13. helmikuuta 2013

Odottavan ajatuksia

Huomaan, että olen paljon ajatuksissani.

Mietin jo paljon tulevaa synnytystä, vaikka
odotustakin on vielä hetki jäljellä.

Toisaalta neljän viikon päästä ollaan siinä
päivässä, jolloin pikku-neiti syöksähti maailmaan.

Toisaalta laskettuun aikaan on vielä reilu 2 kuukautta jäljellä, mutta nopeasti aika kuluu...kuukausi tai kaksi.

Mikäli masuni tällaisenaan lasketun ajan näkee, taitaa se olla jonkinlainen lääketieteellinen ihme. Lääkäreiden mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista.

Olen laskenut, että jos päästäisiin 10 päivää
pidemmälle, kuin pikku-neidin kanssa,
saisimme jo synnyttää omassa sairaalassa.
Se olisi aivan uskomattoman hienoa!

Eilinen neuvolakäynti sai aikaan huomattavan helpotuksen tunteen. Sain käytyä hoitajan kanssa asiat läpi, jotka viime käynnin jälkeen saivat ahdistumaan.

Nyt tiedän, että sielläkin on ihminen, joka
aidosti välittää ja kuuntelee mietteeni.

Tiedän, että neuvola on joillekin vain paikka,
jossa käydään ottamassa mittoja ja muuta sellaista.
Mä tarvitsen hoitajan, joka pystyy muuhunkin.
Lisäksi käyn äitiyspolilla tarkkailtavana kolmen
viikon välein synnytykseen asti, toivottavasti
vielä jokusen kerran.

Eilisen neuvolankäynnin jälkeen olin niin
tyytyväinen, että ihan sen kunniaksi hain
kukkakaupasta pari jaloleinikkiä :)
Kukkivat varmaan seuraavaan neuvolakäyntiin asti
muistuttaen mua joka päivä, että kaikki on
hyvin nyt...ja vielä hetkenkin päästä. Nyt olen
luottavaisin mielin <3

Rv 30+2

30 kommenttia:

  1. Toivon sydämestäni, että kaikki menee hyvin <3 ja toivotaan että saisit synnyttää omassa sairaalassa. Rauhallisia hetkiä ja aurinkoa päiviisi <3

    VastaaPoista
  2. Toivon kovasti, että kaikki menisi hyvin loppuun asti. Toivottavasti pikkuinen malttaa pysyä vielä pitkään masussa ja saisi sillä lääkäritkin yllättymään. Huolettomampia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana! Olisi aivan mahtavaa päästä edes hiukan pidemmälle, kuin pikku-neidin kanssa. Aika näyttäköön :)

      Poista
  3. Raskaus on useimmiten luottamus- ja kärsivällisyysharjoitus sen kaikissa olomuodoissa.
    Toivotan sinulle levollista loppuraskauden aikaa ja syviä huokauksia sekä luottamusta, että KAIKKI ON IHAN HYVIN <3
    Hyvää ystävänpäivää huomiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siili toivotuksista <3 Ja hyvää ystävänpäivää myös sinulle!

      Poista
  4. Tsemppiä sinne, toivottavasti pikkuinen pysyisi yksiössään tarpeeksi kauan. <3 Itsellä molemmat menneet yli lasketunajan.

    Kauniit kauniit kuva - ihanat kukatkin!! Onko tuo Lumoan-tunika? Todella kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pieni Lintu <3 On Lumoan tunika, yksi mun lemppareista :)

      Poista
  5. Tsemppiä, on varmasti raskasta kun voidaan olettaa etukäteen, että vauva saattaa syntyä etuajassa. Toivottavasti kuitenkin pystyt myös nauttimaan raskaudesta ja toivottavasti se nyt vielä jatkuisi useamman viikon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiu tsempistä <3 Tilanne on ollut tiedossa alusta asti, joten tähän on tällä kertaa valmistauduttu. Yritän kovasti nauttiakin ja jotenkin jaksan uskoa, että tämä odotus ei ole ihan tässä vielä :)

      Poista
  6. Jaloleinikki, noita yritin innokkaasti kasvattaa mukuloista viime keväänä. Erittäin laihoin tuloksin. Kauniita ovat!

