17. toukokuuta 2017

Villiyrttikurssi su 28.5

RG7A3818
Kuten eilen lupasin, tänään vähän asiaa villiyrteistä! Täällä meidän kylällä Lohjansaaressa järjestetään sunnuntaina 28.5 villiyrttikurssi, itse asiassa aivan meidän naapurissa.

Itse olen intoillut villiyrteistä jo muutaman vuoden ajan. Se oli sitä aikaa, kun meillä kamppailtiin ruokavalioasioiden kanssa ja käytännössä kaikki ruoka oli lasten yliherkkyyksien vuoksi valmistettava alusta asti itse mitä kummallisemmista raaka-aineista. Silloin taisin törmätä ensimmäistä kertaa myös villiyrtteihin ja kokeilut alkoivat. Olin alkuun aika varovainen, sillä olin kovin epävarma kasvien oikeasta tunnistamisesta, se kun on aika tärkeää, että nauttii sitä mitä suunnitteli eikä jotain ihan muuta huonoin seurauksin.

Kokeilussa ja käytössä ovat olleet ainakin vuohenputki, kuusenkerkkä, poimulehti, ketunleivät, villiorvokin kukat, apilan kukat ja lehdet sekä voikukan lehdet. Aika suppea lista siis siihen nähden mitä kaikkea villinä kasvavaa voisi hyödyntää. Sen vuoksi innostuinkin samantien, kun juttelin paikallisen tapahtumajärjestäjä Ravanti Eventsin Seijan kanssa ja kuulin hänen järjestävän kurssin ihan meidän naapurissa. Luvassa on tietoa villiyrteistä, ihan käytännön apua niiden tunnistamisessa samalla, kun keräämme niitä maisteltavaksi. Myös käytännön vinkkejä villiyrttien ruuaksi jalostukseen on luvassa kera reseptiikan.

Ajattelin, että myös joku teistä voisi tästä aiheesta innostua, joten kurkkaahan suoraan tapahtuman fb-sivuille tästä. Kurssille mahtuu rajallinen määrä osallistujia, joten ilmoittauduthan pian. Ja jos innostuneita on pilvin pimein, niin varmasti on mahdollista toteuttaa vielä toinenkin kurssi toisena ajankohtana :)
RG7A3681-Edit

RG7A3744
Itseasiassa juuri tänään pääsi uusi villiyrtti meillä kokeiluun! Näin Seijaa aamulla ja hän puhui ihanista vaahterankukista. Myöhemmin bongasin vaahteran ihan tässä omalla tontilla (aikamoinen yllätys näiden tammien ja mäntyjen seassa) ja pakkohan sitä oli heti maistaa. Toin maistiaiset koko perheelle ja kaikille upposi, isompi tyttö jopa sanoi niiden olevan parempia, kuin villiorvokkien kukat :)

Mutta se kurssi! Myös minun on tarkoitus osallistua, joten siellä nähdään! Olen se, joka todennäköisesti häärää isohkon kameran kanssa :) Suosittelen samalla reissulla poikkeamaan myös kuuluisalla Paavolan tammella, jolle johtava luontopolku lähtee ihan meidän pihan tuntumasta.

Tarkemmat tiedot kurssista ja ilmoittautumisesta löytyy tapahtuman sivuilta. Tervetuloa Lohjansaareen <3

4 kommenttia:

  1. Olisipa ihana kurssi, mutta ajankohta ei mahdu kalenteriin, tällä kertaa! 💚 Tuija

    VastaaPoista
  2. Vitsit, mikä kurssi!
    Olisipa ihana päästä, mutta loppukevään jokainen päivä on jonkun joku näytös..
    ps. Seija on huikea tyyppi, sovittiin että tulisin kuvaamaan ompunkukkien aikaan Lohjansaareen, pitääkin pian laittaa viestiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä erityisen kiinnostava aihe ja mikä parasta, kurssilla päästään ihan käytännössä keräämään villiyrttiherkkuja ja kuulemaan niiden käytöstä!

      Mukavaa toukokuun loppua teille Elisa :)

      Poista