12. kesäkuuta 2015

Tänään valkoisissa, huomenna mustissa

Olen istunut tässä koneen ääressä jo pidemmän tovin ja yrittänyt saada sormet toimimaan näppiksellä. Ne eivät liiku, sillä pääni ei pysty tuottamaan mitään järkevää. Se on samaan aikaan täynnä ja tyhjä. Solmussa ja suorassa. Voin melkein kuulla, kun ajatus on aikeissa lähteä liikkeelle ja sitten se töksähtää ennen, kuin ehti edes ajatuksen esiasteelle.

Olen jumissa.

Huomenna pukeudutaan mustaan ja saatetaan rakas läheinen viimeiselle matkalleen. Luopuminen ja irti päästäminen. Miten se tehdään, miten siihen pystyy!?

24 kommenttia:

  1. Olen pahoillani puolestasi. Luopuminen ja irti päästäminen on pitkä prosessi ja tapahtuu vain ajan kanssa. Onneksi meille jäävät muistot rakkaimmistamme, muistoista meidän ei tarvitse koskaan luopua. Jaksamista ja voimia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sanomaasi Mallu ja luotan nyt siihen, että pikku hiljaa tulee helpompaa.

      Kiitos sinulle <3

      Poista
  2. Osanottoni suureen suruunne. Surutie on pitkä, mutta se on käytävä läpi ja vähitellen suru väistyy muisteluksi, joka antaa voimia arkeen. Voimia tiellesi, huomaatko, sait jo tämänverran paineltua näppäimiä, kaikki tuo auttaa, vaikkei se vielä siltä tuntuisikaan. Halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis <3 Huomaan, että tämäkin jo auttoi ja huominen on varmaan jonkinlainen käännekohta asian kanssa elämiseen.

      Poista
  3. Otan osaa suruusi. Voimia sinulle. Anna itsellesi aikaa työstää surua, sillä sitä se vaatii. Anna myös itkun tulla vapaasti kun on tullakseen.

    VastaaPoista
  4. Voimia Anna sinulle ja koko teidän perheelle <3 Raskasta aikaa.. Onneksi jää ihania muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erja <3 Muistot onneksi pysyvät aina <3

      Poista
  5. Halaus ja äänetön osanottoni.. Tuttu tunne tuo jumiin jääminen. Olen saattanut 2 poikaani kirkkomaahan. Ilman sanoja, sen kestää nyt, mutta ensimmäisen, esikoisen murruttua sairauteen, täyttyi päiväkirjani sanoista, kysymyksistä niin että pappikokelaskaan ei voinut sitä lukea. Mutta se helpotti, hetkeksi. Kirjoita sinäkin, sillä voit purkaa surua osittain..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maireanna <3 Kovia olet sinä kokenut, en voi edes kuvitella miltä lapsen menettäminen tuntuu. Jos siitä selviää, selviää varmasti mistä vain!

      Poista
  6. Minäkin olen kuullut, että kirjoittaminen auttaa - kokeile sitä. Kliseistä on ,että suru kuuluu elämään, mutta niin se on. Ajan kanssa helpottaa. Aika tuntuu silloin pitkältä. Minä seuraan läheltä kun äitini suree viimekesänä kuollutta isääni - miten konkreettista se hänelle onkaan kun on yhtäkkiä tyhjä talo ja kaikki hänen elämässään on muuttunut. Silti uskon, että aika tekee tehtävänsä -vaikka koskaan ei entinen palaa. Voimia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3

      Niin se on, suru kuuluu elämään...ja tunteet ihan yleisestikin ovat mielestäni kaikki hyvästä. Pitää vain osata ottaa tunteista kaikki irti... pitänee siis tarttua kameraan ja näppikseen ja yrittää surra niiden kautta...

      Poista
  7. Täällä savossa taivas itkee kanssasi. Voimia päivääsi ja kannatteleva halaus täältä. Elämä, valoa ja varjoja. Anna , aika ... kyllä ikävä helpottaa vähitellen ja-muistot jäävät. Toivon sitä sinulle ja läheisillesi, kirjoittaminen on hyvä asia,olen itse tehnyt sitä. Kauniit kukka kuvat ovat ilahduttaneet minua ne ovat liikuttavan ihania.
    Seija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija <3 Uskon, että aika auttaa!

      Ihana kuulla, että kuvat ovat ilahduttaneet <3

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Eerika, lämmin rutistus on vastaanotettu <3

      Poista
  9. Suurimmat osanottoni suruusi <3 Tiedän tuon surutaipaleen liiankin hyvin :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana skribentti <3 Pitkä on taival mutta onneksi lapset pitävät arjessa kiinni!

      Poista