19. elokuuta 2014

Keittiösaareke

No niin, eiköhän sitten olisi aika näyttää teille keittiötä edes tämän yhden kohdan verran!

Keittiön pääasialliseksi työskentelytasoksi tuli saareke, joka on rakennettu vanhasta ja uudesta, toisiaan vasten laitetuista kaapeista. Sininen kaappi meillä on ollut jo muutaman vuoden keittiökäytössä. Löysin sen aikanaan verstaasta, johon isäntä oli sen taidokkaasti yrittänyt naamioida maalipurkkien alle piiloon :D Sen korkeus on meille ergonomisesti varsin täydellinen, joten halusin tehdä saarekkeen kaapin mittojen mukaan. Mistään ei löytynyt täsmälleen saman kokoista toista kaappia, joten päätin rakentaa sellaisen itse. Valkoinen kaappi on siis emännän itsensä rakentama! Ai että, olen itsestäni ylpeä! Ensimmäinen huonekalu, jonka olen itse tehnyt! Siihen tulee ylös kaksi isoa laatikkoa ja alas kaapinovet. Niiden kimppuun en ole vielä ennättänyt, joten sen vuoksi kuvaa nyt vain tästä kulmasta ;)

Saarekeratkaisuun päädyttiin sen vuoksi, että talomme ikkunat ovat varsin suuret ja niin matalalla, ettei niiden kohdalle olisi saanut hyvän korkuista tasoa ilman, ettei ikkuna olisi peittynyt. Keittiössä on siis päädytty sellaisiin ratkaisuihin, että ikkunoiden edustat ovat vapaana.

Käytössä saareke on osoittautunut ihan täydelliseksi. Sen ympärillä voi työskennellä neljältä eri suunnalta ja pitää lapsiakin vähän paremmin silmällä, niinä harvoina hetkinä, kun eivät ole kyljessä kiinni auttamassa omalla jakkarallaan :D

Taattua Omenatarhan tyyliä, joka jatkuu koko keittiössä. 
Mitä tykkäätte? 


36 kommenttia:

  1. Aivan ihana toi saareke! :) Vitsit kun ois omassa huushollissakin tilaa tommoselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jannika, kiva kuulla että tykkäät! Tämä on aika näppärän kokoinen saareke, pöytälevy on 85x100cm jaa juurikin tuo, että siinä voi puuhata usealla eri paikalla, tekee siitä kokoistaan suuremman tuntuisen. :)

      Poista
    2. Ehkä meilläkin vielä joskus.. tai sitten laitan miehen laajentamaan taloa yhden huoneen verran niin saadaan pöytä sinne ja saareke keittiöön! ;)

      Poista
  2. Tykkään kovasti, todella kodikasta! Taitosi ovat uskomattomat, olet ihan oikeassa paikassa "emäntänä":)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Villis, kodikasta on mun mielestä myös. Hyvällä tavalla myöskin tuntuu, ettei remonttia olisi lainkaan tehty kun keittiötä katselee, kaikki tuntuu olevan niin luontevasti omalla paikallaan. Ja kiitos kovasti, taidoista olen ihan yleisesti sitä mieltä, että mitä vain voi osata/oppia, kun vaan antaa itselleen mahdollisuuden :) Ja mitä näihin rakennusjuttuihin (kaapin ja terassinportaiden) tulee, niin tarkka suunnittelu ja mittaaminen ovat huomattavasti enemmän, kuin puoliksi tehty :)

      Poista
  3. Tykkään ihan hirmuisesti! Ihana saareke ja sopii varmasti teidän kotiin aivan täydellisesti. Mekin oltais haluttu saareke, mutta meidän i:n malliseen keittiöön ei saatu sitä järkevästi mahtumaan. Teillä on kyllä ihana koti ja kohta kaunis valmis keittiökin! Taputus siis selkään teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taputuksista Pizzicato :) Tämä saareke tosiaan sopii meidän keittiöön ja kotiin ihan täydellisesti, joku täysin uusi vastaava ei välttämättä istuisi paikoilleen yhtä hyvin. Toiminnallisuus on varsinkin keittiössä hurjan tärkeää, voin uskoa, ettei saareke olisi järkevä ratkaisu kaikissa keittiöissä. Meidän keittiö on lähes neliön muotoinen, joten tänne se sopii varsin mainiosti :)