    Toivotaan, että matkalainen malttaa pysyä riittävän pitkään mukana sillä suojaisemmalla puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Toivotaan, että suojassa pysyisi pienokainen vielä useamman tovin :)

      Poista
  7. Onnellista loppuodotusta! Toivottavasti vauva viihtyy masussa vielä jonkin aikaa. <3

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä loppuodotukseen. Toivottavasti odotusta jatkuu vielä jokunen tovi! Onneksi 30+ on jo kovasti voiton puolella, mutta maali olisi silti paras. Itsellänikin on haave, että mahdollisessa seuraavassa raskaudessa pääsisin kokemaan loppuraskauden ...sellaisen suunnitellun loppuraskauden siis.

    Blogissasi on todella kauniita kuvia! Olen jäänyt ihan koukkuun. -Sini-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini tsempistä! Onneksi tosiaan 30+ on jo oikeinkin hyvä verrattuna moneen muuhun aikaisempaan hetkeen. Sellainen loppuraskaus tuntuisi nyt mun unelmalta, että viimeisen viikon ihan todella odottaisi, että tulisi jo :) Se olisi ihana kokea tämän "ei vielä, ei vielä"-taipaleen jälkeen!

      Kiva, että olet koukussa <3

      Poista
  9. Tsemppiä! Mukavaa, kun on ihminen joka on aidosti läsnä ja välittää eikä vaan sellaista tunteetonta ja kylmänkalskeaa liukuhihnameininkiä. PS. Ihana paita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiina! Vaikka tuo neuvolahoitaja tekeekin työtään, niin musta ihan oikeasti tuntuu, että hän välittää. Se on terveydenhuollossa kyllä sellainen ominaisuus, joka nostaa hoidon ja palvelun tasoa ainakin kokemuksen kautta paljon paremmaksi.

      Paita on Lumoan tunikamekko :) Mulla on sama kanervan värisenä myös <3

      Poista
  10. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pysyt kokonaisena lähelle laskettua aikaa. :)
    Ihania keväisiä kuvia jälleen...voi kun kevät olisi jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina! Keväthän on ihan tuossa jossain hollilla jo :) Meillä jo räystäät tippuvat ihanasti vettä, kun on ollut pari astetta plussaa :)

      Poista
  11. Toivon, että voit hyvin, ja synnytys on vasta viikkojen päästä!
    Itse synnytin tyttäremme viikolla 24, joten voin kuvitella, minkälaiselta tuo tuntuu!

    Voimia, iloa ja onnea odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu <3 Monelta murheelta vältyttäisiin, kun vauva vielä hiukan kasvaisi :)

      Poista
  12. Herkän tunnelmallisia kuvia!

    Hei, olet voittanut blogini ilmastotekoarvonnassa züny jääkarhusen. Voitko laitella minulle yhteystietojasi tulemaan, jotta voin tuon palkinnon laittaa postiin?

    Terkut
    Anne

    http://kotikolmelle.blogspot.fi/2013/02/onnittelut-voittajille-kiitokset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, että tulit ilmoittamaan, olin jotenkin missannut koko homman! Laitan sulle yhteystietoja :)

      Poista
  13. Levollista, onnellista odotusta Sinulle;)

    VastaaPoista
  14. Aiempien tavoin toivon, että masuasukki viihtyisi vielä piiitkään sisäpuolella ja saisit rauhassa valmistella. <3 Jaloleinikit on ihania, niitä oli hääkimpussanikin, mutta jostain syystä en ole niitä sen jälkeen hankkinut, ehkä pitäisi. :)

    Ihanaa ystävänpäivää jo näin etukäteen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Ihanaa ystävänpäivää myös sulle <3

      Poista
  15. Moikka Anna!
    Palailin pitkästä aikaa tänne sun blogiin ja huomasin että säkin odotat jo toista =) hurjasti onnea!
    Mä itse olen viikolla 29+4, laskettuaika huhtikuun lopussa. Poikaa lupailivat ja jännitys on ihan huipussaan. Kaikkea hyvää sulle loppuraskauteen, onhan tää osaksi ihanaakin aikaa, vaikka ajoittain tunteekin itsensä lihavaksi,rumaksi ja maailma on vaan vihollinen :D
    T. Jutta V. (jos vielä muistatkaan :))

    VastaaPoista
  16. Moi Jutta! Muistan toki, ihanaa kun tulit moikkaamaan!

    Ja aivan ihanaa, että sielläkin odotetaan vauvaa! Tuhannet onnittelut!

    Kaikkea hyvää myös sun odotukseen ja siitä eteenpäinkin <3

    VastaaPoista