5. elokuuta 2014

Pihamietteitä

Mulla on ollut piha aivan heitteillä koko kesän! Kiitos keittiöremontin, pihan hoitamiseen ei ole liiemmin aikaa jäänyt. Oikeasti, kukkapenkit ovat täysin pahuuden vallassa ja yleisilme on varsin hoitamaton. Remonttirojukasat onneksi pitävät huolen siitä, että piha ei ole asumattoman näköinen ;D

Tämä pihakuusen tuntumassa oleva paahdepenkki on yksi niistä harvoista, joiden suuntaan pystyn ohikulkiessani katsomaan. Sen ennätin kitkeä pari viikkoa sitten ja se on oikeastaan ainut penkki, jossa kukintakausi kestää koko kesän, aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Lähes kaikissa muissa penkeissä kukat ovat jo kukkineet ja niitä nähdään seuraavaksi keväällä. Jotain muutoksia, suuria sellaisia, olisi siis tehtävä!

Jotkut ehkä muistavat, kun keväällä kaivoin edellisenä keväänä kaivetun suuren hopeapensaan laajan juurakon ylös. Arvatkaa millä tolalla uuden penkin rakennus on? No lapio ei ole siinä enää pystyssä mutta muuten ollaan edelleen aika samassa tilanteessa, kuin keväällä, juuri ennen remontin alkua. No siihen penkkiin mulla on sentään suunnitelma!

Suurin ongelma onkin mun edustuspenkki (se talon edustalla oleva siis). Se on keväällä kaunis, noin juhannukseen asti. Mutta sen jälkeen...huoh...ei ollenkaan edustuspenkki! Ja siihen mulla ei ole minkään valtakunnan ajatusta tai ideaa. Paikka on hyvin tuulinen, auringossa suurimman osan päivää ja talon varjossa osan päivää. Tarvitsisin siihen näyttäviä ja täyttäviä perennoja, jotka kukkisivat heinä-elokuussa ja kestäisivät kovaa tuulen tuiverrusta. Olisiko ideoita?

Kuvat ovat siitä kuusen vieressä olevasta paahdepenkistä, johon pystyn katseeni laskemaan ohi kulkiessani :) Siihenkin mulla on selvät sävelet mutta yleisesti ottaen nyt on pieni piha-ahdistus päällä!

16 kommenttia:

  1. Mulla on vähän samansuuntainen ongelma, tosin luulen että asiat on huonommalla tolalla. ;) Mutta siis mulla ei oikein missään penkissä kuki mikään heinäkuussa! Kesän alusta heinäkuuhun, ja sitten taas elokuussa kun syysleimut aloittaa. Pihalla on niin monenlaisia olosuhteita, etten oikein osaa sijoitella kasveja oikein. :D Joten en osaa nyt mitään vinkata (muuta kuin pionit on iiiihania, tosin nekin kukkii kesän alkupuolella ;) ) vaan tulen itse katselemaan sitten kun muut ovat ideoineet! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuu on munkin penkeissä aika väritöntä. Keväällä me perustettiin isosiskolle oma penkki puolivarjoon ja siihen tuli sattumalta valittua kasvit niin hyvin, että kukintaa on koko kaudelle ja muutenkin näyttävät kasvit viihtyvän tuollaisessa koko päivän puolivarjossa kirsikkapuiden katveessa. Samanlaisen kukintakauden, kun saisi noihin vanhoihin penkkeihinkin! Pionia mulla onkin tuossa edustuspenkissä ja niiden jälkeen kukkivat enää iirikset ja sitten se oli siinä se kukinta :) Toivottavasti saadaan hyviä ideoita ja oivalluksia :)

      Poista
  2. Kauniita kuvia! :) Meillä isoin kukkapenkki kukkii läpi kesän. Se on alkupäivän hieman varjossa, mutta auringossa lopun päivää. Alkukesästä siinä kukkii sipulikukat, sammalleimu, kesäpikkusydän (kukkii pitkälle heinäkuulle), akileijat, pionit ja jotain matalaa vaalenpunaista maksaruohoa. Tällä hetkellä siinä kukkii malva, valkoinen syysleimu ja liljat. Hieman aiemmin kukassa oli joku sininen kellokukka ja ritarinkannus. Hetken päästä kukassa pitäisi olla vaalenpunainen syysmaksaruoho, joka onkin näyttävä pakkasten tuloon asti ja hyvä leikkokukka. Noi kaikki on ollut ainakin meidän pihassa kestäviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana vinkeistä! Malvaa ja syysleimua voisinkin miettiä, en vain ole ihan varma kestääkö ne tuossa tuiverruksessa pystyssä. Tosin alkukesästä korkeat laukat ja pionit ovat selvinneet, joten voisi noidenkin kuvitella pystyssä pysyvän. Ritarinkannus mun täytyy kyllä googlettaa, ei nyt millään muistu mieleen, miltä se näyttää! Täytyy laittaa mietintään :)

