23. tammikuuta 2012

Hups, ihan vähän vain...


...lähti homma lapasesta! Pikku-neidin kanssa aloitettiin joululomalla mielenkiintoinen projekti. Nimittäin meidän makuuhuoneessa olevan vaatehuoneen (kuvassa vasemmalla) lattian purkaminen. Lattiassa oli samainen ihanan oranssi puukuitulevy, kuin muussakin yläkerrassa aikaisemmin. Tiedettiin siis, että lautalattia löytyy alta.
Ruskean lautalattian lisäksi saatiin esiin myös vähän tällaista...

...ja tällaista...

...ja vielä tällaista...

...ja tällaista!

Oho, vahingossa purettiin koko vaatehuone! Alta paljastui lautalattian lisäksi paikka kaakeliuunille!


Yhdestä seinästä jouduttiin ottamaan pinkopahvi usean vanhan tapetin kera pois :( Pinkopahvinaulat kuitenkin jätettiin.

Ja palaset vanhoja tapetin riekaleita saavat ainakin toistaiseksi roikkua kattolistan tuntumassa.

Seinässä olevat pystylaudat ovat vanhan ulkoseinän pohjalautoja (makkari on siis uudisosan puolta). Hormiin on jätetty tuhkaluukku ja tähtiventtiili ja hormikartoituksen mukaan vanhan uunin tilalle voisi rakentaa uuden vaikka heti. Huoneen purkaminen tosin on jo nostanut huoneen lämpötilaa siinä määrin, että patterit pitää ehkä ottaa pois päältä. Olohuoneen kaakeliuunin hormi kulkee siis samassa piipussa ja sitä kautta makkarikin vähän lämpiää.

Näin meillä näitä lattioita puretaan ;) Ai niin, ei olla jättämässä makkaria tämän näköiseksi mutta ei vielä ainakaan heti ryhdytä lattiaa maalaamaan. Muussa lattiassa oleva maali on Betoluxia (valkoinen maali), joka on uretaanialkydimaali ja se pitää siis poistaa ensin, jotta voidaan laittaa kunnon maalia tilalle!

6 kommenttia:

  1. Aika hauska projekti :-)
    Se onkin yläkerran hyvä puoli, että on huo hormit jotka lämmittävät. Minulla ei ole yläkerrat käytössä eikä tulekaan, kun en tarvitse niin paljoa tilaa. Varastotilaa kylläkin ;-)
    Ostin muuten eteisen lattiaa varten betoluxia, se on niin kulutusta kestävä maali.

    VastaaPoista
  2. Saila: Juu, varastotilaa tarvitsee aina ;) Meidän lattialla betolux rullautuu riekaleina irti. Se on luultavasti maalattu liian paksuna kerroksena. Sen vuoksi se olisi tarkoitus poistaa jossain vaiheessa ja lisäksi mies haluaa, että lattiassa on vanhanajan puulattiamaali (Uulan maaleista ollaan tykätty) :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpä teillä projektia pukkaa, taitaa olla mielenkiintoista hommaa. Onneksi sulla on siellä toimelias pikkuapulainen.

    VastaaPoista
  4. Kiva tila aukesi purkamisen yhteydessä:) odotan kovasti että pian perheen kanssa löydettäisiin THE talo jota pääsisi remppaamaan!:)

    VastaaPoista
  5. Ohhoh, kaikkea sitä voi vaatehuoneesta löytyä! :)

    VastaaPoista
  6. Tuula: Meillä on varmaan sata projektia käynnissä! Osaa puuhataan aktiivisemmin ja osa odottelee vuoroaan :) Kaikki on onneksi sellaisia, joita voi tehdä sitten kun huvittaa.

    Jasmiina: Huomaan, että tuo ruskea maali lattiassa vielä vähän rajoittaa tilan käyttöä, sen jotenkin automaattisesti kiertää (vanhasta tottumuksesta varmaan) ohi kulkiessa. Kivasti siitä kyllä tili lisää tilaa ja nyt voi makkarin järjestystäkin alkaa miettiä ihan uuteen uskoon :) THE talon löytäminen kyllä mullistaa elämää :)

    Tiina: No sanos muuta! Tiedettiin kyllä tulisijan paikasta mutta onpa kiva nähdä palanen siitä mitä talo on joskus aikoja sitten ollut :)

    VastaaPoista