11. toukokuuta 2015

Toisen aarre

Instaseuraajat tietävät, että raahaan vanhaa rottinkisohvaa pitkin pihaa, kun en osaa päättää sille täydellistä paikkaa :D

Ja ehdinkin tässä jo tulla siihen tulokseen, että se saa kulkea koko kesän sinne, missä milloinkin on ihanin paikka istumiseen <3


Siskoni dyykkasi tämän hylätyn kaunokaisen jo talvella ja säilytti sitä viikkoja omissa nurkissaan <3 Viimein se pääsi meille asti (kiitos äitille ja iskälle kuskaamisesta <3) ja ai että, on se vaan niin niin NIIN ihana! 

Aarre ehdottomasti, sohva ja sisko! Kiitos siskolle, kun selvästikin muistat ajatella pikkusiskoasi joka hetki <3

Sohvan siirtelyn lisäksi, tänään käynnistettiin ensimmäistä kertaa ruohonleikkuri. Eh, ihan noihin kukkapenkkien reunuskivien siistimiseen en vielä ehtinyt :D Viimeisteltiin tyttöjen kanssa viikonloppuna aloitetut kasvulaatikot maissille. Isosisko on kova tyttö vasaroimaan nauloja! Ja pikkusisko taas kantaisi sahaa ympäriinsä :D Sain päähäni jakaa yhtä metrin korkuista jasmikepensasta useampaan osaan ja tehdä siitä yläpihalle pienen (toivottavasti joskus) kukkivan aidanteen. Ei mitään hajua, kestääkö pensas moista lohkomista, mutta kokeilemallahan sen näkee, eikö.

Huomaatteko muuten, että pihaelämän alettua blogista tulee taas enemmän päiväkirjamainen "sain päähäni sitä, tätä ja tota". Varmasti mukava myöhemmin palata näihin blogimuistiinpanoihin ja muistella mitä milloinkin tehtiin <3

My sister found this charming sofa to our garden and I just love it. Hanging outside is what we do these days :)

P.S. Muistakaa osallistua edellisen postauksen kirja-arvontaan!

16 kommenttia:

  1. Aivan ihana sohva ja selvästi ihan kotonaan puutarhassanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin soma, Saila!? Mieti, että jonkun mielestä se oli roskiskamaa! Onneksi sisko oli valppaana :)

      Ihanaa kevättä sinne Saaripalstalle!

      Poista
  2. Ihana sohva ja tosi kiva idea kuljettaa sitä, sinne missä onkaan kaunein ja mukavin kohta milloinkin!
    Teillä on niin kaunista että! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva onkin kevyt kuljetella, joten ihan kiva siirrellä sitä fiiliksen mukaan paikasta toiseen :) Ja sateen sattuessa kevyt nostaa myös saunan pukkariin turvaan! Kiitos Riina <3

      Poista
  3. mieli lepää...noissa kuvissa!...onneks jonkunmoinen kevät on jo meillekkin tullut!...lumetkin on lopultakin finito!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että lumi on nyt loppu! Kiva, että teilläkin jo kevät antaa merkkejään :)

      Poista
  4. Ihanan keväistä jo teillä. Kaunis on kyllä tuo sohva, ei ihme että kuljettelet sitä ympäriinsä. Kyllä se hyvin sopii puutarhaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoittain tuntuu jopa vähän kesäiseltä! Vihreä väri valtaa alaa, joka päivä vähän lisää :)

      Poista
  5. Siitähän tommonen rottinkikaluste just on kiva, että sitä voipi kuletella aina sopivaan paikkaan. Aurinko vaeltaa taivaalla, joten paikkaa on hyvä vaihtaa sen mukana joko varjoon tai paisteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdinkin jo miettiä, miksi kuljetan sohvaa niin ahkerasti, kun muut kalusteet saavat kyllä pysyä paikoillaan mutta sehän johtuu tuosta keveydestä :D Ja varmasti siirtelen sitä tosiaan varjon ja auringon mukaan ihanan leppoisassa kesätuulessa <3

      Poista
  6. Hieno löytö siskoltasi :) Kyllä tuossa kelpaa kesäpäivinä istuskella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin soma sohva :) Kyllä kelpaa istuskella!

      Poista
  7. Tervehdys täältä pohjoisemmasta! Vihdoin meilläkin luonto alkaa vihertämään ja omenapuut,joita oli kaksi avaavat silmujaan,toinen kärsi tuhon viime kesän Helena myrskyssä. Mutta sohvaan, minulla samanlainen ja olin jo hävittämässä, kiitos kirjoituksesi. Sehän on oiva siirrettävä keveyden suhteen sinne missä sitä milloinkin tarvitaan. Nyt sain jo monta ideaa! Täällä satanu montapäivää,pihatyöt kutsuisi. Oikein ihanaa voisi jo varmaan sanoa kesää teille! Halauksin,seija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Seija! Pitkästä aikaa <3

      Otahan ihmeessä sinäkin sohva vielä käyttöön:) Paljon aurinkoa ja kaunista kevättä sinne pohjoiseen!

      Poista
  8. Kerrassaan ihana tunnelma näissä kuvissa ja sinun blogissasi muutenkin! Jonkin aikaa olen jo hiljaksiin seurannut, mutta nyt oli jo pakko kommentoida. Loistava idea liikutella rottinkisohvaa pitkin puutarhaa, minä teen parvekkeella oman rottinkituolini kanssa samoin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Muusa kauniista sanoistasi! Ihanaa, että olet löytänyt tänne :) Ihanaa kevättä sinulle!

      Poista