPoista
  50. Mukana minäkin! :)
    sakape76@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Tuon kirjan kuvat ovat niin niin ihania, että luulen jopa vannoutuneena virkkaajana tarttuvani ompelukoneeseen ja ompelevani itselleni jotain ihanaa kesäksi. Osallistun innolla arvontaan.

    VastaaPoista
  52. Ilolla mukana!
    Valoisaa päivää sulle sateesta huolimatta!♥

    VastaaPoista
  53. Ihastuttava blogi ja arvonta! Aiempi mekkotehdas kirja minultakin jo löytyy,mutta olisipa mukavaa voittaa tämä.
    Kerttu.Kleemola@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mielelläni ottaisin vastaan Mekkotehtaan äitiversion ihanan tyttöversion rinnalle selailtavaksi :) Mukana siis!

    VastaaPoista
  55. Mieluusti otan osaa tähän huikeaan arvontaan :) Tuo olisi mainiota kesälukemista ;)
    -Sanna

    VastaaPoista
  56. Mukana kivassa arvonnassa :)
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  57. Voi, kunpa onni osuisi kohdalleni tällä kertaa.

    VastaaPoista
  58. Mullakin on se tyttöjen kirja, ja tämä olisi kyllä kiva...

    VastaaPoista
  59. Herätellään ompelukone Ruususen uniltaan heti, jos onni on suotuinen.
    varisxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  60. Mieluusti mukana, söpöinen palkinto.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Mieluusti mukana, söpöinen palkinto.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Mukana ehdottomasti ☆☆☆ kineskooppi/at/gmail .com

    VastaaPoista
  63. Mukana minäkin! :) Ihastuttava kirja!
    eveliina.pollanen@live.com

    VastaaPoista
  64. Ihana kirja - Mukana! ;o)
    pitsinen@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Kaunis, kaunis kirja! Voi kun saisin sen! johanna1983@msn.com

    VastaaPoista
  66. Mukaan arvontaan ehdottomasti! kati.reivonen at gmail.com

    VastaaPoista
  67. Tämän kirjan vuoksi opettelisin käyttämään ompelukonetta,
    t.paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Tätä kirjaa olen kaivannut siitä lähtien kun sen ilmestymisestä kuulin. Ihania mekkoja, mukana siis ollaan. :) <3
    laura@minilaura.com

    VastaaPoista
  69. Tätä kirjaa olen kaivannut siitä lähtien kun sen ilmestymisestä kuulin. Ihania mekkoja, mukana siis ollaan. :) <3
    laura@minilaura.com

    VastaaPoista
  70. Lahjapakettiin tämän käärisin, jos arpaonni suosisi :-)
    heimeillavalvotaan@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Ihana arvonta, mukana ollaan! :) iitu-90@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Ihana kirja- onnea koettamassa arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  73. Vieläkö ehtii. Jos ehtiin, niin mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  74. Vaikuttaa aivan ihanalta kirjalta! ~Kati

    kati.riihela ( a ) suomi24.fi

    VastaaPoista
  75. Tämän kirjan haluaisin saada. Mukana. :)
    ElinaM

    VastaaPoista