16. maaliskuuta 2016

Löytyihän niitä

4K7A1009
Olen jo monena päivänä kulkenut kohdan ohi, jossa joka kevät lumen keskeltä nousee lumikellojen joukko rohkeina kevään ensimmäisiksi kukkijoiksi. Tänään ne viimein bongasin ja voisin melkein vannoa, etteivät olleet tuossa vielä eilen. Tai sitten olivat vaan liian hyvässä piilossa tai en vaan eilen katsonut tarpeeksi tarkkaan :)
4K7A1023
Ja on se kyllä niin kiva tunne, yhtä kiva joka kevät, nähdä ne ensimmäiset kukkijat. Riemun kanssa samaan aikaan meinasin kyllä myös vähän kauhistua, että nytkö tämä jo alkaa. Nimittäin kevät tulee olemaan todella kiireinen ja pelkään, että se vilahtaa ohi liian nopeasti. Tiedättekö, kun jossain kohtaa kevättä ei meinaa enää pysyä kasvun vauhdissa mukana. Täytyy siis pysähtyä jokaiseen päivään ja olla antamatta keväälle mahdollisuutta vilahtaa ohi kuin huomaamatta.
4K7A1017
Kurkkasin myös perennapenkkeihin ja sielläkin alkaa jo näkymään elämää niissä kohdin, missä lumi on jo sulanut. Ihan kuin olisin nähnyt scillan piipat jo valmiina ryöpsähtämään kasvuun ja särkynytsydänkin oli jo ihan selvästi hereillä.
4K7A1027
Kun tuo lumi tuosta vähän vielä sulaa, niin sitten alkaakin kukkapenkkien siivous...ehkä jo huomenna :)

17 kommenttia:

  1. Ihanat lumikellot! Ensimmäiset kukkija ovat aina sykähdyttäviä. Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Aikuinenkin voi päästää pienen riemunkiljahduksen ja hakea juoksujalkaa kameran sisältä ja napata samalla lasten pulkan hangelle kuvausalustaksi :D Siis ainakin ensimmäisten kukkijoiden kohdalla ;)

      Poista
  2. Kauniita ja herkkiä kuvia. <3 Täällä on vielä aika paljon lunta, mutta eilen lenkillä huomasimme, että luultavasti kaukolämpöputki oli sulattanut kaistaleen maata ja sieltä pilkisti jo narsissit! Ihana, ihmeellinen kevät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät vaan kovin etenee, vaikka juuri nyt sataakin vähän lunta :D Ihanaa kevättä sinne teille!

      Poista
  3. Herkkiä kuvia..kyllä on kaunis kukka, minä en ole luonnossa koskaan törmännyt.
    Se on ihan totta,mitä kirjoitit,joskus keväälle pitää polkea jarrua omassa mielessä ja keskittyä seuraamaan. Kevään tuleminen kesäksi on aina"uuden kasvu"se on jotain ihanaa ja lamaannuttavaa kun yön aikanakin tapahtuu suurta kasvua. Ihanaa päivää kaikille!
    Seija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri noin, kuten kirjoitit Seija! Ihanaa ja ihan pyörryttävää samaan aikaan tuo vauhti, joka kesää kohti vaan kiihtyy ja kiihtyy.

      Ihanaa päivää sinullekin!

      Poista
  4. Nämä kevään ensimmäiset ovat kyllä niitä kaikkein odotetuimpia, ihania!

    VastaaPoista
  5. Aaaaaah näitä kuvia, en sano muuta <3

    VastaaPoista
  6. Oi ihania! Täytyypä käydä tarkistamassa omien lumikellojen tilanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisesti ne kyllä puskee vaikka hangen läpi! Ihanat lumikellot <3

      Poista
  7. Onpa mukavaa, että siellä etelämmässä on jo keväistä. Täällä lunta (liikaa) ja lisää on tuiskuttanut. Olen lohduttanut itseäni sanonnalla. uusi lumi vanhan surma. Kevättuulen tuiverruksiin, Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sieltä tulee! Kun täälläkin on jo kovin keväistä, niin kyllä pohjoisemmassakin ihan pian :)

      Poista