12. syyskuuta 2014

Muutoksista

Perjantain kunniaksi pari räpsyä sisätiloista, olohuoneesta ja välihuoneesta.

Olen aina luullut, että mä vaan olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät siirrellä huonekaluja. Eilen illalla taisin hoksata mistä siinä on oikein kyse. Okei, niitä huonekaluja on kiva siirrellä mutta tajusin, että mun kohdalla taitaa olla kyse ennemminkin muutoksen tarpeesta. 

Mä tarvitsen muutoksia, muuten ahdistun. Ja usein tilanne on vielä se, että mitä enemmän muutoksia tulee, sitä enemmän niitä kaipaan ja haluan. Tänäkin syksynä muutoksia on riittänyt, jos nyt mainitaan vaikka nämä kodissa tapahtuneet muutokset remontin myötä. Ja lisäksi olen aloittanut hiukan uudenlaisen arjen, kun olen kotiäitiyden rinnalla alkanut tehdä kahta melko pientä mutta kuitenkin säännöllistä työtä.

Meidän arkipäivässä ne ovat suuria muutoksia ja mitä mä haluaisin? Lisää muutoksia! En viitsi edes sanoa ääneen mitä, sillä ei siinä ole tällä hetkellä järjen hiventäkään. Luulen siis, että on rymsteerauksen paikka, jotta voisin siirtää taka-alalle tuon oikean mutta järjettömän muutoshalukkuuden! Ainakin olohuone saa kyytiä ihan just :D

Hyvää perjantaita ja hyviä mahdollisia muutoksia <3

22 kommenttia:

  1. Sama täällä, muutoksia tarvii vähän väliä. Sitä kyllästyy katselemaan nurkkia samanlaisina. Pientä olohuoneprojektia itsekin mietin viikonlopulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Meillä vaihtoi jo useampi kaluste paikkaa ja heti tuntuu paremmalta :) Kivoja projekteja sinnekin!

      Poista
  2. Onpa kaunista ja muutos piristää kummasti aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Kyllä se vain kovasti vaikuttaa se muutos. Kaikki samat vanhat jutut vaihtoivat paikkaa ja koti tuntuu taas ihan uudelta ;)

      Poista
  3. Niin kaunista teillä :) On ollut mukava täältä taustalta seurailla teidän remontin valmistumista. Tunnistin itsenikin tuosta muutos-kuvauksestasi... Mies aina piikittelee, että meillä vaihtuu järjestys vähän väliä. Myönnettäköön, että kun katselin oikein urakalla tyttöjen kanssa heistä otettuja kuvia, niin kieltämättä aika montaa eri huonekalujärjestystä siellä taustoilla aina vilahti... ;)

    Oikein mukavaa uutta arkea sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Meillä mies on niin tottunut näihin juttuihin, että sanoo vaan "äiti tekee niin, kuin parhaakseen näkee" ja antaa mulle vapaat kädet :D Harvemmin on tarvinnut siirtää kalusteita takaisin, vaan aina se muutos toimii ;)

      Mukavaa syksyä teillekin <3

      Poista
  4. Ninhän se sanontakin menee "if you can dream it, you can do it". Eli ei muuta kun muutosta kohti. Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi-Maria kannustuksesta :) Kyllä se muutos todennäköisesti joskus tulee tapahtumaan mutta, kun mä olen niin hätäinen, että mä haluaisin sen NYT :D Mutta kyllä, jatkan haaveilua ja yritän malttaa :)

      Poista
  5. Muistelen jossakin koulutuksessa kouluttajan sanoneen että ihmisen pitäisi välillä tehdä asioita eri tavalla ettei jumiutuisi samoihin (ajatus)kaavoihin. Joutuisi ajattelemaan ihan tavallisiakin asioita (nukkuminen aina sängyn "omalla"puolella, sama paikka ruokapöydässä jne) toiselta kantilta. Huonekalujen järjestyksen muuttaminen on jollain tapaa sama asia; joutuu kulkemaan sohvalle eri kautta jne. Joskus muutos osottautuu hyväksi, joskus taas huomaa kuinka hyvä se entinen malli olikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa pitää ihan paikkaansa Tuija! Koko tilan saa taas paljon paremmin käyttöön, kun sitä vähän muokkaa. Hyvä tuli :)

      Poista
  6. Maailma muuttuu ja meidän vaan täytyy seurata sen mukana. Välillä mä ihailen vilpittömästi ihmisiä jotka osaavat elää hetkessä ilman projekteja, mä nimittäin olen projektityyppi.
    Kun yksi saadaan valmiiksi, toista aloitellaan jo. Vähintäänkin suunnitellaan.
    Toisaalta jos niinkin pieni muutos tai asia kuin huonekalun paikan muuttaminen tekee onnelliseksi, suotakoon se meille :)
    Viikonlopputerkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa tykkään projekteista. Asioista, jotka alkaa ja loppuu. Varsinkin siitä aloittamisesta tykkään :)

      Mukavaa alkavaa viikkoa sinne :)

      Poista
  7. Täällä kanssa yksi, jolla aina täytyy olla joku projekti menossa, tai vähintäänkin tulossa. Tällä hetkellä menossa saunakamarin seinien ja katon valkaisu.
    Mukavaa viikonloppua sinulle kauniiseen kotiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuulostaa sun projekti! Mulla olisi suunnitelmissa jotain todella isoa...ehkä vielä tässä elämässä :)

      Kiitos Kristiina, mukavaa viikon alkua sinulle!

      Poista
  8. Ompas kaunista, kevyttä ja raikasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Miia :) Pitänee ottaa vielä uusia kuvia, kun tosiaan annoin olohuoneelle kyytiä :)

      Poista
  9. hei!poikkesin tänne,kun näin Vantaan sanomissa jutun susta....oon kyl poikennut joskus aikaisemminkin....
    teidän omppushow kuullostaa niin kivalta,mun äidilläni,jossa on mun lapsuudenkotini,on omppupuita vaan noin viisi,mut omenoita tulee niin paljon,että niitä kärrätään kompostiin,aika karmeeta....ollaan aikanaan käyty puristamossa ja hillottu ja kaikkee mahdollista.Jossain vaiheessa tuli kyllästyminen koko touhuun.Tänä vuonna ei sitten tullut omenoita ollenkaan,pitävät vissiin välivuoden.Ne puut on vuoden vanhempia kuin minä,nyt siis jo 54 vuotiaita,toivottavasti niillä ei oo vaihdevuodet niinku mulla,Ne jatkaa toivottavasti hedelmällisyyttään...
    terkut vantaalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista Kiisu! Kyllä ne omppupuut varmasti vielä jatkaa. Pitävät vaan muuten huilia tai sitten kukinta-aika on jollain tapaa epäonnistunut ilmojen vuoksi. Meilläkin oli tänä vuonna normaalia pienempi sato, kun 4 hyvin tuotteliasta puuta tekivätkin tosi pienen sadon. Ihan kiva olla välillä tällainenkin vuosi välissä, ettei omenoihin ihan uuvahda ja kyllästy :) Alkavatkin olla jo aika vähissä!

      Mukavaa syksyä sulle Kiisu!

      Poista
  10. Dear Anna, what a beautiful and elegant room! Fantastic! You do have interesting posts on your blog and fantastic pictures. Congratulations!
    All my best
    Elisabeth

    VastaaPoista