14. joulukuuta 2011

Nro 14. Menu

Meidän joulun kokoonpano alkaa olla selvillä. Paikalla tulee olemaan 9-12 henkilöä ja ainakin kolme erilaista mielikuvaa joulusta ja joulupöydän antimista. Pistää vähän emännällä miettimiseksi, että miten kaikki saadaan tyytyväisiksi ja massut täyteen. Ajattelin aloittaa tekemällä pienen gallupin osallistujien kesken siitä, mikä ruoka on kenellekin tärkein joulupöydässä. Muu menu olisikin sitten emännän ja isännän harkinnan alla.

Isäntäkin sai tietysti esittää omat toiveensa ja ne olivat seuraavat:

Ruuanvalmistus ja muut järjestelyt tehdään rennosti yhdessä, porukalla.
Kukaan ei saa stressata tai häslätä.

Isännällä ei siis ollut toiveita ruuan suhteen, ainoastaan tunnelman. Toivottavasti isännänkin toiveet saadaan toteutettua :)

6 kommenttia:

  1. Haastava tilanne! Meitäkin tulee olemaan ainakin 10 iloista tonttua saman katon (eli meidän) alla kolmesta eri sukupolvesta ja monesta eri ikäluokasta. Ja yksi taatusti innokas Pikkuemäntä (enkä tarkoita nyt itseäni :)

    Koska bileet järjestetään meillä, mennään pitkälti meidän juttujen mukaisesti - tosin ennalta on jo sovittu, kuka tekee & tuo mitäkin. Kyllä se aattoilta siinä sitten sutviutuu - stressitöntä ja rauhallista tunnelmaa toivon minäkin. Mukavaa joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
  2. Aniliini: Tuleepas teillekin porukkaa! Mekin ajateltiin sopia jo etukäteen kuka mitäkin tekee, ettei jäisi paljon hommaa aatoksi ja voisi valmistautua hyvissä ajoin. Näillä näkymin osa vieraista tulee jo muutamaa päivää aikaisemmin, joten voidaan tehdä kaikki yhdessä kauppareissuista lähtien :)

    Mukavaa joulun odotusta teillekin :)

    VastaaPoista
  3. Söpöjä kuvia. Mitä tuolla purkissa on? Mukavia joulusuunnitteluja sinne! Sun blogia on aina ilo seurata.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Kiitos kauniista sanoista :) Anonyymin kommentteihin on aina ilo vastata :) Yhdessä purkissa on kanelitankoja, toisessa kuivattuja karpaloita, kolmannessa sokeria ja neljännessä vehnäjauhoja. Kuivatut karpalot on Pikku-neidin Nro.1 herkkuja tällä hetkellä :) Mukavia joulusuunnitteluja myös Anonyymille :)

    VastaaPoista
  5. Isännän toivomus on helkkarin hyvä! Toivottavasti se toteutuu :)

    VastaaPoista
  6. Tiina: Eikö ole hyvä toive! Kyllä se varmaan toteutuu :)

    VastaaPoista