Kotona puhdistin kuparit ketsupilla (kai tiesitte tämän kikan, todella tehokas ja nopea!?) ja mietin samalla tulevan joulun joululahjoja sekä kaupoissa vallitsevaa kulutuskaaosta (ainakin luonnon näkökulmasta). Meidän lähipiirissä ei oikeastaan ole ketään, joka odottaisi jouluna lahjaksi jotain tavaraa, vaan meillä annetaan lahjaksi itsetehtyjä herkkuja hilloista omenasiideriin, lippuja Hopploppiin tai yhteiselle illalliselle ystävän kanssa tai ihan vaan lämpimiä halauksia. Omille lapsille hankimme yhdet paketit heidän toiveidensa mukaan ja se riittää, sillä kummeilta ja isovanhemmilta tulee aina joku muistaminen.
Mietin myös, että uuden ostamisen sijaan voisin aivan hyvin antaa lahjaksi jotain käytettyä. Tiedän esimerkiksi, että siskoni ilahtuisi 50-luvun vintagehameesta tai paksusta vanhasta villapaidasta. Tiedän, että hän arvostaisi myös jonkun kauniin huonekasvin pikkuista tainta. Emme siis siskoni kanssa edes vaihda lahjoja mutta tiedän mistä hän pitäisi <3 |
Loistolöytöjä! Herkulliselta kuulostaa! Tuija
VastaaPoistaTaatelit on niin hyviä!!!! Kivaa ja tunnelmallista viikonvaihdetta sinulle Tuija <3
PoistaIhania löytöjä!
VastaaPoistaMinä olen lahja-asioissa aika pitkäli samoilla linjoilla kanssasi. Parasta mitä toiselle voi antaa on oma aika, yhteinen tekeminen, joku itse tehty esine/herkku tms.
Just näin Anu :) Näissä lahjoissa on vielä se ihana puoli, että niitä voi antaa joka päivä <3
PoistaJa mitkä ihanat kuvat :)
VastaaPoistaKiitos Katja <3
PoistaIhania ajatuksia ja niin sinun oloisia! Kunpa tuo olisi tarttuva tauti, eli kaikkea vain tarpeeseen ja enemmän yhdessä elämistä! Ja tuo vinkkisi ketsupilla puhdistamiseen, kiitos, eipä ollut tällä mummilla tiedossa, pian kokeilen. Mukavia työpäiviä sinulle kauniissa ympäristössä koko joulukuuksi!
VastaaPoistaKiitos Villis <3 Oikein ihanaa joulukuuta sinullekin <3 Ja hei ketsuppi toimii myös messinkiin :)
Poista