4. joulukuuta 2011

Nro 4. Herkuttelua ja yhdessäoloa

Aamupalaksi uuniriisipuuroa.

Voitele iso uunivuoka ja mittaa siihen 2 dl puuroriisiä ja suolaa maun mukaan. Kaada päälle 1 litra maitoa ja kypsennä 175 asteisen uunin alatasolla 1,5 tuntia.

Helppoa ohje, kun ei tarvitse hämmentää välillä! Itse arvostan hiukan pidempiä unia viikonloppuna, joten tein puuron illalla valmiiksi, kun uuni oli jo valmiiksi lämmin.

Pikku-neidin kanssa innostuttiin ompelemaan elefantti eilen illalla. 1.11.2011 ilmestyneessä Kotiliedessä oli ohje neulottuun elefanttiin ja sen innoittamana päätettiin ommella meillekin elefantti-Antti.

Piirrettiin sille silmät, korvat ja häntä tussilla.

Eka piparisatsi työn alla. 

Neiti on aika pro leipuri :)

Myös syömispuoli luonnistuu :)

Ruokana Karjalanpaistia maailman helpoimman ohjeen mukaan.

Laita valurautapataan 500 g karjalanpaistikuutioita (kaupassa myydään valmiiksi leikattuna, jos haluaa selvitä sukkelaan) ja kolme pientä sipulia. Ripottele 1 tl suolaa ja 4-6 maustepippuria lihojen päälle ja lisää yksi laakerinlehti. Kaada vettä päälle sen verran, että lihat melkein peittyvät. Kypsennä 200 asteisessa uunissa alatasolla 3 tuntia. Kääntele lihoja pari kertaa kypsymisen aikana, ettei päällimäiset lihat pääse kuivumaan.

Eilen syötiin keitetyn perunan ja porkkanan kera. Tänään syötiin peruna-lanttu-porkkana-kasvispyreen kanssa, jonka jämistä tehdään päivälliseksi kasvislettuja. NAM. Helppoa ja maukasta ja aikaa jää yhdessäoloonkin :)
Neidin päikkäreiden aikana tämä emäntä harjoitteli Photoscapen (kuvanmuokkausohjelma) käyttöä, niin kuin kuvista näkyy.


Hyvää 2. advettia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti