5. tammikuuta 2012

Sisäkatto ja pienet naulat

Vuoden vaihteessa ruokailuhuoneen katosta paljastettiin alkuperäinen paneelikatto. Se oli verhottu ehkä joskus 50-luvulla (?) kuvassa näkyvällä puukuitulevyllä (tällä on joku ihan oikea nimikin, mutta ei nyt muistu mieleen). Jokainen levy oli kulmistaan kiinni pienillä nauloilla...neljä naulaa per levy...ja levyjä oli paljon. Ehjät levyt varmaan kiikutetaan Billnäsin Rakennusapteekin varaosapankkiin.
Ensimmäinen kuva ei juuri imartele paneelin väriä, mutta tässä kuvassa se pääsee oikeuksiinsa...paikan päällä tietysti kauneimmillaan. Maalipinta on erinomaisessa kunnossa, eikä miljoona naulanreikää meitä haittaa. Me pidetään väristä kovasti, joten ei tarvetta uudelle maalille :)

Keittiön seinäkello on muuten paikkaa vailla, se joutui siirtymään uuden vanhan piirongin tieltä.

Nyt sitten mietinnässä on olohuoneen katto, jossa on vähän vastaavaa puukuitulevyä. Taloa on laajennettu (Ajankohdasta ei ole muuta tietoa, kuin ennen 1967, jolloin edellistä edellinen perhe muutti taloon. Silloin laajennus oli jo olemassa) ja olohuone on laajennusosaa. Näiden levyjen alla ei ole paneelia, joten nyt sitten mietitään halutaanko kunnioittaa sitä, että taloa on laajennettu vuosina, jolloin levyjä käytettiin...vai halutaanko tehdä olohuoneesta 20-luvun näköinen? Mielipiteitä otetaan vastaan :) 

3 kommenttia:

  1. Huh, en tiedä onko minulla mielipidettä... Nuo vanhat (kai haltex-) levyt ovat sympaattisia myös. Varjelen niitä ja alkuperäistä linoleumilattiaa rintamamiestalossani, kun mietin juuri sitä aikakautta ja sille tyypillisiä materiaaleja. Mietin myös, moniko on repinyt linoleumit pois "muovimattona". Sehän on ihan eri asia.
    No joo, asiaan.
    Ihana tuo keittiön katto, ja olen ihan samaa mieltä väristä! Vaalea, ilmava, kuitenkin lämmin.
    Tuo olohuoneen uuni näyttäisi vanhemmalta, niin sen puolesta ehkä miettisin kumminkin panelointia, sopisi tyyliin, ja koko talon henkeen. Lapsuuteni elin jugendtalossa, jossa osa katoista oli paneloitu vanerilla/kovalevyillä, joiden saumojen kohdilla oli kapeat listat. Listat siis muodostivat noin 1 x 1 m ruudukon, ja koko katto levyineen listoineen oli lakattu. Sellaisen tapaistakin voisi ajatella.

    VastaaPoista
  2. Minä taas olen ehdottamasti paneelikaton kannalla, vaikkakin se puukuitulevy on varmasti ollut varmaankin juuri sen uudisosan aikaista tyyliä. Uusi piironki keittiössä on kyllä todella hieno uusi kaluste, joka pääsi nyt kotiin, jossa sitä varmaankin arvostetaan todella kovin.

    VastaaPoista
  3. Saila: En muista olenko linoleumia ikinä nähnytkään, en ole varma. Vanhoissa taloissa ei kannatakaan tehdä hätäisiä ratkaisuja, vaan miettiä vähän pidempään, jos jotakin meinaa uudistaa. Tuosta katon väristä en itse tykännyt yhtään, kun ensimmäinen levy oli irroitettu ja kirosin jo mielessäni maalausurakkaa. Koko katon paljastuttua muutinkin sitten mieleni ja nyt tykkään siitä tosi paljon.

    Olohuoneen uunin ikää meillä ei ole tiedossa mutta vanha herra, joka täällä ennen joulua vieraili, tiesi kertoa, että se on meidän kylän vanhimpia kakluuneita. Siitä päätellen se olisi ehkä purettu jostain toisesta talosta ja koottu uudestaan laajennusosaan. Ken tietää.

    Voi olla, että katto sen paneeliverhouksen joskus saa...se tosiaan sopisi paremmin kakluunin kanssa.

    Tuula: Täytyy vähän miettiä kattoasiaa vielä. Kiirettä ei onneksi ole, kun vanha kattokin ajaa asiansa :) Piironki on meidän uusi silmäterä ;)

    VastaaPoista