18. toukokuuta 2015

Vuohenputkimuffinit

Viikonloppu vierähti koulussa ja kuvauksissa. Tuleva viikko on toivon mukaan rauhallisempi menojen suhteen sillä täällä kotona olisi vähän (PALJON!!!) puuhaa :) Tarkoituksena olisi ainakin pestä ikkunat ja tehdä varsin perusteellinen siivous...joita meidän huusholli todella onkin vailla!

Mutta ennen, kuin aletaan poistaa teippejä ja villoja ikkunoista, niin maistetaanpa vähän näitä herkullisia vuohenputkimuffinseja. Onko jonkun muunkin puutarhan vitsaus tämä ärsyttävän laajoja, maanalaisesti risteileviä juuriverkostoja levittelevä vuohenputki? Eipäs kuulkaa mitään hätää ;) Vuohenputki on herkullinen villiyrtti, joka kannattaa kerätä lautaselle, salaatin sekaan tai vaikka pinaatin tapaan. Tai sitten tietysti näihin herkkumuffinseihin! Resepti löytyy jälleen Novelle.fistä, tämän linkin takaa. Itse olen tehnyt reseptin gluteenittomana, ilman kotimaisia viljoja sekä ilman lehmänmaitoa. Toki reseptin voi tehdä vehnällä ja lehmänmaidollakin, jos ne vaan ruokavalioon sopivat :)

Sisähommien lisäksi ohjelmassa olisi paljon pihapuuhaa, muun muassa tämän vuohenputkimeren kitkemistä herkuiksi ;) Käykäähän tsekkaamassa ja jakamassa ohjetta!

Ihanaa alkanutta viikkoa teille ja nauttikaamme pihan tarjoamasta ilmaisesta ruuasta! 


4 kommenttia:

  1. Löytyy kyllä sitä kirjavaa sorttia :D paaaaaljon.

    VastaaPoista
  2. Löytyyhän tuota, riittäisi vaikka naapurillekin, jätän kuitenkin muffinsit leipomatta ja vihreät herkut päätyvät pupun lautaselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pupun lautanen täyttyy tästä superfoodista :D On muuten oikeasti aika terveellistä :)

      Poista