      Poista
  3. Jotenkin lohdullista kuulla, että muillakin on vähän istutukset jääneet heikommalle hoidolle. Itse kun yrittäjänä ajattelin, että tänäkin kesänä on varmaan sen verran talvea ja kevättä hiljaisempaa töissä, että päivällä ehtii taukojen aikana hoitaa ja kitkeä kasvimaata. Ja kun töitä onkin ollut paljon odotettua enemmän, kitkeminen ja muut on jäänyt todella vähiin. Nyt sitten saa käydä rikkaruohojen seasta penkomassa, että olikos täällä vielä riittävästi pinaattia lettuihin vai lakosivatko ne kaikki viimekertaisessa sateessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samassa veneessä sitten ollaan :) Mäkin ajattelin, että saan rempan aikana tyttöjen kanssa helposti hoidettua nuo istutukset muun pihapuuhan lomassa...mutta ei se mennytkään ihan niin! Mutta hei, hienoa Jenni, että töitä riittää! Se on hyvä se!

      Poista
  4. Meidän pihalla myös vallinnut villi meininki kukkapenkeissä koko kesän, muiden kiireiden takia ;D Nyt pitäis tsempata ettei ensi kevät ala liian työntäyteisenä. Innolla luen täältä josko saat hyviä vinkkejä tuon kukkapenkin suhteen :) Iloista viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että täällä on kohtalotovereita :D Mä yritän kanssa vielä tsempata, toi edustuspenkki on vaan niin kamala, että en kestä katsoa sitä :D Viisainta olisi varmaan siirtää siitä suuri osa kasveista muualle ja tuoda eri perennoja tilalle. On vaan vähän kuumaa ja kuivaa siirtohommiin! Iloista viikkoa sullekin Riitta <3

      Poista
  5. Minun penkeissäni loppukesällä kukkivat jo mainittujen malvojen ja syysleimujen lisäksi jaloangervot, jotka luultavasti kestäisivät tuultakin jonkin verran. Myös jalopähkämö ja pisamakello ovat kasvutavaltaan tanakoiota. Juuri nyt perennapenkkien keskipisteenä ovat suuriin raudoitusverkosta tehtyihin köynnöstukiin istutetut viini- ja jalokärhöt sekä mantsuriankärhö. Kärhöt kukkivat ihan pakkasiin saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä anonyymille! Jalopähkämö voisi sopiakin hyvin. Pisamakello ei olekaan tuttu, täytyypä tutustua :)

      Poista
  6. Minulla vastaavanlaisessa penkissä talon ja autotallin välissä on perennoista pioneja, jättipoimunlehteä, jalopähkämöä, syysleimua, hopeahärkkiä, verikurjenpolvea ja oma suosikkini, korkea harmaamalvikki. Lisäksi toiveissa vielä ainakin kaunopunahattu. Tänä kesänä kylvin myös ensimmäistä kertaa yksivuotisia ja niistä suosikikseni nousivat maloppi ja pioniunikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Jalopähkämö voisikin sopia tuohon hyvin ja harmaamalvikkiin pitänee perehtyä. Yksivuotisista ei olekaan kokemusta lainkaan, mutta sekä mallioppilas että pioniunikko kuulostavat mielenkiintoisilta. Kiitos vielä vinkeistä ja mukavaa alkavaa syksyä!

      Poista
  7. Harjaneilikka on ihana kasvi, kukkii tosi pitkään. On muistaakseni kaksi vuotinen, mutta kylväytyy kyllä siemenistä. On tanakka vartinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyykin laittaa siis harjaneilikka muistiin! :)

      Poista
  8. Tosi kauniita valokuvia olet ottanut!

    VastaaPoista