19. helmikuuta 2013

DIY kukkapinni

Pikku-neiti täyttää pian 4-vuotta. Tai no, pian ja pian. Synttäreihin on vielä puolitoista kuukautta. Mutta me ollaan puhuttu synttäreistä jo tovi. Ihan vaan siitä syystä, että synttäreiden aikaan meidän perhe on todennäköisesti jossakin seuraavista tilanteista: a) juuri kotiutunut pienen keskosen kanssa sairaalasta (tätä toivotaan vähiten), b) juuri synnyttämässä (jos tänne asti päästään, niin heitän voltin, sen kunniaksi!), c) melkein viimeisillään raskaana (tämä ehkä se epätodennäköisin). Tiedän, että kaverisynttärit on neidille tärkeä juttu, jonka oikeasti haluaisin saada toteutumaan tavalla tai toisella tästä tilanteestamme huolimatta. Olisi aika ikävää, jos synttärit jäisivät tilanteen vuoksi viettämättä, kun sisarukseksi tuleminen on muutenkin niin jännittävää aikaa. 

No me ollaan vähän jo suunniteltu. Neiti on kutsumassa 4 kaveria, kaikki tyttöjä. Neiti haluaa Tähkäpää-synttärit, vaikka itse en ihan hirveästi lämpeä teema-synttäreille. Onneksi meidän neidillä on niin hyvä mielikuvistus, että pienet jutut tekevät synttäreistä varmasti Tähkäpää-synttärit. Ei varmasti tarvita jokaiselle Tähkäpääpukua tai talon täydeltä Tähkäpääkoristeita. Ollaan yhdessä vähän mietitty, että Tähkäpää taitaa pitää kukista, herkkuhedelmistä, omenamehusta ja jätskistä...ja ehkä jostain leikistä, askartelusta tai tanssimisesta :) (aika tavalliset synttärit siis)

En muista oliko lastensynttäreillä jo mun lapsuudessa tapana antaa joku pieni kiitos vieraalle juhlien päätyttyä!? En vaan muista. No samapa tuo, neiti on kavereidensa synttäreiltä aina tuonut jotain tullessaan ja me suunniteltiin vieraille kukkapinnit muistoksi juhlista. Ja koska mä olen vähän sellainen nipomutsi, niin pinnit on väkerretty pienistä kangastilkuista ja langanpätkistä :D

Pitkääkin pidemmän alustuksen jälkeen (siis jos joku jaksoi tänne asti lukea!), tällaiset pinnit vieraiden kutreja koristaapi (on ne juhlat sitten ihan koska tahansa) :D

Kuusi terälehteä on ommeltu kaksinkertaisesta
kankaasta ja kiinnitetty pieneen virkattuun ympyrään.

Kukan kiinnitin tavalliseen pinniin neulan ja langan avulla.

Pinnimallina Suvi-tädin vanha poni :)

Kukkia voisi hyvin tehdä myös monivärisinä ja kerrottuina. Sellaista kerrottua versiota on ehkä pakko kokeilla! Ja voisi toimia kivasti hiuslenkkiin tai pantaan kiinnitettynä myös!

10 kommenttia:

  1. Suloinen - voisi itselle tehdä joskus tuon tyylisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea Pieni Lintu! Mä voisin myös itselläni kuvitella jonkun ison kerrotun kukan pinniin tai pantaan :)

      Poista
  2. tosi suloinen..ja helppo tekoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti mehtäemäntä! Nopea on tosiaan tehdäkin, vaikkakin meidän neidillä meni tovi jos toinenkin kangasta ja lankaa valitessa ;)

      Poista
  3. Aivan ihana ja kiva muisto mukavista juhlista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Toivottavasti saadaan kivat juhlat :)

      Poista
  4. Ihana kiitoslahja! Ei mitään kiinakrääsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Kukkapinnin lisäksi ehkä jotain namia myös mukaan juhlista mutta siinäkin asiassa olen vähän nipottaja, ei liikaa sokeria :D

      Poista
  5. Heips, oisko mitään jakoa juhliin? ;) Miten pääsis kaveriks? Toi pinni on tosi hieno. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Aila :) Neidillä on kyllä aika tiukat kriteerit vieraiden suhteen :D Toistaiseksi kutsulistalle on päässyt vain alle viisivuotiaat ja lisäks pitäin olla kaveri hoitopaikasta :D

      Poista