9. tammikuuta 2013

Sinist.. eikun keltaista

"Äiti, miksi sä olet ostanut keltaista maalia?"
kuului neidin kysymys eilen.
"No siksi, että ajattelin maalata keittiön
pöydän keltaiseksi" vastasin minä.
"Eikä, mä en äiti tykkää keltaisesta...meillä olis
ollut valmiina vaikka kuinka paljon sinistä
maalia, maalaa sinisellä!"

Valkoinen keittiönpöytä siis kaipaisi maalia pintaansa, ei välttämättä keltaista mutta jotain kuitenkin. Pöytä on tullut talokauppojen mukana ja se on alunperin lakattu mäntypöytä, jonka jo joku ennen minua on maalannut kuultavan valkoiseksi. Maalasin pöydän jo joskus aikaisemmin vähän peittävämmin valkoiseksi ja nyt se kaipaisi taas maalia pintaan. Pöytätason maali on alkanut liuskoittua pikku hiljaa irti ja lisäksi pöytätaso on kärsinyt kovasti hesarin vahvasta musteesta. Nyt, kun meille ei enää paperista lehteä tule, niin asialle voisi tehdäkin jotain.

Testasin maalia yhteen jalkaan, ennen kuin laitan isännän hiomaan pöytätason tasaisemmaksi.

Tästä voisi tulla ihan kiva, vai oletteko samoilla linjoilla pikku-neidin kanssa? ;)

Pikku-neidistä muuten puheen ollen...kuulen nykyään lähes päivittäin seuraavan lauseen "Äiti, mulla ei oo mitään tekemistä". Kuuluuko teillä muilla vastaavaa lausetta, joilla on kotona tuollainen 3-4-vuotias?

14 kommenttia:

  1. Kuuluu kovastikin, vaikka edellinen tekeminen olisi lopetettu minuutti sitten ja seuraavaa jo lupailtu... Taitaa olla kärsimätöntä sorttia nuo pikkutytöt! Ihania kuvia sinulla, tulee itsellekin aina sellainen sisustusinto. Mukavaa uutta blogivuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kiitos Terhi kommentista! Helpottavaa kuulla, ettei meidän neiti ole ainut kärsimätön ja jolla ei ole muka mitään tekemistä. Kärsimättömiä tosiaan ovat :)

      Mukavaa uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Olen samoilla linjoilla kanssasi! Keltainen on ihana. Toisaalta sinisen ja vihertävän tuolin kanssa sininenkin olisi kiva, kaikki värit käy ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin jotain tummaa sinistä/vihreää myös mutta nyt jotenkin kaipaa muitakin värejä välillä. Ja keltainen pöytä keittössä voisi tuntua siltä, kuin koko ajan paistaisi aurinko <3 Ja siis tuo valkoinen alkaa ehdottomasti tympimään, eli joo jotain väriä ainakin tarvitaan :D

      Poista
  3. Ihana Ihana keltainen ! Anna mennä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on ihana! Kyllä mä taidan uskaltaa :)

      Poista
  4. Meillä on aivan samanlainen ja -värinen turkoosinsininen tuoli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo korkeaselkänojainen? Se on tullut meille talokauppojen yhteydessä ja on kaiketi talon alkuperäiskalustusta. Siinä on selkänojassa neljä pystyrimaa vierekkäin. Se on ihan mun lemppari, en oo raaskinut edes tehdä sille mitään :) Paitsi taisin liimata sen uudestaan, kun oli aika notkuva.

      Poista
  5. Keltaisen puolella :D Ja juu,meidän neiti on täyttänyt viisi mutta tekemisen puutetta kuuluu olevan...olenkin ostanut paljon askartelu tarvikkeita ja siinä puuhassa neiti viihtyy :) kunhan Äitikin tulee viereen puuhailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Meilläkin on juttuja, jotka toimii lähes aina. Välillä ei meinaa keskittyminen riittää niihinkään :)

      Poista
  6. Keltaista kehiin...kaunis, pehmeä keltaisen sävy on raikas yhdistelmä sinisen kanssa :)

    VastaaPoista
  7. Katsoin ensiksikin ekaa kuvaa ja ajattelin, että onpas kivasti maalattu pöytä: osin valkoinen ja osin vaalean keltainen. Sitten kävikin ilmi, että kyseessä on testausmaalaus. Joten ensivaikutelmasta heitän ajatukseksi: - Voisiko pöydän jättää osin valkoiseksi, osin maalata keltaiseksi? :)
    Ihanasti olet tuoleissa käyttänyt eri sävyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hammi :) Mietin itsekin tuota vaihtoehtoa, enkä ole ihan päättänyt vielä maalaanko koko pöydän vai pelkästään jalat. Täytyy miettiä vielä :)

      Poista