3. helmikuuta 2013

Tyvestä latvaan osa 2

Tammikuun puolen välin aikoihin kerroin
tuosta uudesta luonnonmukaisesta shampookokeilusta
ja lupasinkin kertoa vielä hiusten muotoilusta
tuotteiden kanssa. No ihan varsinaisesta hiusten
muotoilusta ei ehkä tässä postauksessa voi puhua
mutta pientä päivitystä asiaan kuitenkin :)

Edelleen olen ihan mahdottoman tyytyväinen!
Tuntuu, että aikaisemmassa postauksessa
mainitsemani hyvät muutokset hiuksissa ovat vain
voimistuneet ja hiukset tuntuvat runsailta ja
kuohkeilta. Kuvan hiukset on "muotoiltu" laittamalla
ne yöksi sykerölle ja aamulla avattu ja harjattu
läpi. Tällaiselle todella suorahiuksiselle pehmeät kiharat
näyttävät aina kivalle ja laitetummalle,
kuin se piikkisuora vaihtoehto :) Ja nämä laineet
pysyvät mulla koko päivän, kun aikaisemmin
vastaavalla sykeröllä on saatu aikaan ehkä tunnin
kestävät huomattavasti loivemmat laineet. Muutamalla
sykeröllä saisi varmaan aika kuohkean pohjan
jollekin ihan oikeallekin kampaukselle ja ihan
ilman muotoilutuotteita! 

Testiryhmään on nyt liittynyt koko perhe. Isännällä
käytössä on turvehamppushampoo ja pikkuneidillä
lapsille tarkoitettu shampoopala. Neidille kerroin,
että se on tähkäpääshampoota (olen aika kamala äiti
välillä) mutta, kun tuo palashampoo sellaisenaan ei
taida lähes neljävuotiaalle olla yhtä kova juttu,
kuin vaikka muumishampoo (jossa on siis muumin
kuva pullossa). Niin ja tähkäpää on meillä aika
kova juttu :) Tuoreemman testiryhmän arvioita
ehkäpä luvassa siis myöhemmin :) Ja olen välillä
tätä uutta tukkaa ihan oikeastikin muotoillut...
katsotaan saanko jossain vaiheessa vielä siitäkin
postauksen tehtyä :)

Onko siellä lukijoissa uusia testailijoita?

15 kommenttia:

  1. Ihanat nuo sun hiukset! <3 <3

    Ja nolottaa myöntää, että en ole vielä päässyt Ruohonjuureen hakemaan saippuaa. Joskin kurkkasin netistä jo itselleni sopivan shampoon, eli ehkä ollaan puolitiessä. :D Tänne on aukeamassa uusi Ruohonjuuri, joten täytyy sinne tehdä visiitti, kunhan avaavat. Aikeissa on siis testailla sun innoittamana, kiitos inspiraatiosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Jenni <3 Höpsis nolotukselle! Uuteen ruohonjuureen sitten :) Voi kun meilläkin ois ruohonjuuri tai vastaava jossain lähellä, nettiostoksiksi menee.

      Poista
    2. Mun on ollut aikeissa tulla kirjoittelemaan tänne omista kokemuksista. Ensinnäkin, kiitos, että vinkkasit ylipäätään, olen koukuttunut! :D Pesin vasta toisen kerran kehäkukkasaippuapalalla ja kehäkukkahoitoaineella, mutta takaisin ei ole paluuta. Hiukset ovat kuin uudet jo näin pian. Ei mitään tahmaisuutta, vain tuuheampi ja elinvoimaisempi hius. Mies kokeili myös ja haluaa kuulemma käyttää näitä jatkossakin. En nyt osaa edes eritellä vielä kokemuksia tämän tarkemmin, mutta tämä oli huippujuttu ja kiitos, kun jaoit omia kokemuksiasi asiasta, ei olisi tullut muuten testailtua. <3

      Poista
    3. Voi miten kiva kuulla, että siellä ollaan tyytyväisiä! Ja eikö ole aika uskomaton muutos parilla pesulla!? Ei ole meilläkään paluuta vanhaan. Meillä myös isäntä on nyt reilun kuukauden käyttänyt shampoopalaa ilman hoitoainetta mutta hänellä on niin lyhyt hius, ettei siitä oikein tiedä miltä se tuntuu, eikä mies taida muutenkaan olla ihan niin analysoiva näissä jutuissa, kuin mä :) Neidin hiuksiin on käytetty sitä untuvikkoshampoota ja se on neidille aivan loistava! Aika samat vaikutukset, kuin mullakin plus että takkuja ei enää juurikaan tule! Neiti voi nukkua pitkät hiukset auki, mikä ei olisi ennen tullut kuuloonkaan...jos ei aamulla halua puolentunnin äiti-tytär-aikaa hiusharja kädessä :)

      Poista
  2. Näyttää kyllä ihan mielettömän ihanilta noi siun hiukset :).

    Mä sain potkun siitä sun viimeisimmästä hiuspostauksesta ja hain paikallisesta punnitse ja säästä putiikista sen olutmuna-shampoon. Kerran kokeilin enkä kestänyt sitä lähimäistä tukkaa, joten ajattelin ottaa lomalla uusiksi, kun ei tarvitse ihmisten ilmoille mennä ;). Ostin myös urtekramin aloe Vera shampoota ja se on tuntunut ihan hyvältä. Kutina päässä on tiessään.