      Poista
  4. Tosi ihana <3 Hyvä, että ikkunoiden ja ikkunanäkymien ehdoilla mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3 Ikkunoiden ehdoilla on pakko mennä, ne ovat kuitenkin yksi meidän mielestä hienoin asia meidän kodissa. Paljon mietittiin eri vaihtoehtoja ja muun muassa matalampaa laskutasoa ikkunan alle tai penkkiä tms. mutta tultiin lopulta siihen tulokseen, että ikkunoiden edustat on viisainta jättää vapaaksi.

      Poista
  5. Näyttää tosi hyvältä, äkkiä nyt valmiiksi, että nähdään loput! :D

    VastaaPoista
  6. Oi tykkään, tykkään. Väritkin on kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nalle <3 Värit pysyvätkin oikeastaan aivan ennallaan, mitä sitä turhaa mieleisiään vaihtamaan :)

      Poista
  7. Kerrassaan mukavan oloinen saareke!
    Elämänmakuisia hetkiä sen ympärillä varmasti riittää!
    Nautitaan elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Mukavia hetkiä tässä saarekkeella tosiaan piisaa, juuri tänään tehtiin isosiskon kanssa saarekkeella sämpylätaikina ja isosiskokin sanoi " aika hyvää yhteistyötä, vai mitä äiti?" :)

      Poista
  8. Ihanan näköstä! Kivaa, kun vanha tapettiki säilyi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Vanhaan tapettiin ei haluttu kajota, kun se on niin kiva :) Aika likainenhan se kyllä on....saa nähdä kuinka pahasti se pistää silmään, kun vielä maalaan puolipaneelit, kun vain jossain vaiheessa ennätän...

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiva kuulla Koivurinteen rouva! On ollut kyllä käytännöllinen, tositosi hyvä :)

      Poista
  10. Ihana! Näytää tosi hyvältä ja persoonalliselta kun on kahta eri väriä kaapeissa ja kansilevy puunvärinen. Zoomailen vielä noita kaapin söpöjä vetimiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mallu :) En halunnut maalata sinistä kaappia valkoiseksi ja uuden kaapinpuoliskon maalaaminen siniseksi arvelutti, sen vuoksi ainakin toistaiseksi kahta väriä :) Posliinivetimet ovat indiskasta.

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. elokuuta 2014 6.58
    Sopii kyllä täydellisesti paikalleen, todella kaunis <3 Taitava emäntä olet! :)
    Ehdottomasti oikea ratkaisu jättää ikkunoiden edustat vapaaksi! Antaa valon tulvia sisään täysin esteettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina! Näissä meidän ikkunoissa onkin parasta tuo varsin iso koko, valoa pääsee mukavasti sisään :)

      Poista
  13. Tosi upea! Ihanan veikeä tuo sinivalkoisuus! :)

    VastaaPoista
  14. Tosi kaunis saareke ja sopii niin upeasti teille! Olet kyllä taitava! :) Itsekin olisi hienoa osata nikkaroida, mutta kun ei tippaakaan kiinnosta tarttua vasaran varteen, langat ja kankaat vetävät liikaa puoleensa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Mulla onkin just päinvastoin, vasaraa on nyt käytetty paljon mutta kankaat ja muut ovat pysytelleet visusti taka-alalla :)

      Poista
  15. Vau, se on ihana!
    Olet kyllä melkoisen näppärä kun olet itse sen rakentanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pioni! Tarkalla mittaamisella saa näköjään paljon aikaan :)

      Poista