17. syyskuuta 2011

Omenatuorejuustoherkku

Mummu kävi meillä tänään kylässä ja sehän on mitä parhain syy kokeilla jotakin uutta herkkureseptiä. Tein oman variaation Kotiliesi 15/2011 olleesta Vadelmajuustokakku purkissa reseptistä.


Ohjeesta soveltamani versio on seuraavanlainen:


Omenatuorejuustoherkku

150 g kaurakeksejä
4 rkl maitoa
1,5 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
200 g omenakuutioita
3 rkl sokeria
2 rkl omenamehua

Murskaa keksit muovipussissa pieneksi muruseksi (vaikka kaulimella tai ihan käsivoimin). Jaa murut laseihin ja valuta kostukkeeksi hieman maitoa murusten päälle. Vaahdota kerma ja sekoita vaniljasokeri tuorejuustoon. Sekoita kermavaahto ja tuorejuustotahna keskenään. Kuumenna omenakuutiot kattilassa sokerin ja mehutilkan kanssa kiehumispisteeseen ja vähennä lämpöä. Omenat saavat vähän pehmetä. Nostele kermaseos laseihin murujen päälle ja annostele omenaseos päälle. Anna maustua viileässä reilu tunti ennen tarjoilua.

Ohje on neljälle mutta kolmestaankin saatiin hyvin annokset alas kahvin kera:) Ohje on tosi nopea ja siitä kiva, ettei vaadi uunissa lämmittämistä ja sen voi tehdä hyvissä ajoin ennen kahvitarjoilua. Ai niin, olihan se myös älyttömän hyvää!!!!

Pihalla alkaa olla jo hiukan syksyn tuntua. Vaahterakin värjäytyy ihaniin syksyn sävyihin.

Haravointiakin on siis taas luvassa, mutta se on onneksi ihan kivaa puuhaa:)
Jaahas, sitten olisi taas aika säilöä vähän omenaa (niin kuin kaikkina muinakin iltoina;)). Tänään laitetaan mehumaija asialle, koska se vaati vähiten panostusta. Hauskaa viikonlopun jatkoa:)

4 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää hyvältä,pitäis varmaan kokeilla. Mukavaa viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen kokeilemaan, jos teillä on vielä omppuja jäljellä (tai voi sitä tehdä toki muustakin). Usko pois, meillä on omppuja mistä tehdä;)

    VastaaPoista
  3. Sulla on täällä toinen toistaan herkullisemman kuuloisia reseptejä. Tämäkin menee kokeiluun, se on vissi :) Lunkia lauantaita! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti Tiina! Kokeile ihmeessä ja kerro sitten maistuiko yhtä herkulliselta kuin miltä kuullostaa:) Kivaa lauantaita sulle myös:)

    VastaaPoista