Heippa, eksyin tänne joskus, varmaan etsiessäni vanhojen talojen juttuja. Meillä on suunnilleen yhtä kauan harjoiteltu elämää 20-luvun talossa ja sitä mielellään katselee muiden ideoita esim säilytystiloista yms haasteista. Sulla on mielettömän ihanat kuvat ja kiva ote sisustamiseen. terkuin Nelli
Mahtavaa viikonloppua! Meidän viikonlopun täyttää hääjärjestelyt. Harmittaa, kun ei omille kuvailuille oikein tunnu löytyvän aikaa. Mahtava auringonpaisteinen keli tänään täällä Turussa. En olekaan tainnut ennen kysyä, mutta kuvaatko jollain kiinteäpolttovälisellä objektiivilla?
Viikonloppu hääjärjestelyjen äärellä kuulostaa hurmaavalta! Jos en nyt ihan väärin laske, niin meille tulee kesällä 5 vuotta avioelämää täyteen :) Huh, että aika rientää.
Hankin marraskuussa Canonin 50mm 1.4f objektiivin, jonka kanssa olen kuvannut siitä lähtien melkein kaikki kuvat. Se on IHANA! Käytössä on myös Canonin 18-55 objektiivi, jolla kuvasin ennen kaiken mutta nykyään melkein ainostaan laajempia sisustuskuvia.
Oli kyllä todella tehokas käynti, saatiin moni juttu selvillä.. yllättävän hyvin on järjetelyt tämän myötä hoidossa, tekemistä kyllä riittää mutta jonkunlainen käsitys kaikesta on olemassa :) Aika rientää, joskus pelottavankin nopeasti..
Tietkö, että meinasin jo aiemmin kysyä, että onkohan sinulla juurikin tuo 50mm 1.4f objektiivi! Tuon jäljen kyllä tunnistaa vuosienkin jälkeen. Itsellä oli tuo samainen kun aloitin harrastuksen 2008, menin hölmö sen myymään kun päivitin kalustoa vähän rajumpaan suuntaan. Nyt olen aikeissa ostaa sen taas, kunhan nämä häät ovat ensin ohi ja katsotaan mitä taskun pohjalta löytyy :)
Tämä objektiivi on kyllä aivan huippu, ainakin siihen verrattuna, jota olen ennen käyttänyt :) Tosin mulla ei vielä pitkää kokemusta ole, joten ei ole oikein mitään, mihin verratakaan :) Olen kuvannut vasta kaksi vuotta.
Tänne on aina yhtä suuri iloa saapua. Mikä siinä onkaan, että jotkut blogit vaan nappaa niin täysillä - tämä on yksi niistä :) Ihanaa kun jaat tarinasi :)
Heippa,
VastaaPoistaeksyin tänne joskus, varmaan etsiessäni vanhojen talojen juttuja. Meillä on suunnilleen yhtä kauan harjoiteltu elämää 20-luvun talossa ja sitä mielellään katselee muiden ideoita esim säilytystiloista yms haasteista. Sulla on mielettömän ihanat kuvat ja kiva ote sisustamiseen.
terkuin Nelli
Kiitos Nelli! Kiva, että olet löytänyt tänne :)
PoistaMukavaa viikonloppua ja auringonpilkahduksia!
VastaaPoistaKiitos Saila, auringonpilkahduksia sullekin :)
PoistaMahtavaa viikonloppua! Meidän viikonlopun täyttää hääjärjestelyt. Harmittaa, kun ei omille kuvailuille oikein tunnu löytyvän aikaa. Mahtava auringonpaisteinen keli tänään täällä Turussa. En olekaan tainnut ennen kysyä, mutta kuvaatko jollain kiinteäpolttovälisellä objektiivilla?
VastaaPoistaViikonloppu hääjärjestelyjen äärellä kuulostaa hurmaavalta! Jos en nyt ihan väärin laske, niin meille tulee kesällä 5 vuotta avioelämää täyteen :) Huh, että aika rientää.
PoistaHankin marraskuussa Canonin 50mm 1.4f objektiivin, jonka kanssa olen kuvannut siitä lähtien melkein kaikki kuvat. Se on IHANA! Käytössä on myös Canonin 18-55 objektiivi, jolla kuvasin ennen kaiken mutta nykyään melkein ainostaan laajempia sisustuskuvia.
Mahtavia järjestelyn jatkoja teille :)
Oli kyllä todella tehokas käynti, saatiin moni juttu selvillä.. yllättävän hyvin on järjetelyt tämän myötä hoidossa, tekemistä kyllä riittää mutta jonkunlainen käsitys kaikesta on olemassa :) Aika rientää, joskus pelottavankin nopeasti..
PoistaTietkö, että meinasin jo aiemmin kysyä, että onkohan sinulla juurikin tuo 50mm 1.4f objektiivi! Tuon jäljen kyllä tunnistaa vuosienkin jälkeen. Itsellä oli tuo samainen kun aloitin harrastuksen 2008, menin hölmö sen myymään kun päivitin kalustoa vähän rajumpaan suuntaan. Nyt olen aikeissa ostaa sen taas, kunhan nämä häät ovat ensin ohi ja katsotaan mitä taskun pohjalta löytyy :)
Tämä objektiivi on kyllä aivan huippu, ainakin siihen verrattuna, jota olen ennen käyttänyt :) Tosin mulla ei vielä pitkää kokemusta ole, joten ei ole oikein mitään, mihin verratakaan :) Olen kuvannut vasta kaksi vuotta.
PoistaIhania hetkiä häiden järjestelyjen parissa <3
Mukavaa viikonloppua <3
VastaaPoistaKiitos samoin, mukavaa viikonloppua sulle Nonnukka <3
PoistaKiitos! :) Ihana oli löytää blogisi. Rentouttavaa viikonlopun jatkoa!
VastaaPoistaIhanaa, että olet löytänyt tänne :)
PoistaTänne on aina yhtä suuri iloa saapua.
VastaaPoistaMikä siinä onkaan, että jotkut blogit vaan nappaa niin täysillä - tämä on yksi niistä :)
Ihanaa kun jaat tarinasi :)
Kiitos Siili! Kauniita sanoja, kiitos <3
PoistaOn tämä sen verran onnellisen elämän blogi, että en ihmettele. Toivottavasti kaikki uudet viihtyvät lukijoinasi pitkään!
VastaaPoistaPuhtia uuteen viikkoon!
~ Piia Anneli / annelivia
Kiitos Piia Anneli <3
PoistaPuhtia sinunkin viikkoosi :)