15. elokuuta 2014

Valoa keittiössä

Uskokaa tai älkää, kyllä meidän keittiöremontti joskus päättyy! Sähköjen kanssa ollaan vielä vähän vaiheessa mutta muutamat pistorasiat ja valaisimet toimivat jo. Ja kaakelihella on aloitettu. Muurari toivoo (ja myös me toivomme) saavansa sen ensi viikolla valmiiksi. Sitten puuttuu enää ihan pikkujuttuja, kuten huuva, listat, maalausta aika monella pinnalla ja sen sellaista.

Ehkä kaikista työläin asia on kuitenkin saada arki sujumaan mutkattomasti ja kaikki tavarat viimein nurkista paikoilleen. Ollaan esimerkiksi koko kesä kuljettu terassin ovesta ulos, kun etuovi on ollut remppapuolella. Jotenkin hurjan hankala saada totuttua systeemiä käännettyä. Pikkusiskokin menee aina terassin ovelle, kun sanon että lähdetään pihalle. Ehkä asiasta muistuttaa se, että kannoin läjän kenkiä ja hattuja takaisin eteiseen :D Kyllä me taas pian opitaan kulkemaan sieltäkin.

Ja mitä noihin tavaroihin ja nurkkiin tulee, niin päätin, että joka päivä joku paikka/kohta/nurkka selvitetään, niin eiköhän nekin pian katoa omille paikoilleen. Ihmeellisesti myös työkalut ovat vallanneet jokaisen huoneen ja verstas on niistä varmaankin typötyhjä. Eli senkin asian kanssa voisi alkaa nyt vähän tsemppaamaan, ei työkaluja enää niin paljon kuitenkaan täällä sisällä tarvita.

Siihen, että saisin teille kuvia täysin valmiista keittiöstä, menee varmaan vielä tovi. Mutta lupaan ottaa kuvia heti, kun saadaan joku näkymä kuntoon. Tässä kohtaa tuntuu jotenkin niin tylsältä kuvata keskeneräistä, vaikka tiedän, että sellaisetkin kuvat teille kelpaisivat :)

Pian, toivottavasti hyvin pian kuvia kuitenkin nähdään :)

Siihen saakka katsellaan jotain muuta, eikö?



Pihakuvien myötä, toivotan kaunista viikonloppua <3

4 kommenttia:

  1. Voi kuule, me totisesti tiedetään miten remppa joskus (lue: aina) viivästyy ja pitkittyy. Me ollaan just rempattu olkkari, josta tulikin yllätyksellinen eikä ihan varmasti kaikkien makuun.
    Mutta kyllä me teidän keittiöremppakuvia odotellessa katsotaan omppujakin :) omppukuvat on niin kauniita että vaikka tauluksi laittaisi!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena ymmärryksestä :) Mikä siinä onkin, että remontit aina venyvät!? Tämä meidän "pitäisi tulla valmista kuukaudessa"-remontti on kestänyt jo 3,5kk. Ei nyt sinänsä mikään pitkä aika mutta tuohon alkuperäiseen arvioon nähden on kyllä kestänyt ihan liian kauan! Mutta kyllä niitä keittikuviakin saadaan joskus tässä elämässä :D

      Poista
  2. Oon täällä NIIN samoissa tunnelmissa parhaillaan. Meillä myös olohuone ja välihuone remontissa toukokuusta lähtien... Eikä siinä mitään mutta just kun ne kaikki tavarat pitää jonnekin sijoittaa rempan ajaksi, jolloin koko kämppä on yhtä remonttitannerta, siihen meinaa jo pikkuhiljaa kypsyä. Mutta jokainen päivä kun saa edes vähän hommia eteenpäin on iloinen : ) Sulla on kiva blogi, aivan ihania kuvia otat! Mielenkiinnolla odotan keittiökuvia, meillä sekin remppa vielä joskus edessä... Tsemppiä myös sadonkorjuuseen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja S. toivotuksista! Kun se remontti pysyisikin vaan niissä rempattavissa huoneissa! Meillä oli alkuun, reilun kuukauden ajan kai, alakerran kolmen huoneen tavarat kaikki yhteen huoneeseen sullottuna ja niistä tavararöykkiöistä ei meinaa päästä eroon millään, niitä löytyy vieläkin! Onneksi tämän viikon jälkeen (toivottavasti) saadaan kaikki ulkopuolista työvoimaa vaativa valmiiksi ja sitten voi sentään päivisin olla "rauhassa" lasten kanssa kotona ja voidaan sitten asia kerrallaan laittaa paikkoja kuntoon, kunhan ennätetään.

      Tsemppiä teidänkin remppa-arkeen!

      Poista