    Mulle jo tämäkin kokeilu on ollut hyvä muutos sillä olen ollut kaiken maailman shampoiden ja hoitoaineiden suurkuluttaja. Vuosi sitten alkanut paha käsiekseema on saanut kaikki purkit ja purnukat kylpyhuoneessa vaihtumaan. Olen allerginen suurimmalle osalle tavallisia kosmetiikkatuotteita :(.

    Pikkuhiljaa opetellut ja kokeillut mikä on iholle hyväksi. Nyt riittää pienikin altistus niin koko iho reagoi, ennen vain kädet.

    Niin ja mä olen pessyt muutaman kerran viikossa hiuksia ihan vaan pelkällä kananmunalla. Sekin toimii oikein hyvin :).
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira! Lomalla tuo testailu voikin sujua mukavammin :) Sen hiushuuhteen pitäisi helpottaa sitä lähmäisyyttä ja jostain luin, että viinietikkavesiseos tekisi saman. Tosin mistään en löytänyt, missä suhteessa etikkaa ja vettä pitäisi sekoittaa. Kiva kuulla, että tuo toinen shampoo on helpottanut tilannetta. Mä olen myös aika herkästi reagoiva moniin kemikaaleihin ja näiden uusien hiusaineiden kanssa on helpottanut esim. näpyt hiusrajassa, joita taisi pahentaa ainakin hiuspuuteri.

      Toivottavasti sullakin oli mukava sunnuntai :)

      Poista
  3. Hienoa, että palashampoo toimii sulla noin hyvin. Mun hiuksille se ei vaan yksinkertaisesti käynyt, hiukset menivät läpikotaisin sekä solmuun että tulivat kerta toisensa jälkeen pesun jälkeen likaisemmiksi. Olen kuitenkin käyttänyt ympäristöystävällisiä shampoita nestemuodossa jo noin vuodesta 2005 lähtien, enkä muutenkaan käytä juuri mitään muotoilutuotteita, joten siitäkään ei ollut kyse. Mulle ne ei vaan kerta kaikkiaan sopineet, vaikka käytin palan loppuun asti todetakseni, jos asia olisi vielä muuttunut. Mielelläni vaihtaisin muovipullot pieneen kääreeseen, mutta ei voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tylsyys, että reaktio sulla oli pysyvä. Onneksi nestemuotoiset ovat kuitenkin käyneet paremmin. Ja kiva, että tulit jakamaan erilaisen kokemuksen, koska nämä mun kokemukset ovat toistaiseksi olleet vain onnistuneita. Hyvä muistutella, ettei kaikilla homma välttämättä toimi samalla tavalla.

      Poista
  4. Täällä porskutellaan vanhaan tuttuun malliin Urtekramin ja Santen ihanilla shampoilla. Luomua on hiukset saaneet osakseen lähes kolmekymmentä vuotta, ikiainen seuralainen on tuo Urtekram, niiltä ajoilta kun juurikaan muuta ei ollut saatavilla. Sinun kokeilemat tuotteet kyllä houkuttelivat ja olen vähän samoissa lähtökuopissa kuin Jenni, siis Ruohonjuureen pääsyä odotellessa (käyttöä odottaa myös 60 ekun lahjakortti).
    Ja mitä Flow-tuotteisiin tulee, sain joululahjaksi niiden kehäkukka voiteen ja se on ihan supertuote rutikuiviin kantapäihin. Suosittelen :)

    Innostus kyllä kasvoi ennestään kun katselen upeita hiuksiasi :) Ja on muutenkin mukavaa kun postaat kokemuksia luonnonmukaisuudesta...välitetään itsestämme, toisistamme ja maapallostamme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin aika pitkä kokemus takana ja varmasti monenlaista tuotetta on tullut kokeiltua :) Kiitos vinkistä tuosta kehäkukka voiteesta, tarvitsisin sellaisen ehdottomasti! Täytyy lisätä listaan seuraavaa tilausta varten :)

      Tosi mukava kuulla, että pidät näistä postauksista <3 Ovat mullekin tärkeitä asioita...

      Poista
  5. Minulla on myös tuo turvetta ja hamppua sisältävä Flowsta ostettu palashampoo. Tykkään tosissani. Pojalla on joku muu, en muista mikä niistä. Hiukset ovat helposti muotoiltavat ja puhtaan tuntuiset. En käytä muotoilutuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tykätään noista kanssa kovin :) Tai isännän kokeilu on niin alussa vielä, etten siitä osaa sanoa. Mutta pikku-neidin tukkaa on voinut pitää yhden pesun jälkeen päivisin auki. Aikaisemmin neidin tukka on ollut yötäpäivää leteillä, kun takkuuntuu niin helposti.

      Tosi kiva kuulla Henkkumaaria, että teilläkin tykätään näistä :)

      Poista
  6. Oi, sulla on todella upeat hiukset!

    VastaaPoista
  7. Hei! Itsekin lopetin hiusteni värjäämisen pari vuotta sitten ja olen ollut ratkaisuun enemmän kuin tyytyväinen. Koska olet kiinnostunut aihepiiristä, ajattelin vinkata että blogissani on parasta aikaa meneillään arvonta, jossa voi voittaa luonnonkosmetiikkalahjakortin: http://goingtorain.blogspot.fi/2013/10/testissa-planeta-organica-kosmetiikkaa.html Arvonta ei edellytä tykkäilyjä eikä lukijuutta. :)

    VastaaPoista