11. tammikuuta 2012

Kakluuni

Lähiviikkojen sähkökatkot ovat saaneet meidät miettimään talon tulisijoja.
Olohuoneessa meillä on kakluuni. Keittiön kaakelihella sekä ruokailuhuoneen, vierashuoneen ja meidän makuuhuoneen pyöreät kaakeliuunit on purettu 60-luvulla.

Parhaillaan meidän katolla on kaksi miestä, jotka tekevät hormikartoitusta.

Toiveena olisi saada lähivuosina palautettua keittiöön kaakelihella (vanhat kaakelit ovat kellarissa) sekä ruokailuhuoneen ja meidän makuuhuoneen kaakeliuunit.

Isännän tekemän selvitystyön tuloksena tiedetään, että olohuoneen kaakeliuunin luukut ovat Salolaisen J&L Leinon valmistamat (nykyään Leinovalu).


Ja kakluuni on Turun kaakelitehtaan mallistoa, joka on lopettanut toimintansa 1954. Netistä löytyy vanhoja kuvastoja ja hinnastoja, joissa meidän kakluuni esiintyy vuodesta 1920 vuoteen 1941 (aikaisempia ja myöhempiä dokumentteja ei löydetty). Myös keittiön kaakelihellan kaakeleissa on Turun kaakelitehtaan leimat. Nyt vaan jännityksellä odotetaan mitä nuo katolla heiluvat sedät meille kohta tulevat kertomaan.
Kivaa viikonjatkoa!

2 kommenttia:

  1. On tosiaan mahdoton sääli, miten uuneja purettiin muutama vuosikymmen sitten! Ihmeellistä lyhytnäköisyyttä - eikö silloin muka ollut sähkökatkoja, ja se on vasta yksi puulämmitteisen uunin eduista! Toivottavasti hormeja voi laittaa taloonne. Harmittaa vietävästi, että vanhat uunit ja hella on purettu, se maksaa ja niiden rakentaminen uudelleen maksaa myös. Ihan turhaan :-( Vaikka turha sitä on surkutella, tehty mikä tehty.
    Minunkin vanhassa remonttitalossani on Turun kaakelitehtaan kaakeliuuni, vähän vanhempi malli. Nuo luukut ovat upeat, erikoiset! Högforsin ja Porin valun luukkuja näkee paljon yleisemmin.

    VastaaPoista
  2. Saila: 60-luvulla ei olla ilmeisesti osattu ajatella, että lämmitykseen voi käyttää sähköpattereita JA puulämmitystä, MOLEMPIA. Onneksi sentään kaakelihellan kaakelit on säilytetty, muut on vedetty todennäköisesti lekalla murskaksi:( Melkein itku tulee, kun mietin niiden kohtaloa.

    Henkilö, joka uunit purki aikanaan on sanonut, etteivät ne toimineet kunnolla ja sen vuoksi ne vedettiin matalaksi. Itse mietin, että olisi ne kai voitu pystyynkin jättää ja olla vaan käyttämättä niitä. Mutta...olet oikeassa...tehty mikä tehty.

    VastaaPoista